Martinin nauhojen hionta

Tässä on ollut taukoa blogailussa, vaan se ei tarkoita ettei olisi ollut puuhaa. Päin vastoin touhua on ollu melkein liiankin kanssa, niinpä someilut ovat saaneet jäädä huiliin. Nyt voisi pikkuhiljaa palata taas tännekin uutta väsäämään. Lukijavirta on ihmeellistä kyllä ollut tasaista koko kirjoitustauon ajan. Joitain uusia yhteyksiä on jopa tullut. Niistä sitten myöhemmin.

Tuossa alkukesästä totesin että Martinistani oli päässyt nauhat kulahtamaan urille. Jälkeä oli tullut tasaisesti ohuimmasta kielestä G-kieleen ja viidennellä nauhalla asti. Senhän tietää miten lovet vaikuttavat varsinkin Capon kanssa soittaessa. Eli soitin alkaa kuullostaa epävireiselle asemissa.

Siinä ei auttanut muu kuin alkaa puuhata asia kuntoon. Ensin tietysti piti ottaa selvää millaisia tekijöitä lähiseudulla olemassa. Heti kävi selväksi että vaikeaa on. Ei ole oikein tekijöitä Kuopion seudulla tai jos onkin, niin sitten on vaikea tavoittaa, saati saada soitinta remonttiin. Ja johonkin tolkkuun aikaan vielä huollosta takaisin kotiin.

Radius eli harpin säde ja tässä vintage
straton mitta eli 7,25 tuumaa.

Entäpä jos kokeilisi itse? Kun ei kai se työ voi mitään rakettitiedettäkään olla? Selvisi että suomessa tuntuu olevan usein tapana viilalla suoritettu hionta. Siinä hankitaan erityinen kymppejä maksava nauhaviila tai tehdää sellainen itse sopivasta viilasta laittamalla päihin teipin pätkät kiinnipitoa varten. Sitten tussataan nauhat ja aletaan varovasti hioa pitkin kaulaa.

Tiedon saaminen suomesta oli kyllä hankalaa. Ehkä en osannut etsia oikeasta paikasta tai sitten täällä on tosiaan vallalla sitä nurkkakuntaista kitaran korjaus"salatiedettä". No sama se, tietoa on maailmalta.

16" sand block ja vastintuin.

Toinen tapa hioa nauhat on on käyttää oikealla radiuksella varustettua eli tässä tapauksessa 16" sand blockia. Sellaisia saa hankittua netissä ulkomailta, mutta halusin tehdä tuon hiomapalikan itse. Ensin hioin puupalikan täsmälliseksi kuutioksi 1/10 millin tarkkuudella. Sitten hioin yhdelle pitkälle sivulle tuon kourumaisen muodon. Apuna työssä oli ukkkini vanhat puusepäntyökalut. Sekä vatupassi! Sen varmasti suoralle kahden sentin levyiselle sivulle sai liimautuvan hiomapaperin kätevästi kiinni. Clas Ohlsonilta löysin muotokamman, jolla on hyvä seurara muodon valmistumista. Voimakkaalla valolla kamman takaa saa näkyville pienetkin virheet syntyvästä profiilista. Saatuani muodon valmiiksi laitoin palikan pintaan vielä kaksikomponenttilakan jonka sitten tarkistushioin. Kaulan profiilin muodolla tein vastinkappaleen alapuolelle. (Näitä molempia palikoita saattaa tarvita vielä myöhemminkin).

Muotokampa, höylä, kaavin, radiustulkki. 

Kitaran kieli vetää noin 10 kilon voimalla eli yhteensä kielillä on noin 60 kilon veto. Sitä vastustaa kaularauta vastaavalla voimalla toiseen suuntaan. Idea on saada kitara kauloineen "lukittua" pöytätasolle samaan asentoon kuin missä se on soitettoon viritettynä. Kaulan asennon lukitsemista varten tein vastinkappaleen välissään ohut kangas kaulaa vasten.

Hiomapaperia vatupassin pohjassa ja valmistuva vintage straton sand block.

Sitten kielet pois. Kaularaudan löysytys puoli kierrosta. Suojateippaus kitaran kanteen ja hiomaan.
Ensin tussasin nauhat ja varustin hiomapalikan kaksipuolisella teipillä johon sopivaksi leikattu 1200 hiomapaperi kiinni. Sitten varovasti hiomaan. Tarkaten hionnan etenemistä. Välillä kannattaa tarkistaa työn etenemistä myös suoran teräsmitan ja rakotulkin avulla. Kun lovet on saatu hiottua nauhoista pois seuraa teräsvillahionta (Pata-pata) ja/tai karhunkielellä päärmeiden poistamiseksi ja kulmien hienoiseksi pyöristämiseksi. Ja halutessaan vielä hiomavahalla kiillotus ja vahaus. Lopuksi otelaudan puhdistus normaalilla kodin puhdistusaineella. Kaularaudan kiristys takaisin, kielet paikalleen ja soittamaan.

