lauantai 31. toukokuuta 2014

Gibson ES-335

Gibsonin alku

Gibson soittimien isästä Orville H. Gibsonista (1856-1918) ei ole olemassa paljon tietoja. Hän oli lähtöisin maatilalta lähellä pikkukaupunkia Chateaugaystä. Orvillen Isä John oli tullut Englannista siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin ja äiti Amy Perusta. Orville oli yksi perheen viidestä lapsesta. Tultuaan työikäiseksi hän oli ajautunut vuosien päästä Kalamazoohon työskennellen lopulta vuonna 1885 myyjänä kenkäkaupassa. Sitten tarjoilijana ravintolassa vuonna 1893.

Orvelle H. Gibson.

Hänen toinen elämänsä oli muusikkona sekä soitinrakentaja-keksijänä, joissa hän oli itseoppinut. Muusikkona hän oli ollut arvostettu ja on kerrottu hänen toimineen lopulta johtajana Orpheus Mandolin Orchestrassa. Vaikka Gibson oli tapaillut naisia niin hänellä ei tiedetä koskaan olleen omaa perhettä. Aktiivi-soittouran jälkeen hän oli toiminut päivätyön ohella soitin-rakentajana sekä opettanut musiikkia.

Orvellen rakentama Concert tai
Alpine Zither

Hänen keksintönä oli alkaa rakentaa mandoliineja sekä kitaroita kuperakantiseksi viulun tapaan. Orville oli vasenkätinen ja siksi hän ei käyttänyt soittimissaan pleksiä. Hänen erikoiset soitin innovaatiot kuten Lyyra-kitara, Harppu-kitara ja Mandolira kokeilut herättivät ympäristössä kummastusta ja häntä oudoksuttiin koska tuohon aikaan pienellä paikkakunnalla ei ollut juuri käsitystä soittimien historiasta. Toisaalta Orvelle tiedettiin erittäin taitavaksi soitinrakentajaksi, joten tilauksia oli jonossa pitkälti. Orvillen soittimet tunnettiin Puolikuu-tähti tunnuksesta lavassa sekä erikoisesta "lyyra-mandoliini" etiketistä. Perinteiset Mandoliinit olivat tuolloin 1800-luvun lopussa kielisoittimina kaikista kysytyimpiä.

Gibsonin erikoinen "lyyra-mandoiliini" etiketti 1890-luvulla.

Vuonna 1894 hänen soitinrakentamisensa työllisti niin hyvin jotta hän jätti päivätyönsä. Gibson rakensi soittimiaan verstassa joka oli osoitteessa 104 East Main Street Kalamazoo. Toukokuun 11. päivänä 1896 Orville haki ensimmäisen ja ainoan patenttinsa US-patentti nro 598245, se julkaistiin 1. helmikuuta 1898.

Gibsonin muutama rakentama Lyyra-mandoliini,
(Erikoinen video alkaen 5:28)

Perfektionistina hänen maineensa oli kasvanut nopeasti ja kysyntää lujille sekä laadukkaille persoonallisille kuperakantisille soittimille oli enemmän kuin yksi mies ehti tuottamaan. Vuonna 1899 paikalliset liikemiehet olivat haistaneet menestyksen. He ehdottivat yrityksen perustamista. Ryhmään kuului kolme asianajajaa sekä kaksi musiikkikauppiasta. Näin Gibson Mandolin Guitar Mfg Co Ltd on perustettiin vuonna 1902. Gibson itse osti 60 yhtiön osaketta.

Gibsonin valmistama Harp-guitar vuosisadan alusta.

Sopimusehtojen mukaisesti Orville opetti palkatuille käsityöläisille soittimien valmistusta jakaen salaisuuksiaan. Erikoista oli että hänellä ei ollut perustettuun yhtiöön minkäänlaista omistajaosakkuutta. Vain toimia pelkästään neuvonantajana korvausta vastaan. Vuonna 1904 Orvelle myi yhtiölle oikeudet ainoaan omistamaansa ja haluttuun mandolin-patenttiin.

Orvellen mandoliini-patentti.


