keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Martin DCPA4 nauhojen hionta

Ostin vuosi sitten kaulaltaan huonosti soivan (B) Martinin sopivaan hintaan. Arvasin ja myöhemmin totesin ettei soittimen kaulaa saanut kaularautaa säätämällä halutuksi ja lisäksi muutamassa nauhassa oli kulumat, jotka tarvitsivat korjausta. Koska nauhat olivat alkuperäiset niin tiesin että yhden kerran ne voidaan käsitellä hionnalla, eikä siis tarvitse vielä alkaa vaihtaa nauhoja. Olin pitkään suunnitellut soittimen huoltamista, mutta hanke tuntui aina vaan siirtyvän. Loppukesästä aikaa viimein järjestyi ja pääsin aloittamaan.


Niin aloitin suojaamalla kitaran kantta ja kaulaa maalarinteipeillä sekä puuvillakankailla. Sitten kiinnitin soittimen kopastaan tukevasti tasolle. Kaulan alle tuli Martinin kaulaprofiilille aiemmin valmistamani tuki. Tuella ei saa painattaa kaulaa kaarelle (A). Sen tulee olla kuitenkin riittävän tukevasti, ettei se anna kaulan myöskaan painua päinvastaiseen suuntaan alaspäin. Lukita kaula siis asentoon, joka sillä on normivirityksessä mutta työstötarpeiden takia ilman kieliä.



Kielten irroittamisen jälkeen löysytin kaularautaa, mutta ainoastaan puolikierrosta. Kaularaudan löysäyksen tarkoituksena on laskea kaula suoraksi. Sillä normivirityksessähän kaulan tulee olla aavistuksen verran "jousipyssymäisesti" kaarella. Sitten seurasi nauhojen tussaus mustalla paksulla spriitussilla.

Tämän jälkeen laitoin liimautuvan K320 hiomapaperin kiinni myöskin aiemmin itse valmistamaani sandblockkiin eli 16" radiuksella varustettuun hiomatukkiin.


Radius tarkoittaa jänteen kaarevuutta, joka on kaulassa sekä nauhoissa kun kitaraa katsotaan virityspäästä.


Nyt oli suojattava talla sekä satula. Pari tasapainoista pitkää työntöä kaulasta tallan suuntaan ja tsekkaus. Varmistui että soittimessa oli kaulaliitoksen kohdalla epäilemäni akustisille kitaroille tyypillinen patti.


Varmistui myös että kaulan ensimmäiset nuhat ovat suhteellisesti muita hieman korkeammalla. Eli kaula on karrikoiden sanottuna s-muotoinen (B), jota se ei tietenkään saa olla. Tussaus ja työntö jolloin näki että hionta alkaa ottaa vähitellen koko nauhan pituudelta.


Vielä pari varovaista pitkää tasapainoista työntöä hiomatuella kaulasta tallaan päin. Samalla häipyivät lopullisesti muutamat soitosta, liian matalalla rämisseistä kielistä tai iskusta tullutta kuluma-koloa kolmannella nauhalla. Hiomatukkiin tulleista tussijäljistä pystyi myöskin huomaamaan, että kaula oli ollut tosiaan s-mallinen ja jopa aavistuksen kierteellä eli propeli ennen korjaustoimia.


Seuraavaksi teippasin maalarinteipillä nauhojen välit sekä kannen. Kuten kuvasta näkee, hiottuihin nauhoihin oli tullut hiomisesta kulmikkuutta. Seuraavana vuorossa oli tuon kulmikkuuden poistaminen.


Se tapahtui ottamalla käteen vanha kattilatiskareitten suosikki, eli kostutettu Pata Pata. Työstäminen tapatui nauhojen suuntaisin liikkein. Pääasiallisesti hiominen tapahtui kulmikkaiden nauhojen alueella. Tietenkin kokonaisuus tuli huomioida siten, että lopputuloksesta tuli yhtenäinen.


Seuraavaksi oli vuorossa käsittely kostutetulla karhunkielellä, jonka ansiosta hiomajäljestä tuli edellistä sileämpää.


Nyt kulmikkuus oli hävinnyt nauhoista ja se myös alkoivat näyttää kokonaisuudessaan tavoitellulle eli yhtenäiselle.


Tarvittiin vielä lopullinen käsittely kostutetun puuvillakankaan sekä hiomatahnan yhdistelmällä. Tällä nauhoihin saadaan aikaan lopullisen kiilto. Hiomatahna on samaa jota käytetään autojen maalipintojen hionnassa.


Nyt nauhat ovat tasaisella korkeudella ja yhtenäisellä muodolla koko kaulan matkalla.


Seuraavaksi oli vuorossa uuden tallaluun muotoilu, sillä edellisellä omistajalla ollessaan kitaran tallaluu oltiin hiottu hivelysoittoon sopivaksi eli n. 3 mm alkuperäistä matalemmaksi ja näin käyttökelvottomaksi. Ainakin Kuopiolaisissa musiikkiliikkeissä tallaluita on hyvin saatavilla.


Sitten kaularaudan kiristys takaisin puoli kierrosta eli alkuperäiseen asentoonsa. Kaulan puhdistus työstön yhteydessä tulleista aineksista miedolla keittiöpintojen puhdistamiseen tarkoitetulla liuoksella ja lopuksi kielet paikoilleen sekä soittamaan.


Kaulan tulee olla aavistuksen notkolla. Ihanteellinen mitta on  kun laittaa Capon 1-nauhalle ja painaa 14-nauhalta. Puoliväliin tätä janaa jäädä 0,5 mm rako kelen ja nauhan väliin.


Nyt kun kitara on ollut puolisen vuotta soitoissa on voinut todeta että työ oli onnistunut eikä kaulaan ole tullut myöskään ilmankosteuden muutoksista johtuvaa elämistä. Kaula on pysynyt säädössä.


Luonnollisestikin jokainen kitaroiden korjaaja tekee korjaustyönsä täysin omalla vastuulla. Siksi nauhaongelmissa on paras kääntyä ammattilaisen puoleen. Tunnetut kitarasepät tekevät hyvää työtä.