Yllätyin itsekin kun soittimesta tuli näin jopa vähän herkempi soitettava kuin uutena. Intonaatio on taas kohdallaan joka asemasta Caponkin kanssa soitellessa. Niin, sitähän ne kitarasepätkin on aina sanoneet, että tehtaan jäljetä soitin on poikkeuksetta trimmattavissa vielä herkemmäksi.

Nauhojen hionta on loppu viimeksi sellaista puuhaa, että tekijällä täytyy olla jotain harrastuneisuutta käsillä tekemiseen. Ihan kylmiltään puuhaan ei ole järkevää ryhtyä.

My Fingerstyle Guitar

Julkaisin uuden "my fingesrstyle guitar" albumin. Siitä on mahdollista kuunnella näytteitä tässä blogissa, CD:levyllä sekä musiikkialustoilla. 

my finferstyle guitar kuunneltavissa seuraavilla alustoilta.

Tämä lisäksi esiinnyin albumin ohjelmistolla kesällä 2015 seuraavasti: 
Urban City Blues Festival Kuopion kauppatori 25.4.2015 klo 12.00 
Kaavi Blues Festival  4.6.2015 klo 13 ja klo 18
Siilifolk Festival 2.7.2015 klo 14 (teltta). Näkymisin!

Kaavi Bluesista, Kuva: Ruud Dirks

Kokosin aineiston ja harjoitin sen esityskuntoon vuoden 2014 aikana. Marraskuun aikana olivat äänitykset jotka tapahtuivat ns. studiolivenä. Laulu, kitara ja stompin bass menivät purkkiin kertaottona. Muutamaan kappaleeseen lisäsin jälkeenpäin soittamani mandoliinin, banjon sekä Jätten Jorm Sångissa kammalla soitetun soolo-osuuden! Baby Please Don't Go kuoro-osuuksissa vierailee muusikkokavereita laulamassa. Miksaus ja masterointi tapahtuivat joulukuun aikana. Hanke olkoon kunnianosoitus mainioitten laulujen laatijoille.

Kaavi Bluesista. Kuva: Ruud Dirks

Seuraavassa hieman taustatietoa. Kitaransoitossa ylivoimaisesti eniten käytössä on plektralla soitto. Sen jälkeen paljon paljon pienemmällä prosenttiluvulla tulee kaikenlaiset muut näppäilytekniikat. Suomessa sormilla näppäilysoitto on kevyen musiikin puolela tähän asti lähes kokonaan huomiota vaille jäänyt soittotapa ja sen huomaa esimerkiksi vaikkapa wikipediasta verratessa hakusanoja näppäily sekä fingerstyle  sisältöjä.

Näppäilysoitto on täällä lähes yksinomaan klassisessa kitaramusiikissa käytetty tekniikka. Akustisella kitaralla esitetty muu musiikki kuten kansanmusiikki, folk, bluegrass, pop, jne on sitten soitettu plektralla. Reunahuomautuksena mandoliinisoittoa suoritetaan ainoastaan plektralla. Sieltäkö käsitys kielisoittimien "plektrapakollisuudesta" lienee meillä on lähtöisin? Noh, niin tai näin tämä albumi on tehty yhtä kappaletta lukuuottamatta näppäilemällä eli "fingerstylellä".

Albumin vanhimpia kappaleita on trad. sävellys Railroad Bill. Tosi tapahtumiin pohjautuva teksti kertoo lainsuojattomasta voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättäneestä henkilöstä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun syvässä etelässä sisällissodan jälkeisen rakentamisen aikana. Kappale on tuon aikaisen rotujen ja taloudellisen kuilun symboli muistuttaen meitä siitä, mitä pahaa eriarvoistunut yhteiskunta saa aikaan.

Vuosisadan alussa vanha trad. melodia  Hesitation Blues levytettiin useana ragtime-versiona. Hyvä biisi, jonka minäkin halusin albumille.

Plektralla soitettuna on tällä albumilla yksi kappale ja se on Memphis bluesia edustava ja vaudevilleissäkin aikanaan esitetty Nobody Knows You When your Down And Out. Kappale on vuodelta 1923.

Näppäilemällä soitettua ja Pohjois-Amerikassa alkuaan kehitettyä musiikkia kutsutaan fingerpicking soitoksi. Fingerpicking-blues sai alkunsa kun mustat muusikot alkoivat imitoida kitaroillaan suosiossa ollutta piano ragtime-tyyliä. Mikäpä olisi ollutkaan parempi harjoituskaveri kuin soittaa kylän ainoan automaattipianon mukana.

Joissain paikoissa tosin saattoi olla Edisonin fonosylinteri soitin. 1920-luvun taitteessa jotkut näistä kitaristeista alkoivat päästä laajemminkin esille ja suosikkejani ovat mm. sokea kitaristi Arthur "Blind" Blake. Valitsin albumilleni Arthurin säveltämän kappaleen, jonka hän levytti uransa loppuaikoina eli mystinen Diddie Wa Diddie.

Toinen elämäntarinaltaan vähintään yhtä mielenkiintoinen muusikko on "Missisippi" John Hurt. Johnin versioimana kiinnostuin kappaleista Make Me Pallet On Your Floor, jossa matkamies kyselee yösijaa olkien päälle.

Toinen Johnin versioima on Creole Belles (alunperäinen levytys vuosisadan alusta). Hurt keikkaili aktiivisesti niin ikään 20-luvulla. Suurille estradeille hänet keksittiin vasta vanhoilla päivillään ja perinnetutkijain ansiosta.

Nykypäivänä molempien mainittujen muusikoiden käyttämää kitaravaihtobasso-soittoa sanotaan ragtimeksi (kuten pianolla soitettua). Näiden soittajien uran aktiivivaiheessa 20-luvulla oli voimassa kieltolaki. Salakapakoissa muiden juhlapaikkojen ohella tarvittiin viihdykkeenä automaattipianon ja gramofonin lisäksi elävää musiikkia.

Muita juuri ennen 30-luvun lamaa levyttäneitä on myös eräs ensimmäisiksi Delta Blues muusikoiksi mainituista eli Pappi Robert Wilkins. Häneltä halusin albumilleni mukaan avoimessa D-virityksessä Capon kanssa taianomaisesti kulkevan kappaleensa Prodigal Son. Uskonnollisesta viitekehyksestä huolimattaan tarina on hyvin universaali. Kappale on myöhemmin tunnettu myös brittimuusikoiden plagiaationa.

Kieltoajan sekä laman jälkeen jokilaivojen reitiltä tulleita Delta Blues suosikkejani ovat muusikot "Big" Joe Williams jolta Baby Please Don't Go. Laulun on arveltu olevan alunperin vanha orjuuden aikainen puuvillapelloilla käytetty ja työtä rytmittänyt yksisointuinen vuorolaulu eli työlaulu.

Legendaariselta Robert Johnsonilta on kaksi kappaletta niin ikään avoimessa D:ssä kulkeva Dust My Broom.

Sekä avoimessa G:ssä capon kanssa menevä Traveling Riverside Blues jossa molemmissa on pullonkaula mukana. Tässäkin sävellyksestä ovat myöhemmin britit kunnostautuneet tekijänoikeukorvauksien kähveltämisessä.

Neljäkymmentä luvulle tultaessa Merle Travis toi suuremmalle yleisölle tutuksi niin sanotun "Travis"-näppäilyn, Merleä arvostanut Chet Atkins sanoo kehittäneensä tyylissään Travis-soittoa. Nykypäivinä tunnettuja "Travis"-tekniikan jatkojalostajia on mm. Chetin esikuvakseen maininnut Tommy Emmanuel. Hän on puolestaan lisännyt omiin esityksiinsa mm.  perkussiivisyyttä.

Viisikymmen luvun sävellyksistä mukana on Big Bill Broonzyn aina mukava Country Blues Hey Hey. Bill oli esiintynyt jo 20-luvulta alkaen Blaken ja kumppanien kanssa, mutta suuri yleisö  "keksi" hänet vasta viisikymmentä luvulla folkloristien myötä. Eruoopassa Bill tuli tutuksi tehtyään joitain kiertueita. Eteenkin Britteihin Billillä on ollut suuri vaikutus. Valitettavasti Bill kuoli varhain jo ennen kuusikymmen lukua.

Kuusikymmentä luvulla folk-aalto pääsi suurimpaan suosioonsa samaan aikaan kun britit tekivät musiikillisen invaasion Amerikkaan versioimalla amerikkalaisten omia vanhoja blues levytyksiä! Fingerpicking tyylillä musisoinut Lightnin' Sam Hopkins sävelsi tuolloin Once Was A Gambler. Texasilainen Sam oli musisoinut 30-luvulta lähtien ilman suurempaa menestystä vaikka hän oli ollutkin erittäin tuottelias. Suuret konserttisalit koittivat hänelle kuin John Hurtille Folk aallon myötä.

On sanottu että useilla blues-artisteilla muutokset tahtien määrissä vaihtelevat satunnaisesti. Minä puolestaan väitän että niin Samilla kun vaikkapa Robert Johnssonilla tai John Hurtilla nämä muutokset ovat tietoisia ja harkittuja. (Ainakin omissa sovituksissa se ovat sitä). 4/4 kappaleessa on väliin laitettu 2/4 sekä 5/4 tahteja. Tai sitten on voitu poistaa 4/4 tahdista puolet. Kaikki tämä kuitenkin toistuu säännöllisesti ja joka kierron ajan! Näin kappaleeseen on saatu "kansanomaisuutta" joka meille säännöllisen 4/4 tahdin toistajille on erikoisen vaikeaa.

Näppäilysoitossa banjolla käytetään usein sormiplektoja etu- keskisormessa, nimettömässä sekä peukalossa. Ragtime- tai Travis-tyylissä riittää usein pelkkä peukaloplektra. Tällä voidaan bassottelun ohella hoitaa vaihtelevasti  myös arpeggio- sekä melodia osuuksia. Näppäilysormien kynnet saa hyvään kuntoon vaikkapa klassisen soiton oppaiden ohjeilla.

Kuusikymmentä luvun britti-invaasion blues vaikuttein John Mayallin säveltämä Telephone Blues toimii albumin tuoreempana fingerstyle-esityksenä. Levyn kansikuvat on Marika Pentikäisen.

Albumin sävellysajankodaltaan nuorin kappale on Toots Thielmansin hauska animaatiosävellys Jätten Jorm Sång on vuodelta 1974. Soitan biisissä akustisen kitaran lisäksi banjoa, mandoliinia sekä kammalla! 

Kampa soittimena on kazoon esi-isä. Kammalla maniskan säestämänä on soitettu Suomessa aikoinaan kieltolain aikaan jopa nurkkatansseja. Voipaperi vain taitetaan kamman piikkien päälle ja näin rakennettu soitin asetetaan huulien väliin. Huulet laitetaan kevyesti voipaperin päälle ja aletaan laulaa kuten kazoolla. 

Soittimella saadaan tuotettua ilmoille hieman pärisevää soundia. Soittimesta kertoi minulle pikkupoikana eräs vanha kotikylän soittaja "kylämuusikko" Taito Oinonen. Hän kertoi laittomista ja jännän salaisille kuulostaneista nurkkatansseista. Isäni neuvoi minulle sitten soittimen oikeaoppisen kokoamisen sekä soittotekniikan. 

Kappaleen alkuperäinen oikeudenomistaja myönsi alunperin julkaisuluvat CD:lle sekä sähköisiin jakeluihin. Myöhemmin ne peruutettiin sähköisistä palveluista. Kappale on siten on saatavilla nykyään ainoastaan CD:llä.

Täyssinän rauha osa:III

Savon asutus 1562 j.a.a. (Savon historia I Pirkko
Lehtosalo-Hilander, Kauko Pirinen)

Vuonna 1595 solmitussa Täyssinän rauhassa (eli nyt on  420 juhlavuosi!) Ruotsi ja Venäjä laativat rajansa Savon ja Karelian heimojen vanhastaan tuntemalle eränkäynnin nautintarajalle päättyen pohjoisessa Pohjaan eli (Bothnia). Raja ei ole ollut siis suljettu vaan saaliin pyynnin heimoraja. Raja ollaan tunnettu ikivanhoista pyhistä paikoistaan joilla liikuneet eränkävijät olivat uhranneet metsästysonnen takaamiseksi.

Rajasopimuksessa alamaisia
kehotetaan molemmin puolin rajaa:
"kertomaan totuus siitä miten
rajan laita vanhastaan on ollut"

420 vuotta sitten käydyn rajankäynnin toinen Ruotsalaiskomissio koostuu aikansa Suomalaisista merkkihenkilöistä. Liekö Suomen ja Viron hallinnasta vastannut Klaus Fleming haaveillut asiassa suurempiakin, kun on muista kahdesta ryhmästä poiketen halunnut ikuistaa johtamansa ryhmän nimikirjaimet rajapaikoille? Mukana seuranneesta sotilasosastosta vahvuuksineen ei ole olemassa tietoja.

Kruunun Rautamarsalkka, Suomen
ja Viron käskynhaltijaC.F.
Klaus Fleming - Clas Eriksson Fleming.

Viipurinlinnan päällikkö
Arvid Henrikinpoika Tavastin -
A.T. Arvid Henrikson Tawast sukuvaakuna. 

Savonlinnan päällikkö Gödik Fincken -
G.F. Gödik Gustafsson Fincke sukuvaakuna.

Turunlinnan päällikön Yrjänä 
Henrikinpoika Hornin -I.H.
Göran Henriksson Horn af Kankas
(Kanckas - Vuorentaka) sukuvaakuna.

Ruotsalaiskomissio aloittaa osuutensa Varpavuoresta ja päättää sen Pisalle.

Varpavuori Parikkala.

Varpavuoressa josta kakkos ryhmä siis aloittaa rajankäynnin merkinnät kestävät ajan hammmasta seuraavat 400 vuotta. Sen jälkeen ne kärsivät kovasti "tietämättömän" eränkävijän nuotion alla. Myöhemmissä merkkipaikoissa tutuksi tuleva merkitsemistapa on tässä nimimerkkijärjestyksineen vielä jotakuinkin hahmotettavissa. Seuraavana merkkipaikkana on mainittu Haukkavuori.

Kaatamon rajakivi lännestä katsottuna järvien välisellä
kannaksella. Nuolimainen muoto osoittaa rajan suunnan.

Kaatamon rajakivi sijaitsee Liperissä ja voi olla lievästi magneettinen. Kivestä on tehty hyvänä ideana huono replica Pohjois-Karjalan museoon. Kaatamolla komissioilla on maakannas ylitettävänä. Kiven merkinnöissä Clas on erillään ja sivussa linjasta, joten halkeama on ajalta ennen merkintää.

Kaatamon kivi osoittaa ylhäältä länteen.

Aihetta hieman sivuten minusta merkinnöissä käytetyt kruunut muistuttavat näöltään enemmänkin viikinkivenettä. Sekin mietityttää onkohan rajalinjan merkinnässä käytetty aikanaan merkkitulia apuna? Kainuussa ja Karjalassa suurien mäkien nimitys on muuten vaara. Paikka jossa on poltettu "vaara" tulia vihollisen lähestyessä. Savossa vastaavia on sanottu "vuoriksi" ja sanamerkityksen muututtua pelkästään "mäeksi".

Ohtaansalmen kalliorannat.

Ohtaansalmen rajakalliolla ovat jyrkät kalliorannat jotka lienevät kuuluneet osana ikiaikaiseen peuran metsästykseen. Sama paikka on Savolaisten ja Karelialaisten heimojen pyhä metsästyksen nautintaraja. Tähän sopi laittaa rajankävijöiden myöhemmin vuonna 1595 merkkinsä. Rajasopimuksessa määrättyinä "paikkoihin jossa ne ovat olleet vanhastaan".

Ohtaansalmen kalliomerkinnät.

Muutaman kilometrin päässä Ohtaansalmelta on kaivettu jo tuhansia vuosia sitten asbestia jota muinaissuomalaiset ovat käyttäneent saviastioissaan (Pöljän keramiikka). Kuumuutta hyvin kestävänä ne ovat olleet esimerkiksi hyödyksi paikallisessa järviraudan sulatusprosessissa. Nykyään tiedetään asbestipölyn olevan terveydelle vaarallista ja kaivoksen toiminta on päättynyt vuonna 1975.

Kaavilla rajamerkinnät ovat siirtolohkareen kyljessä. Alkuperäiset ovat aikojen kuluessa hävinneet tai hävitetty ja tilalla onkin 400-vuotis muistolaatta parinkymmenen vuoden takaa. Siirtolohkareen kylkeen laitettuun laattaan on valittu huonosti replica-merkinnät. Ne ovat alkuaan Pisalle 70-luvulla pystytetystä ja osin väärillä tiedoilla varustetusta opastaulusta. Vuoden 1595 rajalinjalla on ollut nykypäiviin saakka monenlaista kallioperän hyötykäyttöä.

Kaavin siirtolohkare.

Savolaistuneella Kaavilla väitetty myöhemmin että oikea rajakivi olisi aivan muualla ja räjäytetty aikanaan ilmaan. Minä uskon tämän kyllä olevan oikea. Nykyisen muistolaatan kohdalla huomaa kivestä lohjenneen suuren palan jossain vaiheessa voisiko olla tuo väitetty entisajan merkkikiven räjäytys? Niin tai näin seitakivi tämä on ainakin.

Suunnon kompassissa etelä ja pohjoinen
vaihtavat kiven läheisyydessä mystisesti paikkaansa.

Tämä valtava jääkauden muisto eli ikiaikainen seita- eli hiidenkivi seisoo yksin suurella tasamaalla. Pakana-aikana heimojen rajamaille kasvaneesta kylästä tulee vuoden 1595 rajanvedon jälkeen pariksikymmeneksi vuodeksi virallisestikin rajakylä. Kivi on kovin rautapitoinen ja jossain vaiheessa se on magnetisoitunut voimakkaasti. Magnetisoitumisen on voinut saada aikaan salamanisku. Eli täällä voit sotkea kompassisi täysin. Pakanauskon aikaan harvinaisella kivellä voitiin magnetisoida lusikka tai rintaneula (ja hankkia näin salainen suunnistamisen taito kuten vaikkapa viikingeillä oli). Edellä mainitun lisäksi kiven laelta löytyy vielä muinainen "kuppi". Epäselvää on kuinka, missä vaiheessa ja miksi se on sinne syntynyt?   Kaavilta linja jatkaa maita ja pikku järviä seuraten Pisalle.

Nämä merkinnät löytyvät Pisan laelta,
jossa nuoli osoittaa rajalinjaa pohjoiseen.

Pisa on vuoden 1595 rajapisteistä varmaankin tunnetuin. Viimeisen jääkauden loputtua 8000 vuotta sitten vuori oli kulunut jääden vielä 270 metriä korkeaksi ja jyrkkäseinäiseksi mäeksi, joka hohti alkuun vaikuttavan valkoisena kauas. Pian se peittyi kasvavan kasvillisuuden alle. Pisa säilyi heimoille tuhansia vuosia pyhänä, kunnes kahtia jakaantunut ja sotiva kristinusko saapui. Sitten seurasivat rajalinja sekä merkit. Mäen vanhin merkitys unohtui muutamassa sukupolvessa.

Tutun näköiset nimikirjaimet kalliossa. Kolon takia Claes
on joutunut tai päässyt nimikoimaan taas linjasta sivuun.. 

Pisan merkeissä tavataan ensikertaa SRS kirjaimet tutun kolmen kruunun lisäksi. Ne tarkoittavat (vielä hetken) vallassa olevaa ja kaukaa Puolasta asti valtiota hallitsevaa kuningas "Sigismund Rex Svecia". Merkinnän on tehnyt kolmas ruotsalaiskomissio joka aloitti merkintänsä Pisalta vuonna 1596.

SRS merkinnät ilmestyvät ensi kertaa, huomaa että kruunut
ovat siinä "normaalista" poikkeavassa yksi ylhäällä,
kaksi alhaalla järjestyksessä.

Uskontotieteen emiritusprofessori Pentikäisen mukaan Pisa (muinaissuomea tarkoittaen pyhä s.327) on vanha pakanakulttuurin pyhä paikka, jossa on suoritettu aikuistumisen initaatioriittejä (Pitäjäläinen 2.8.2007). Kuinka ollakaan myöhemmin liikkuneet rajankävijät jättivät merkkinsä samoille paikoille. Ehkäpä niiden uskottiin myös pysyvän näin parhaiten tallessa. Pisalla sijaitsee edellisten lisäksi vanha initaatioriitteihin liittynyt pakanakultturin aikainen ja myöhemmin pirunkellariksi nimetty luola. Luolassa on myös ulostuloaukko josta on saattanut pujottautua juuri ja juuri ulos. Luolan lähistöllä on "käräjäkivet" josta peuran metsästys aloitettiin kohti eteläpään jyrkänteitä. Edellisten lisäksi on mainittava vielä Pisalta löytyvä ns. "kämmenkivi" jossa nuorukaisten oli mieheksi tullakseen ryömittävä paaden ali. Viimeisenä Pikku-Pisan lampi joka on pyhä 30 metriä syvä kaksipohjainen silmäkelampi joka johtaa manalan maille saivoon.

"Pirun kellari" Pisalla.

Vuori tai paremminkin nykyaikana mäki on suureksi osaksi Pisalla valkeaa maito- eli lumikvartsikiveä joka näyttäytyy useassa paikkaa. Kivellä on esimerkiksi pietsosähköisiä ja pyrosähköisiä ominaisuuksia. Pakana-aikoina niistä ei tiedetty mitään, mutta kiveä on käytetty sieltä lähtien amulettina sekä korukivinä. Ehkä tärkein käyttötarve "ukonkivellä" on kuitenkin ollut tuluskivinä tulusraudan kanssa. Luolan arvellaan syntyneen kivikaudella. On erikoista että suomalaisissa arkeologeissa ja historioitsioissa maailman menosta poiketen luola ei ole aiheuttanut tuon suuremmin mielenkiintoa. Arvatenkin on houkuttelevampaa tutkia kohteita vaikkapa Kreikassa.

Muinais-suomalaisten erikoinen
kallio: fallossymboli vierellään vulva.
Sekin on erikoista ettei tästä ole tiedossa
aiempia mainintoja.

Rajan kävijoiden jälkeen reilu sata vuotta myöhemmin Gabriel Maximus kerää näillä main Suomessa kautta aikain ensimmäistä kertaa kansan vielä sitkeästi käyttämiä loitsuja. Elias Lönrot tulevine Kalevaloineen tulee paljon myöhemmin. Käännytystyö on Gabrielin jälkeen tehonnut niin hyvin ettei 1800-luvun alussa Elias kostu Pisalta enää juurikaan. Nykyään Pisa on onnekseen kokonaan rauhoitettu sekä luonnopuistoa joten minkäälaisiin kaivutöihin ei parane ryhtyä.

Vuonna 1595 päättyy toisen komission työ Pisalle. Herrojen täytyy ehtiä Klaus johdollaan taltuttamaan syntynyttä talonpoikien kapinaa eli nuijasotaa. Sen kukistaminen tapahtuu kovalla kädellä eikä armoa tunneta.

Lähellä Pisaa sijaitsee muuten Tahkomäki josta on saatu ikiajoista lähtien työkalujen ja aseiden teroituksessa tarvittavia hioinkiviä eli tahkokiviä sekä pienempiä kovasimia. Unohtamatta viljan jauhamisessa vuosituhansien ajan elintärkeitä hierrinkiviä, jauhinkiviä, käsikiviä eli myllynkiviä.
Parinkymmennen kilometrin päässä Pisalta muinaisuomalaisten nimeämässä Kinahmissa sijaitsee nykyään kvartsihiekkakaivos.

Seuraavava vuonna 1596 Pisalta aloittaa työnsä kolmas komissio. Rajalinja jatkuu jokea seuraten seuraavaksi Rautavaaralle. (Linkki latautuu hitaasti)

Keyrittyjärvi on pienen ja mutkikkaan jokireitin päässä Pisalta tultaessa. Rajan merkinnän aikoihin järven rannan tuntumaan Karjalan puolelle alkoi muodostua kylä joka tunnetaan Rautavaarana. Nimi tulee täällä tuolloin yleisestä järvimalmin hyödyntämisestä talonpoikien rautahyteissä. Rajan kävijät vuonna 1596 ovat ilmeisesti merkinneet keyrittyjärven pohjoisosaan rajakiven? Kiparin laelta tulet saattavat näkyä läpi korven Tiilikalle, joka on seuraava rajapiste.

Tiilikkajärven rajakivelle rajakomissio on tullut salomaalle hakattua linjaa pitkin. Tiilikkajärven kivi lienee mitoiltaan koko sarjan pienin mutta kaikessa muussa se on sitten suurin. Ympäristö, retkeilijän tarpeet ja puiston markkoinointi ovat täällä reitin kohteista parhaiten hoidettu. Ihmekkös tuo kun Tiilikka sijaitsee Suomen valtion omistamassa kansallispuistossa.

Tiilikkajärven rajamerkki.

Tiilikkajärven kivi täytyy löytää hajallaan olevan seitsemän muun vastaavan näköisen kiven joukosta joten haasteita on matkamiehelle tarjolla. Tiilikalta eteenpäin täytyy liikkua erämaissa.

Tutut merkit 96, kruunu, SRS ja risti Tiilikalla. Tästä
eteenpäin komissiot saavat seurata korpeen valmisteltua uraa.

Maanselän rajakivi sijaitsee latvavesillä nimensä mukaisesti vesistöjä jakavalla maakannaksella. Maanselän siirtolohkareeseen on mainittu merkityiksi Ruotsin kruunut sekä Venäjän vinoristi ja siksipä sitä pidetään Täyssinän rajan (1595) ja ehkä jopa Pähkinäsaaren rajan (1323) rajakivenä.

Kolme kruunua ketun poskessa, missähän täällä
lienee muut komissioiden käyttämät
ja mainitut merkinnät?

Kesällä veneet vedettiin vesistöstä toiseen parin sadan metrin pituista ojaa pitkin ketun päätä muistutavan hiidenkiven valvoessa rajalla toimitusta. Tässä kulkee siis "Karjalaisten suuri Pohjantie eli Suontaipale”. Reittiä on pidetty suositumpana talviaikana rekikelien aikaan ja sitä pitkin kulkenut kauppa- sekä verotusliikenne on päässyt jatkamaan Ruotsin puolta pohjoiseen aina Pohjanlahdelle Ouluun tai etelässä Novgorodiin asti.

Merkinnät siirtolohkareen kovin röpelöpintaiseksi
tulleessa poskessa. Yksi ylhäällä kaksi alhaalla.

Tässä pisteessä tuon aikainen Savo päätty. Alkaa Ruotsin niin ikään hallitsema Pohja rajallaan Karjala. Linja jatkaa ketun hännän ja Repolan (sijaitsee Venäjällä) suuntaamana itään.

Paasintaipalella sijaitsee kivi jota on arveltu rajakiveksi.

Jonkerin kivi on seuraava, mutta varmuudella vasta
Stolbovan rauhan vuoden 1617 rajakiveksi tiedetty.

Suolammen kivi eli Korpilammen rajakivi on Maanselältä jatkettaessa seuraava. Ruotsalaisten toisen komission olisi pitänyt alunperin edetä tänne saakka. Tuo Pisalta metsävaltaiseksi ja työlääksi muuttunut tehtävä jäi kuitenkin kolmannen tehtäväksi vuonna 1596. Kivi on selostettu "Rajasuon" sopimuksessa joka on päivätty Venäjällä Repolassa sijaitsevalla Rajasuolla.

Suolammen - Korpilammen vuoden 1596 rajakiven maisemaa.

Suolammen - Korpilammen kivessä näkyvät kruunut "Sigismund-
asettelussa" vuonna 1596,sekä venäläisten risti.
Yksinäinen kruunu on Stolbovan 1617 merkki.

Rajakankaan rajakivi sijaitsee Saunajärven tien päässä Kuhmossa. Paikalla sijaitsee valtakunnan nykyinenkin raja rajavyöhykkeineen joten pääsy ilman rajavartioston kirjallista lupaa ja opastusta on kielletty.

Rajakankaan kiven merkinnät IHS jesus, GHS kristus

Rajakankaan kivi on selostettu vuoden 1596 Rajasuon pöytäkirjassa. Valtakunnan raja on siitä lähtien pysynyt (viimeiset 420 vuotta) tästä pohjoiseen iivaaraan saakka mentäessä muuttumattomana! Kyseessä sanotaan olevan Euroopan vanhin valtioiden välinen rajaosuus!  Rajakankaan kivessä huomataan SRS merkin kruunujen palautuneen Pisalla nähtyyn järjestykseen. Tästä pohjoiseen jatkettaessa kivien merkinnät pysyvät vastaavina.

Miinoan rajakivi sijaitsee edellisen kiven tavoin valtakunnan rajalla, sinne pääsy ilman rajavartioston kirjallista lupaa ja opastusta on kielletty. Miinoan rajakivi on jäjestyksessään Maanselän jälkeen toinen vuonna 1595 vedenjakajalla sijanneista rajapaikoista. Se on Suomen ja Vienan Karjalan ikivanhalla kulkureitin varrella, entisellä Vienan valtatiellä. Kesällä veneet vedettiin kapean vedenjakajan yli vesistöstä toiseen, jonka jälkeen oli reitti auki joko Pohjanlahdelle tai Vienanmerelle. Myös talvella käytetty reitti kulki tätä kautta. Ruotsin ja Venäjän raja kirjattiin kulkemaan Miinoan kiven kautta Täyssinän rauhassa solmitussa Rajasuon sopimuksessa vuonna 1596. Raja on siitä lähtien säilynyt tällä seudulla muuttumattomana. Kivessä on Täyssinän rauhan rajamerkkien tapaan Ruotsin tunnuksena kolme kruunua ja Venäjän tunnuksena venäläinen risti.

Miinoan kivi.

Sarvikivi sijaitsee Suomussalmella. Se on määritelty Ruotsin ja Venäjän väliseksi rajapyykiksi Täyssinän rauhassa solmitussa Rajasuon sopimuksessa. Kivi on Miinoankiven tapaan kooltaan vaatimaton. Sen länsisivulla on Täyssinän rauhan rajamerkeissä tavalliset kolme kruunua ja itäsivulla venäläinen risti. Kolmen kruunun alla oleva S-kirjain viittaa Ruotsin kuningas Sigismundiin. Sarvikivi sijaitsee valtakunnan rajalla Kainuun ja Kuusamon rajan kohdalla. Se on pohjoisin tunnettu Täyssinän rauhan rajapyykki. Rajan kulku on kuvattu Rajasuon sopimuksessa suhteellisen tarkasti Iivaaralle Sarvikiveltä 35 päähän pohjoiseen. Siitä eteenpäin Jäämerelle asti rajan kulku jäi tuolloin epämääräiseksi. Sarvikivi sijaitsee rajavyöhykkeen ympäröimällä valtakunnanrajalla. Kivelle pääsy edellyttää rajavartioston kirjallista lupaa ja rajavartioston opasta. Sarvikivelle ei tiettävästi järjestetä yleisölle tutustumisretkiä Rajakankaan ja Miinoan kivien tapaan.

Suomusssalmen sarvikivi.

Kautta aikain ensimmäisen eli Pähkinäsaaren rauhan 1323 jälkeen ruotsalaisilla on kulunut peräti 272 vuotta saada savolaiset kokonaisuudessaan vallan alle. Sen jälkeen solmittu ja tässä blogissa käyty vuoden 1595 Täyssinän rauhan raja savolaisten ja karjalaisten välillä ei kestä kuin 22 vuotta. Seuranneessa Stolbovan rauhassa Karjalan heimo liitetään Savon heimoveljen kanssa samaan valtakuntaan, Ruotsi kasvaa tuolloin kautta aikain laajimmilleen.

Stolbovan rauhassa 1617 rajalinjan muutokset tapahtuvat edellä mainitun rajakankaan kivestä etelään ja kestävät seuraavat 104 vuotta.

Huomion arvoista on että pohjoisesta Iivaaralta Ilomantsin hattuvaaraan asti Suomen itäraja on pysynyt pian (Stolbovan rauhasta lähtien) samana kokonaiset 400 vuotta!