lauantai 11. marraskuuta 2017

Kirjanpitoa muinaisesta Mesopotamiasta 1800-luvun Savoon

Mikäli kirjapidoksi määritellään hyödykkeisiin liittyvä järjestelmällinen muistiin kirjaaminen on kirjanpitoa harrastettu jo tuhansia vuosia! Kolme tuhatta vuotta ennen ajanlaskua nykyisen Irakin alue oli muinaista Mesopotamiaa, josta tunnetaan toistaiseksi maailman vanhin palkkakuitti savitauluun kirjoitettuna. Rahaa ei vielä tunnettu, mutta työmies sai palkkansa oluena. Viini oli tuolloin jo ikivanha keksintö.

Savitaulu, jossa on yhdeksän viivojen erottamaa aluetta ja niissä kuvakirjoitusta.
Vanhin tunnettu palkkakuitti.

Jokunen vuosisata myöhemmin Egyptissä ryhdyttiin merkitsemään muistiin esimerkiksi varastoa käyttäen hieraattista kirjoitusta. Kirjurit olivat varsin arvostettu ammattikunta, sillä kansasta vain muutama prosentti osasi lukea ja kirjoittaa. Siksi usein myös ylhäiset saattoivat kuvata itseään mielellään kirjureiksi, vaikka ilman taitoa.

Thot mittamassa kirjurin sydämen puhtautta.
Egyptin kirjanpitäjilla oli oma jumalansa Thot, joka kirjanpitäjän kuollessa kirjasi totuuden sulalla ylös tämän sydämen painon. Jos sydän painoi höyhenen verran pääsi kirjuri elämään, jos ei niin joutui krokotiilin syömäksi.

Kirjureilla oli käytössään paletti, jossa kahta eriväristä mustetta eli musta ja punainen. Kirjoitukset laadittiin ohuista payruskaislan suikaleista ristikkäin liimattuille papyrusarkeille. Egyptin kuivan ilmaston ansiosta niitä on jäänyt myöhemmille ajoille ihmeteltäväksi. Arkisemmat kirjoitukset, kuten verokuitit saatettiin tehdä saviruukun palasille.

Egyptiläisen kirjanpitäjän työkalut.
Pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskua nykysen Kreetan seudulla vaikutti Minoalainen- sekä nykyisen Kreikan alueella Mykeneläinen kultturi. He hankkivat vaurautensa kaupankäynnillä välimeren ympäristössä. He olivat oppineet myös kirjoitustaidon, jota he käyttivät pääasiassa kirjanpitoonsa. He pitivät kirjanpitoaan savitauluihin. Näin 1500 vuotta ennen ajan laskua taito oli jo levinnyt kauppiaiden keskuuteen Etelä-Eurooppaan.

Välimeren ympäristössä kauppiaat olivat pitäneet, kuten muuallakin,  yhtenä arvoikkaimmista vaihtokaupan välineinä metalleja tinaa, hopeaa, kuparia ja pronssia. Kun Lyydialaiset 650 vuotta eaa. keksivät alkaa lyödä näitä hopea- ja kuparimetallinkappaleita tietyn mittaisiksi ja leimaamaan ne hallitsijan leimalla arvon vakuudeksi, he olivat tulleet keksineeksi rahan!

Lyydialainen kolikko n. 550 eaa.
Kreikan alueella olleiden sotaisten "pimeiden vuosisatojen" jälkeen se nousi taas uuteen kukoistukseensa 450 eaa. ja kuinka ollakaan, kaupankäynnin tuoman vaurauden ansiosta. Kirjoittamisen taito jatkoi etemistään seuraavaksi syntyneeseen "ikuiseen" Rooman valtakuntaan. Sen ajan vanhimmat Suomesta tavatut Roomalaiset metallirahat ovat hopeadenaareja ja kuparirahoja sata-luvulta. Tuon ohella suositumpi kaupan muoto oli vaihtokauppa, joka säilytti asemansa vielä pitkään.


Kiihtelys (40 kpl) oravan nahkoja.
Sata-luvulta eteenpäin Suomeen tuli rahoja ulkomailta vaihtelevasti ja usein myyntiartikkeleina olleet turkikset vaihdettiinkin suoraan suolaan, balttialaisiin korouihin tai germaanisiin aseisiin. Korut saattoivat olla taidokkaita sormuksia, kaula- ja rannekoruja. Tulipa maahan Roomalaisia yleellisyystavaroitakin, kuten lasisia juomasarvia tai pronssinen viinikauha. Kauppayhteyksiä oli myös Skandinaviaan. Tuontitavaran lisäksi osattiin tehdä järvimalmista pienissä harkkohyteissä rautaa, josta valmistuivat esimerkiksi metsästyksessä käytettävät nuolet, puukot ja kirveet. Itsepuolustukseen tarvittiin viikikiajalla 850-luvusta eteenpäin esimerkiksi miekkoja joita hankittiin frankeista.

Kauppayhteyksistä tärkein suunta oli Balttia ja Saksa. Levottoman viikinkikauden jälkeen ja Hansaliiton myötä kauppayhteydet Saksalaisten kauppiaiden kanssa vahvistuivat uudestaan 1200-luvun alusta. Nykyisen Suomen alueen merkittävänä vientiartikkeleina oli kala, jota katolilaiset söivät paastonsa aikaan. Germaniaa puhuneet hansakauppiaat toivat tänne mukanaan Eurooppalaisten vaikutteiden lisäksi esimerkiksi kirjallisuutta ja muotia. Hansalle tärkeät kauppapaikat täällä olivat Turku ja Viipuri. Ruotsalaisten tultua valtaan noin 1350 kaupankäynti rajoitettiin täällä maalailla ainoastaan edellä mainittuihin kaupunkeihin ja muualla maassa kaupankäymisestä tuli laitonta.


Hansan kolmimastoinen koggi
Ensimmäiset kirjanpidon kirjalliset lähteet nykyisen Suomen alueelta ovat nykytiedon mukaan 1300-luvulla kirjatuista kauppakumppanuus- ja luotonantojärjestelmistä (Grandell, Axel: Äldre redovisningsformer i Finland. En undersökning av den företagsekonomiska utveckling i Finland intill 1800-talets slut. Företagsekonomiska forskningsföreningen, Helsingfors 1944).

1300-luvun alussa Italiassa kirjattiin kautta aikain ensimmäistä kertaa täysi kahdenkertaisen kirjanpidonperiaatteen mukainen kirjanpito, kun Firenzen kauppiaiden pääkonttori Giovanno Farolfi & Company kirjasi tärkeimmän asiakkaansa arkkipiispa Arlesin kanssa suoritettuja tapahtumia. Tähän asti kirjanpidot oltiin laadittu pergamentille, mutta uutta keksintöä paperikin alkoi pikku hiljaa olla saatavilla saatavilla, tosin hyvään hintaan.

Vanhin löydetty täydellinen kahdenkertaisen kirjanpidon mukainen kirjanpito on vuodelta 1340 Genovan kaupungin rahastonhoitajan tilit.

Early 19th-century German ledger

Myöhemmin Benedetto Cotruglin teki vuonna 1458 opinnäytetyönsä samasta aiheesta: Della mercatura e del mercante perfetto. Vuonna 1494 Venetsialainen munkki ja mateematikko Luca Pacioli, jota on sanottu Leonardo Da Vincinkin työtoveriksi, julkaisi edelleen samasta aiheesta teokseensa: Summa de arithmetica, geometria. Proportioni et proportionalita. Siitä tuli kahdenkertaisen kirjanpidon kantateos.
Portrait of Luca Pacioli

Vaikka Lucan teoksessa ei ole mitään omaperäistä sen ansio on siinä, että se on Latinasta poiketen kirjoitettu kansan kielellä eli Italiaksi sekä juuri keksityn kirjapainotekniikan tuottama teos, jolloin tieto pääsi leviämään aikaisempaan verrattuna todella tehokkaasti. Siitä lähtien kahdenkertainen kirjanpito (Double-entry bookkeeping) onkin jatkanut voittokulkuaan maailman joka kolkalle levinneeksi kirjanpitojärjestelmäksi.

Tiedon leviämisestä saa kuvaa aiheesta julkaistujen teosten määrän muodossa. 1500-luvulla Richad Brownin mukaan julkaistiin ympäri eurooppaa 30 eri kahdenkertaista kirjanpitoa käsittelevää teosta. 1600-luvulla Teoksia julkaistiin hieman enemmän eli 47 kappaletta.

Niihin sisältyy myös vuonna 1646 ensimmäinen Ruotsissa painettu laskentatoimenkirja Henrik Olofsson Hortulanus "Räkne-Book", jonka oppeja toteutettiin silloisessa Itämaassa luultavimmin ainakin emämaan organisoimassa verojen (vastikkeettomassa) keräyksessä. Räkne Bookin käytöstä on myös olemassa viitteitä kolme vuotta myöhemmin perustetun Fiskarssin tilikirjoissa. Toinen taho olivat Viipurin Saksalaista ja Ruotsalaista syntyperää olleet kauppiaat, joiden kautta kahdenkertaisen kirjanpidon oppeja todennäköisesti levisi maahan niin ikään (Grandell 1944).

Vuonna 1746 Brynolf Brunou oli 27 vuotias Rantasalmelaisen ratsutilallisen Bruun Bruunupojan ja Gertrud Perintytär Herkepaeus (Härkäpää) poika. Suvussa oltiin oltu kauppiaita monessa polvessa, sillä jo ukki oli ollut aikanaan "kirjanoppinut" käyden kauppaa mm. Tukholmaan.

Nuori mies Brunou matkusti Tukholmaan hankkien kuninkaalta luvan perustaa syvälle Savon erämaihin masuuni-rautakankipajayhtiön. Brunoun lisäksi perustettavaan yhtiön 8 henkiseen omistajaryhmään kuului Savonlinnan ja Lappeenrannan kauppiaita Simon Esping, Johan Åberg ja Johan Ruut. Lisäksi vielä Kapteeni Simon Kalitin, Kuruunuvouti Johan Vilhelm Meinander, Kirkkoherra Henrik Argillander ja Kappalainen Zahris Argillander. Kirjanpitäjäksi yhtiöön tuli Brynolfin veli Carl. Tarmokas ja käjilläkin usein esiintynyt Brynolf eteni urallaan nopeasti aina keskisen kihlakunnan varamanttaalikomissaariksi ja kruununvoudiksi asti. Hän kuitenkin kuoli pian, vain kolme vuotta tehtaan perustamisen jälkeen!

Masuuni-rautakankipajayhtiö
eli Srömsdalin ruukki.

Vuonna 1746 Brynolf Brunoun masinoima Strömsdalin ruukki oli ainoa Ruotsinvallan aikana Suomeen perustettu järvimalmia hyödyntävä ruukki ja samalla aikansa ainoa tehdas Savossa!

Vuonna 1775 Kuopiolle myönnettiin kaupunkioikeudet. Paikkakunnalle määrättiin 9 virkamiseperhettä, aptekki, posti ja piirilääkäri. Kruunun myöntämään käsityöläiskiintiöön sisältyi yksi suutari, säämiskäntekijä ja puuseppä.
Kirkkoherra Henrik Porthanuksen optimistisesti otskoituun "för Cuopio Stad" kirkonkirjoihin merkittiin vuoden päästä uudisasuttajien jälkeläisiä palveluskuntineen 53 perhettä. Hallinto ja kauppa keskittyi tuolloisen Kustaantorin, siis nykyisen Snelmannin puiston ympärille. Vieressä sijainnella nykyistä korkeammalla kukkulalla sijaitsi tuomiokirkkoa edeltänyt vanha lapinlinnan mäen "raunio" sekä tuulimylly.

Suomen ensimmäinen upseerikoulu Haapaniemen sotakoulu toimi kaupungissa vuonna 1780 ja 4.3. 1782 Kuningas Kustaa III myönsi Kuopion asukkaille 20 vuoden verovapauden harjoittaa kauppaa vapaasti. Tampere oli toinen erioikeudet saanut kaupunki. Samana vuonna valmistui Vehmasmäen-Laukaan maantie ja triviaalikoulu muutti Rantasalmelta kaupunkiin ja perustettiin kruunupolttimo.

Pohjois-Amerikassa uudisasukkaiden jälkeläiset julkaisivat ensimmäinen kirjanpidon oppikirjan vuonna 1796. Verovapausonnea ei Kuopiossa kestänyt kauan, kun täällä loppui Ruotsin valta ja Suomesta tuli Venäjän autonominen suurruhtinaskunta vuonna 1809. Valtion taloudessa tämä ei takoittanut suurta kehitystä vaan sama unelias maakauppalain lamaannuttama pysähtyneisyys jatkui edelleen.

Savolaisia talonpoikia Kuopion
seudulla1800-luvun alussa.

Juantehtaan ruukille aikakausi oli hyvä, koska tuotteita meni ilman tullia Pietariin hyvällä kysynnällä. Tehtaan haasteena olivat vieläkin seudun talonpojat, joiden kanssa oli vahva eturistiriita käytettävistä metsistä sekä alalle tulleet kilpailevat ruukit. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi oli jäänyt viimeisten vuosisatojen kehityksessään suorastaan kehitysmaaksi.

Aleksanteri II tuli Venäjän johtoon vuonna 1855. Kuopiossa Kustaan torin ympärillä oli kuusi kauppaa. Maaorjuuden kotimaassaan Venäjällä lopettanut uudistaja pyrki kehittämään valtakuntansa taloutta muuallakin, kuten Suomen Suur-Ruhtinaskunnassa. Täällä hän suosiollisesti myönsi vapauttaa Ruotsin ajoilta alkaneen ja viisisataa vuotta kestäneen maakauppa-kiellon eli kauppoja sai alkaa perustaa ympäri maata!

Vaatimuksista mainittiin seuraavaa: "Asetus kauppa-puotien asettamisesta maalle ja miten niissä kauppaa tehtäköön, annettu Helsingissä 19.12.1859  
§3 Jos mielii saadaksensa lupaa, maalla kauppapuotiansa pitää, vaaditaan että hakija on Suomen kansalainen, ripillä käynyt, hyvämaineinen ja omassa vallassansa sekä omaisuutensa haltija, kuin myös taitaa selvälukuisesti kirjoittaa, lukua laskea ja tilikirjoja yleisen kauppa-tavan mukaan hoitaa").

Samana vuonna Juantehdas siirsi tehdasyhteisöönsä kuuluneen rautakaupan kaupunkiin. Puodin mukana tuli myös myymälänhoitaja John Carlson. Tuotevaliomassa oli tehtaan tuotantoa eli uunin luukkuja, silitysrautoja ja vastaavaa rautakauppatavaraa. Myöhemmin Carlson osti osti liikkeen ja tästä alkoi Carlson-yhtiön tarina.

Vuonna 1862 julkaistiin ensimmäinen Suomenkielinen kirjanpidon oppikirja Augusti Liliuksen "Käytännöllinen opastus Yksinkertaisessa kirjanpidossa varsinkin tehdastelijoille ja Ammattilaisille". Voidaan sanoa että tiedosta oli huutava pula.


Aleksanteri II myösi myös pidettäväksi autonomian ajan ensimmäiset lakeja säätävät valtiopäivät, vuonna 1863. Saatiin asetus nimettomistä osakeyhdyskunnista, asetus äänettömistä eli kommandit-yhdyskunnista 24.11.1864 sekä Keisarillisen Majesteetin  Armollinen Konkurssisääntö Suomen Suurruhtinaskunnalle. Välineet mahdollisivat myös uuden yritteliäisyyden kansallisen heräämisen innostamassa maassa. Päästiin mukaan höyryvoiman keksimisestä käynnistyneeseen "teolliseen vallankumoukseen".


Japanissa julkaisiin ensimmäinen kirjanpidon oppikirja vuonna 1873.

Vuonna 1887 perustetustettiin Kuopiossa Suomen ensimmäinen Suomenkielinen kauppakoulu. Koulun ensimmäinen rehtori oli Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta juuri valmistunut Kalle Aho, kirjailija Juhani Ahon veli. Ensimmäiseen johtokuntaan kuului myös monipuolinen kulttuurivaikuttaja sekä liikenainen Minna Cant.

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 verotulot alkoivat jäädä vuosisatojen korpivaelluksen jälkeen kotimaan hyväksi ja olemme onnistuneet kehittymään sadassa vuodessa Euroopan toisiksi köyhimmästä kolkasta monella mittarilla maailman menestyneipien joukkoon. Eikä vähiten koulutuksen ansiosta.

Tänä vuonna Kuopion kauppakoululle tulee täyteen pyöreät 130 vuotta ja tuona aikana Kuopiossa on Savonian-ammattikorkeakoulun koulutusvastuujohtaja Kaija Sääsken mukaan valmistunut yhteensä yli 40 000 kaupan-, hallinnon- ja liiketalouden osaajaa. Savonia-ammattkorkeakoulusta valmistuvat Taradenomit työllistyvät 97 prosenttisesti (SS 30.10.2017 B3). Tiedon saantia ja yrittämistä ei ole täällä siis haluttu rajoittaa.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Suomessa on ollut kansainvälisiä kauppayhteyksiä koko tunnetun historian ajan ja niitä tarvitaan myös jatkossa.