Orvellen mielenterveys oli alkanut horjua yhtiön perustamisen alku-aikojen jälkeen ja hänellä oli pitkiä hoitojaksoja vuosina 1907 ja 1909. Vuosikymmenen 1910 alussa hän muutti kotiseudulleen ollen siellä elämänsä viimeiset 7-8 vuotta.

Lloyd Loar ja Les Paul-mallia
enteilevät Orvellen suunnittelemat
mandoliinin muodot.

Lloyd Loar Allayre (1886-1943) oli monitaitoinen henkilö kuten mandoliini-soittaja, akustinen insinööri, muusikko, kirjailija tai säveltäjä. Hänen yhteistyö oli alkanut Gibson-yhtiön kanssa vuonna 1911. Lloyd oli aikansa muusikko-kuuluisuus toimien yhtiössä musiikillisena neuvonantajana. Gibsonin tehtaan toiminnan laajentuessa vuonna 1916 rakennettiin uusi tehdas Parsons Streetille Kalamazoohon Michiganissa.

Gibson-yhtiölle alun antanut Orvelle kuoli vuonna 1918 diakgnoosinaan krooninen endokardiitti. Sydämen sisäkalvon tulehdus oli saanut alkunsa sairaalassa ollessa. Hänet haudattiin 30 mailia synnyinkodistaan Morningside hautausmaalle Malonessa, ja muistona vain pieni kivi jossa "OH Gibson, 1856-1918" Kuolintodistuksessa ammatiksi on merkitty "muusikko".

Orvellen hautakivi.

Lloyd liittyi Gibson-yhtiöön virallisesti vuonna 1919. Siihen aikaan kaarevakantiset "Gibson-yhtyeet" ovat suorastaan ilmiö. Lloydin yhtiössä oloaikana kehitys meni osaltaan eteenpäin ja kitaroihin sekä mandoliineihin tulivat F-aukot. Vuoden päästä alkoi kieltolaki, salakapakat ja soittajilla lisätienestinä salakeikat. Itseään säestävät blueskitaristit työllistyivät myös.

Noin vuonna 1922 tuli Gibsoneihin säädettävän metallivahviseisen säätöraudan-patentti. Tämä mahdollisti kaulojen valmistamisen ohuemmaksi. Tulokset olivat L-5 kitaraa käyttöön vuonna 1923 ja F-5 mandoliini. Vuonna 1924 mandoliinien suosio johdossa oli väistynyt ja banjoilla soitettava musiikki oli noussut valta-asemaan. Yhtiön nimeksi muuttui lyhyesti Gbson Inc. Samana vuonna päättyi Loydin 5-vuotinen Gibson-yhteistyö.

Gibson Super 400

Vuonna 1926 esiteltiin ensimmäiset kitaroiden Flat Top-mallit. 1930-luvulle tultaessa kitaroiden suosio oli ohittanut banjon kaikista suosituimpana kielisoittimena. Kolmen vuoden päästä päättyi kieltolaki. Suurin kilpailija Gibson inc. yhtiölle oli hyvin menestynyt soitinvalmistaja Epiphone. Tällä vuosikymmenellä Gibson julkaisi monia merkittäviä soittimia kuten Hawajin-kitara sekä kiraroiden L-sarja esiteltiin. Suurin uutuus varmasti oli Super Grand Auditorium kokoinen Super 400. Sen hinta oli tähtitieteellinen 400 US $ joka yksinkertaisesti johti soittimen nimeen Super 400. Tunnetut muusikot kuten Charlie Christian auttoivat Gibsonin tunnettuutta.

Ted McCarty-kausi, omistaja CMI

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1944 Chicago Musical Instruments (CMI) osti Gibson-yhtiön ja myyntiosasto siirtyi Chicagoon tuotannon sekä suunnittelun jäädessä Kalamazoon. Neljän vuoden päästä Ted McCarty liittyi huonoon kuntoon pääseeseen yhtiöön. Hänestä tuli yhtiön presidentti kahden vuoden päästä vuonna 1950. Hänen kuudentoidsta vuoden kausi yhtiössä oli menestyksekäs ja kehityksellisesti edistyksellinen. Gibsonia oltiin pilkattu vanhanaikaiseksi ja kankeaksi yhtiöksi. Ja nyt koitti suunnan muutos.

Ted McCarty

Tedin aikana yhtiössä aloitettiin uuden keksinnön, lankkukitaroiden valmistaminen. Ensimmäinen Les Paul malli julkaistiin vuonna 1952. Hänen johdossaan kehitettiin Tune-O-Matic talla, humbuck-mikrofonit Explorer, Flying V, Moderne, SG, Firebird kitaramallit ja Gibson vahvistimia (tuotannossa 1936-1966).
Leo Fenderiä ja McCartyä yhdisti se seikka etteivät he kumpikaan soittaneet kitaraa. He olivat molemmat koulutukseltaan insinöörejä ja puhuivat kitaristien kanssa paljon saadakseen selville, mistä nämä olivat kiinnostuneita. On sanottu että Les Paul-malli oli tallaa vaille valmis Tedin luomus. Jonka tallan keksintöversio sekin tuli patentoiduksi myöhemmin McCartyn nimiin. Kuuluisa muusikko-keksijä Les puolestaan sai rojalteja nimensä käyttämisestä mallissa. Lisäksi muusikko sitoutui soittamaan jatkossa julkisesti vain nimikkomalliaan.

Vuonna 1957 Gibsonin merkin omistaja CMI osti pahimman kilpailijan ja Gibsonia suuremman Epiphonen. Tämä perinteikäs akustisten soittimien valmistaja oli ajautunut talousongelmiin muutettuaan Philadelphiaan. Näin Epiphone toiminta sulautettiin Gibsonin kanssa saman katon alle Kalamazoohon.

Les Paul ja hänen Epiphonesta 1930-luvulla
tuunaamansa keksintö "log" vuoden 1977
Guitar Playerissä.

Levytysten moniraita-tallennuksen ja lähi-mikrofonitekniikan keksinyt Epiphonen soittimista tunnettu muusikko Les Paul oli esitellyt vuosia aiemmin Epiphonelle ideansa "Log" kitarasta. Se oli akustinen kitara, johon oli laitettu mikrofonit sisältävä lankku keskelle. Myöhempina vuosina keksintöä jalostettiin eteenpäin jossa Tedin osastolla se keksittiin sarjatuotettavaksi.
Uusi ES-335 malli 

Vuonna 1958 oltiin onnistuttu yhdistämään lankkukitaran sekä akustisen kitaran parhaat puolet toimivaksi kokonaisuudeksi. Näin julkaistiin ES-335 malli jonka nimi tulee "sähköinen espanjalainenkitara" lyhenteestä. Kautta aikain Ensimmäinen puoliakustinen kitara oli syntynyt. Epiphone-merkille tuli tästä soittimesta sisar-malli Sheraton. ES-335 oli menestys joka on pysynyt tuotannossa yhtä mittaa nykypäiviin asti. Lähivuosina on tulossa täyteen 50 vuotta ensimmäisen ES-335 valmistumisesta! Voisi siis sanoa varsin kestävää desingiä! Yksi ensimmäisiä mallin käyttäjiä oli tunnettu Chuck Berry.

Chuck Berry ES-345 ja
"ankka-kävely" vuonna 1958.

Kitaraan tuli ontot sivut ja keskelle lankku. Näin soittimeeseen saatiin hyvä akustinen sointi sekä vahvistettuna pitkään soiva soundi joka ei ollut kiertoherkkä. Kaarevat kannet olivat höyryllä muotoon prässättyä vaahteraviilua. Nykyään mallista pidetään halutuimpina vuosina 1958-1964 valmistettuja kitaroita rajallisen kappalemäärän takia. Soittimesta kehittyi varsinainen cross-over instrumentti koska se kelpasi Jazzin, Progen, Rockin tai Bluesin soittajille.



Britit tekivät 1960-luvun alussa musiikillisen invaasion Amerikkaan ja valkoiset mustaa bluesia opetelleet britti-pojat nousivat siitä maailmanlaajuiseen suosioon. Satelliitit, tuo uusi keksintö yhdisti maat ja mantereet. Musiikkisuuntauksista tuli kansainvälisiä! Gibsonille kehityi ES-335 mallista hitti aina Hangosta Honoluluun. Kysyntää oli enemmän kuin siihen pystyttiin vastaamaan! Kahden vuoden päästä vuonna 1966 McCarty sai houkuttelevan tarjouksen ostaa Bigsby-yhtiön osuuksista toisen puolen ja hän siirtyi sinne.

Järvisellä ja minulla on yksi suuri esikuva.
Clapton Es-335 vuosina 1965-1968.

On erikoista ja ehkä koskaan ei tiedetä miksi Clapton luopui totaalisesti hänet maineeseen auttaneista Gibson soittimista vuonna 1968. Ehkä kilpailija teki paremman tarjouksen tai Gibsonilla oltiin tultu pöyhkeiksi? Kuka tietää. Kuitenkin 1960-luku oli 335:n kulta-aikaa. Blues-legenda B.B. Kingillä olli muunmuoassa käytössä ES-malli vuonna 1969 ja samana vuonna ECL Industries Inc. osti Chicago Musical Instrumentsin (CMI) ja tuotemerkki Gibson Inc. säilytettiin edelleen.

CMI-kausi, omistaja ECL

Japanilaiset olivat tehneet maailmanlaajuisen invaasion puolestaan budjetti-soittimien valmistajina. Samalla kitaransoittoharrastus kasvoi maailmalla räjähdymäisesti. Heillä oli uusi tarkka CNC-ohjattu massatuotantokalusto sekä edullinen työvoima. Vastaavasti Amerikkalaisilla oli vanhettunut, paljon käsityötä vaativa ja epätarkka kalusto samalla kun käsityön hinta oli karkaamassa ulottumattomiin. Huono yhtälö Amerikkalaisten kannalta eikä suuren kasvun mukanaan tuoma pöyhkeys auttanut yhtään. Useat perinteikkäät merkit kuten Harmony, Kay tai National joutuivat lopettamaan toimintansa. Jäljelle jääville koitti tiukat sopeutumisen ja selviämisen ajat. Oltiin siirrytty soitinvalmistuksessa käsityöstä mittatarkkaan massateollisuuteen. Ehkä soittimien valmistus oli kautta aikain teollistuneista käsityöläisammateista viimeisin?

Jukka Tolonen ja Es-335 vuonna 1972.
Soolosoitin myös "Paratiisi"-kappaleessa. 

Epiphone-tuotanto tietoineen siirtyi Kalazoosta vuonna 1970 Japaniin ja Matsumoku Company-tehtaan valmistamaksi. Tehtaalla oli loppunut sodan jälkeen suurasiakkaan Singerin tilaus sen siirryttyä halvempaan Filippiineille. Näin Matsumokulla oltiin siirrytty rohkeasti soittimiin. 1960-luvulla hankittiin uudet massatuotantolinjat. Alihankintana valmistettiin tilaajien sarjoja useille tuotemerkeille kuten Aria, Ibanez tai Epiphone.

Norlin-kausi, omistaja ECL

Vuonna 1973 koitti öljykriisi ja vuoden päästä ilmoitettiin CMIstä että Norlin ohjaa jatkossa merkkiä Gibson Inc. Kauko-itään siirretty Epiphone saattoi olla Gibsoninkin pelastus. Keksittiin että sama yhtiö voi seisoa kahdella jalallaan kahdella mantereella.

ES-334 Norlin.

Ensinnäkin on "huippu"-merkki joka on kallis, viimeisen päälle valmistettu tuote. Lisäksi sille kuuluu paljon pääomaa kuluttava suunnittelu-osasto. Toisaalla on "melkein"-merkki joka on hinnaltaan lähempänä budjetti-luokkaa. Laadultaan se on melkein yhtä hyvä ja hyödyntää huippumerkin suunnitteluhedelmiä. Myynnin ollessa määrällisesti suurta.

"Matsumoku" Epiphone Sheraton.

Tätä saman omistajan "huippu" ja "melkein" menestys-konseptia on myöhemmin toteutettu kaupan alalla yleisemminkin. Vaikkapa markettien omana halpa-merkkinä "Euroshopper" tai "Rainbow". Taikka autoissa "Skoda" joka on melkein "Wolkswagen". Norlinin menestys-ideaa hyödynsi seikkailujensa jälkeen myös kilpailija "Fender" "Squier"-merkillään.

Suuri esikuvani Pekka "Albert" Järvinen
vuonna 1974 sekä varitone-versio ES-355 TDSV Vibrola!

Norlin-kautta on kritisoitu voimakkaasti mutta se rakensi esim. uuden ajanmukaisilla CNC-koneilla varustetun tehtaan Nashvilleen Tennesseen vuonna 1974. Sen jälkeen valmistetuissa Gibsoneissa saavutettiin itämaiden kopioiden mittatarkkuus käsityöläisyyden sopeutuessa uuteen ajan henkeen. Laatu parani kun lopetettiin lisäksi tarvikkeissa nuukailu. Kymmenen vuoden päästä Gibson virallisesti sulki Kalamazoon vanhan tehtaan.

Vuonna 1975 Amerikassa nostettiin oikeusjuttu, jossa oli vastakkain Norlin (Gibsonin tytäryhtiö) vastaan Elger ( Hoshino Gakki - Ibanez Amerikan yhtiö). Norlin syytti Gibsonin lavan muotoilun kopioimisesta. Asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella ja tämän jälkeen Japanilainen muotoilu siirtyi selvästi omakseen. Vuoden 1978 jälkeen klassikkomallien täyskopioita ei enää tavattu.

Aidon merkin tunnistettava tavaramerkki "viikset"
sama juttu kuin "Fazerin sininen" tai "Coca-cola"

Euroopan perukoilla Suomessa ei ollut Amerikkalaisia käsityötaidon näytteitä kitaroita yksinkertaisesti saatavilla 60-luvulla ja nuoriso rakensi soittimensa itse kanskoulujen käsityötunneilla. Japanilaisten soitinten vyöryessä maahan säätäjille ja trimmaajille riitti töitä. 70-luvulla Amerikkalaisista soittimista Suomeen ylsivät jo kauas hävitettävät "maanantai"-painokset, joista riitti virittäjille lisähommia. Jotkut näistä sepistä jäivät alalle pysyvämminkin pyörittämiään pientä soitinteollisuutta mutta ala on kovasti kilpailtu. Lisäksi soittimien rakennus on erittäin mielenkiintoinen harrastus.

Jari Kujalan 335 näkemys.

Soitinrakentajana on vaikea erottua joukosta ja keksiä uutta. Niinpä monet kitaranrakentajat rakentavat jo kerran keksittyjä malleja.

Joe Perry - Aerosmith 1980-luvulla.

Nykypäivään juontava kausi

Niin sanotun Super-Strato kasari-muodin tultua vuonna 1986 Norlinilla todettiin ettei soitinrakennusteollisuus ole kannattavaa bisnestä. Se myi yhtiön kolmen liikemiehen ryhmälle jotka ovat: H. Juszkiewicz, D. Berryman ja G. Zebrowski. Pian sen jälkeen Gibson tuotemerkki alkoi elpyä aiemmasta. Uudet kasvot eivät olleet ryvettyneet Gibson-tehtaan työntekijöiden silmissä. Epiphone tuotanto siirrettiin halvempaan Koreaan. Uuteen desingiin ei ole tarvinnut uhrata voimavaroja konservatiivistakin konservatiivisimmille muusikoille. Toki erilaisia kokeita on aikaa myöten suoritettu. Vuonna 1989 Gibson avasi tehtaan akustisten teräskielisten kitaroiden valmistamiseksi Bozemaniin Montanaan.



Olen pienestä lähtien haaveillut saavani laitetuksi itselleni kitaroiden alkuperäiset klassikkomallit ja blondi Gibson ES-335 oli ollut toivelistalla pitkään. Vuonna 2010 haave viimein toteutui ja instrumentti Antique Natural sävyisenä löytyi Englannista. Suomessa näitä varsinkin vasurina ei ole yksinkertaisesti saatavilla.

Musiikki-ikonit Les Paul ja Albert King sekä 335 variantti
(345 varitone ilman f-aukkoja"Lucille")
uudella vuosituhannella.

Tuunasin soittimeeni Vintage-henkisen Vibrola-kammen joka hyvästä toiminnasta huolimatta vaihtui myöhemmin Bigsby B-7:n. Mikit päivitin Lollartroneihin. Täytyy sanoa että 335 haaveen toteutumisesta huolimatta huuma on säilynyt.

Lyyra on palannut Gibsoneihin
Vibrolassa 100 vuoden jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti