torstai 26. maaliskuuta 2015

My Fingerstyle Guitar




Julkaisin uuden "my fingesrstyle guitar" albumin. Siitä on mahdollista kuunnella näytteitä tässä blogissa, CD:levyllä sekä musiikkialustoilla

my finferstyle guitar kuunneltavissa seuraavilla alustoilta.

Tämä lisäksi esiinnyin albumin ohjelmistolla kesällä 2015 seuraavasti: 
Urban City Blues Festival Kuopion kauppatori 25.4.2015 klo 12.00 
Kaavi Blues Festival  4.6.2015 klo 13 ja klo 18
Siilifolk Festival 2.7.2015 klo 14 (teltta). Näkymisin!

Kaavi Bluesista, Kuva: Ruud Dirks
Kokosin aineiston ja harjoitin sen esityskuntoon vuoden 2014 aikana. Marraskuun aikana olivat äänitykset jotka tapahtuivat ns. studiolivenä. Laulu, kitara ja stompin bass menivät purkkiin kertaottona. Muutamaan kappaleeseen lisäsin jälkeenpäin soittamani mandoliinin, banjon sekä Jätten Jorm Sångissa kammalla soitetun soolo-osuuden! Baby Please Don't Go kuoro-osuuksissa vierailee muusikkokavereita laulamassa. Miksaus ja masterointi tapahtuivat joulukuun aikana. Hanke olkoon kunnianosoitus mainioitten laulujen laatijoille.

Kaavi Bluesista. Kuva: Ruud Dirks

Seuraavassa hieman taustatietoa. Kitaransoitossa ylivoimaisesti eniten käytössä on plektralla soitto. Sen jälkeen paljon paljon pienemmällä prosenttiluvulla tulee kaikenlaiset muut näppäilytekniikat. Suomessa sormilla näppäilysoitto on kevyen musiikin puolela tähän asti lähes kokonaan huomiota vaille jäänyt soittotapa ja sen huomaa esimerkiksi vaikkapa wikipediasta verratessa hakusanoja näppäily sekä fingerstyle  sisältöjä.

Näppäilysoitto on täällä lähes yksinomaan klassisessa kitaramusiikissa käytetty tekniikka. Akustisella kitaralla esitetty muu musiikki kuten kansanmusiikki, folk, bluegrass, pop, jne on sitten soitettu plektralla. Reunahuomautuksena mandoliinisoittoa suoritetaan ainoastaan plektralla. Sieltäkö käsitys kielisoittimien "plektrapakollisuudesta" lienee meillä on lähtöisin? Noh, niin tai näin tämä albumi on tehty yhtä kappaletta lukuuottamatta näppäilemällä eli "fingerstylellä".


Albumin vanhimpia kappaleita on trad. sävellys Railroad Bill. Tosi tapahtumiin pohjautuva teksti kertoo lainsuojattomasta voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättäneestä henkilöstä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun syvässä etelässä sisällissodan jälkeisen rakentamisen aikana. Kappale on tuon aikaisen rotujen ja taloudellisen kuilun symboli muistuttaen meitä siitä, mitä pahaa eriarvoistunut yhteiskunta saa aikaan.

Vuosisadan alussa vanha trad. melodia  Hesitation Blues levytettiin useana ragtime-versiona. Hyvä biisi, jonka minäkin halusin albumille.

Plektralla soitettuna on tällä albumilla yksi kappale ja se on Memphis bluesia edustava ja vaudevilleissäkin aikanaan esitetty Nobody Knows You When your Down And Out. Kappale on vuodelta 1923.

Näppäilemällä soitettua ja Pohjois-Amerikassa alkuaan kehitettyä musiikkia kutsutaan fingerpicking soitoksi. Fingerpicking-blues sai alkunsa kun mustat muusikot alkoivat imitoida kitaroillaan suosiossa ollutta piano ragtime-tyyliä. Mikäpä olisi ollutkaan parempi harjoituskaveri kuin soittaa kylän ainoan automaattipianon mukana.


Joissain paikoissa tosin saattoi olla Edisonin fonosylinteri soitin. 1920-luvun taitteessa jotkut näistä kitaristeista alkoivat päästä laajemminkin esille ja suosikkejani ovat mm. sokea kitaristi Arthur "Blind" Blake. Valitsin albumilleni Arthurin säveltämän kappaleen, jonka hän levytti uransa loppuaikoina eli mystinen Diddie Wa Diddie.

Toinen elämäntarinaltaan vähintään yhtä mielenkiintoinen muusikko on "Missisippi" John Hurt. Johnin versioimana kiinnostuin kappaleista Make Me Pallet On Your Floor, jossa matkamies kyselee yösijaa olkien päälle.

Toinen Johnin versioima on Creole Belles (alunperäinen levytys vuosisadan alusta). Hurt keikkaili aktiivisesti niin ikään 20-luvulla. Suurille estradeille hänet keksittiin vasta vanhoilla päivillään ja perinnetutkijain ansiosta.

Nykypäivänä molempien mainittujen muusikoiden käyttämää kitaravaihtobasso-soittoa sanotaan ragtimeksi (kuten pianolla soitettua). Näiden soittajien uran aktiivivaiheessa 20-luvulla oli voimassa kieltolaki. Salakapakoissa muiden juhlapaikkojen ohella tarvittiin viihdykkeenä automaattipianon ja gramofonin lisäksi elävää musiikkia.


Muita juuri ennen 30-luvun lamaa levyttäneitä on myös eräs ensimmäisiksi Delta Blues muusikoiksi mainituista eli Pappi Robert Wilkins. Häneltä halusin albumilleni mukaan avoimessa D-virityksessä Capon kanssa taianomaisesti kulkevan kappaleensa Prodigal Son. Uskonnollisesta viitekehyksestä huolimattaan tarina on hyvin universaali. Kappale on myöhemmin tunnettu myös brittimuusikoiden plagiaationa.

Kieltoajan sekä laman jälkeen jokilaivojen reitiltä tulleita Delta Blues suosikkejani ovat muusikot "Big" Joe Williams jolta Baby Please Don't Go. Laulun on arveltu olevan alunperin vanha orjuuden aikainen puuvillapelloilla käytetty ja työtä rytmittänyt yksisointuinen vuorolaulu eli työlaulu.

Legendaariselta Robert Johnsonilta on kaksi kappaletta niin ikään avoimessa D:ssä kulkeva Dust My Broom.

Sekä avoimessa G:ssä capon kanssa menevä Traveling Riverside Blues jossa molemmissa on pullonkaula mukana. Tässäkin sävellyksestä ovat myöhemmin britit kunnostautuneet tekijänoikeukorvauksien kähveltämisessä.

Neljäkymmentä luvulle tultaessa Merle Travis toi suuremmalle yleisölle tutuksi niin sanotun "Travis"-näppäilyn, Merleä arvostanut Chet Atkins sanoo kehittäneensä tyylissään Travis-soittoa. Nykypäivinä tunnettuja "Travis"-tekniikan jatkojalostajia on mm. Chetin esikuvakseen maininnut Tommy Emmanuel. Hän on puolestaan lisännyt omiin esityksiinsa mm.  perkussiivisyyttä.


Viisikymmen luvun sävellyksistä mukana on Big Bill Broonzyn aina mukava Country Blues Hey Hey. Bill oli esiintynyt jo 20-luvulta alkaen Blaken ja kumppanien kanssa, mutta suuri yleisö  "keksi" hänet vasta viisikymmentä luvulla folkloristien myötä. Eruoopassa Bill tuli tutuksi tehtyään joitain kiertueita. Eteenkin Britteihin Billillä on ollut suuri vaikutus. Valitettavasti Bill kuoli varhain jo ennen kuusikymmen lukua.


Kuusikymmentä luvulla folk-aalto pääsi suurimpaan suosioonsa samaan aikaan kun britit tekivät musiikillisen invaasion Amerikkaan versioimalla amerikkalaisten omia vanhoja blues levytyksiä! Fingerpicking tyylillä musisoinut Lightnin' Sam Hopkins sävelsi tuolloin Once Was A Gambler. Texasilainen Sam oli musisoinut 30-luvulta lähtien ilman suurempaa menestystä vaikka hän oli ollutkin erittäin tuottelias. Suuret konserttisalit koittivat hänelle kuin John Hurtille Folk aallon myötä.

On sanottu että useilla blues-artisteilla muutokset tahtien määrissä vaihtelevat satunnaisesti. Minä puolestaan väitän että niin Samilla kun vaikkapa Robert Johnssonilla tai John Hurtilla nämä muutokset ovat tietoisia ja harkittuja. (Ainakin omissa sovituksissa se ovat sitä). 4/4 kappaleessa on väliin laitettu 2/4 sekä 5/4 tahteja. Tai sitten on voitu poistaa 4/4 tahdista puolet. Kaikki tämä kuitenkin toistuu säännöllisesti ja joka kierron ajan! Näin kappaleeseen on saatu "kansanomaisuutta" joka meille säännöllisen 4/4 tahdin toistajille on erikoisen vaikeaa.


Näppäilysoitossa banjolla käytetään usein sormiplektoja etu- keskisormessa, nimettömässä sekä peukalossa. Ragtime- tai Travis-tyylissä riittää usein pelkkä peukaloplektra. Tällä voidaan bassottelun ohella hoitaa vaihtelevasti  myös arpeggio- sekä melodia osuuksia. Näppäilysormien kynnet saa hyvään kuntoon vaikkapa klassisen soiton oppaiden ohjeilla.

Kuusikymmentä luvun britti-invaasion blues vaikuttein John Mayallin säveltämä Telephone Blues toimii albumin tuoreempana fingerstyle-esityksenä. Levyn kansikuvat on Marika Pentikäisen.

Albumin sävellysajankodaltaan nuorin kappale on Toots Thielmansin hauska animaatiosävellys Jätten Jorm Sång on vuodelta 1974. Soitan biisissä akustisen kitaran lisäksi banjoa, mandoliinia sekä kammalla! 


Kampa soittimena on kazoon esi-isä. Kammalla maniskan säestämänä on soitettu Suomessa aikoinaan kieltolain aikaan jopa nurkkatansseja. Voipaperi vain taitetaan kamman piikkien päälle ja näin rakennettu soitin asetetaan huulien väliin. Huulet laitetaan kevyesti voipaperin päälle ja aletaan laulaa kuten kazoolla. 

Soittimella saadaan tuotettua ilmoille hieman pärisevää soundia. Soittimesta kertoi minulle pikkupoikana eräs vanha kotikylän soittaja "kylämuusikko" Taito Oinonen. Hän kertoi laittomista ja jännän salaisille kuulostaneista nurkkatansseista. Isäni neuvoi minulle sitten soittimen oikeaoppisen kokoamisen sekä soittotekniikan. 

Kappaleen alkuperäinen oikeudenomistaja myönsi alunperin julkaisuluvat CD:lle sekä sähköisiin jakeluihin. Myöhemmin ne peruutettiin sähköisistä palveluista. Kappale on siten on saatavilla nykyään ainoastaan CD:llä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti