sunnuntai 20. elokuuta 2017

Matsumoku SG?

Tuossa jokunen päivä sitten Marko otti yhteyksiä ja kertoi tehneensä pari viikkoa sitten Vantaalla löydön. Tori.fiissä oli ollut soitin myynnissä edulliseen hintaan. Minä blogasin taannoin Matsumoku SG:stä ja tämä vaikuttaisi olevan vahvasti samaa tuotantoa.


Hienon Japanilaisen SG:n oli myynyt kertomansa mukaan soittimen toinen omistaja. Hänelle kitara oli tullut seitsemänymmentä-luvun alussa.


Marko kertoi soittimen olevan vastaava kuin tässä ebayn linkissä. Siellä soittimen hinta on tätä kirjoitettaessa 350 ameriikan dollaria.


Matsumokulla oli sellainen tapa ettei kitaroita leimattu juuri mitenkään. On kyllä ollut mainintoja että joissain kitaroiden kaularaudassa olisi tehtaan leimat, mutta purkutöihin ei kannata sen vuoksi ryhtyä. Näet tarkistamisesta voi tulla helposti enemmän vahinkoa kuin tietoa. Voi siten olla ettei tämänkään kitaran kohdalla koskaan tulla saamaan täyttä varmuutta selville. Mutta, näillä tiedoin voitaneen puhua melko varmasta Matsumoku SG:stä.


Väri on syvä viinipunainen joka on hankala saada vangittua kuvaan. Soittimen nimi on kulunut pois samalla tavoin kuin kitaroista joista minäkin kirjoitin.


Musikantille tärkeimmät asiat eli soittimen soitettavuus ja soundit kuulemma ovat hyvät! Joten eihän tässä muuta voi kun onnitella hyvästä löydöstä.