sunnuntai 2. elokuuta 2015

Martinin nauhojen hionta

Tässä on ollut taukoa blogailussa, vaan se ei tarkoita ettei olisi ollut puuhaa. Päin vastoin touhua on ollu melkein liiankin kanssa, niinpä someilut ovat saaneet jäädä huiliin. Nyt voisi pikkuhiljaa palata taas tännekin uutta väsäämään. Lukijavirta on ihmeellistä kyllä ollut tasaista koko kirjoitustauon ajan. Joitain uusia yhteyksiä on jopa tullut. Niistä sitten myöhemmin.

Tuossa alkukesästä totesin että Martinistani oli päässyt nauhat kulahtamaan urille. Jälkeä oli tullut tasaisesti ohuimmasta kielestä G-kieleen ja viidennellä nauhalla asti. Senhän tietää miten lovet vaikuttavat varsinkin Capon kanssa soittaessa. Eli soitin alkaa kuullostaa epävireiselle asemissa.

Siinä ei auttanut muu kuin alkaa puuhata asia kuntoon. Ensin tietysti piti ottaa selvää millaisia tekijöitä lähiseudulla olemassa. Heti kävi selväksi että vaikeaa on. Ei ole oikein tekijöitä Kuopion seudulla tai jos onkin, niin sitten on vaikea tavoittaa, saati saada soitinta remonttiin. Ja johonkin tolkkuun aikaan vielä huollosta takaisin kotiin.

Radius eli harpin säde ja tässä vintage
straton mitta eli 7,25 tuumaa.

Entäpä jos kokeilisi itse? Kun ei kai se työ voi mitään rakettitiedettäkään olla? Selvisi että suomessa tuntuu olevan usein tapana viilalla suoritettu hionta. Siinä hankitaan erityinen kymppejä maksava nauhaviila tai tehdää sellainen itse sopivasta viilasta laittamalla päihin teipin pätkät kiinnipitoa varten. Sitten tussataan nauhat ja aletaan varovasti hioa pitkin kaulaa.

Tiedon saaminen suomesta oli kyllä hankalaa. Ehkä en osannut etsia oikeasta paikasta tai sitten täällä on tosiaan vallalla sitä nurkkakuntaista kitaran korjaus"salatiedettä". No sama se, tietoa on maailmalta.

16" sand block ja vastintuin.

Toinen tapa hioa nauhat on on käyttää oikealla radiuksella varustettua eli tässä tapauksessa 16" sand blockia. Sellaisia saa hankittua netissä ulkomailta, mutta halusin tehdä tuon hiomapalikan itse. Ensin hioin puupalikan täsmälliseksi kuutioksi 1/10 millin tarkkuudella. Sitten hioin yhdelle pitkälle sivulle tuon kourumaisen muodon. Apuna työssä oli ukkkini vanhat puusepäntyökalut. Sekä vatupassi! Sen varmasti suoralle kahden sentin levyiselle sivulle sai liimautuvan hiomapaperin kätevästi kiinni. Clas Ohlsonilta löysin muotokamman, jolla on hyvä seurara muodon valmistumista. Voimakkaalla valolla kamman takaa saa näkyville pienetkin virheet syntyvästä profiilista. Saatuani muodon valmiiksi laitoin palikan pintaan vielä kaksikomponenttilakan jonka sitten tarkistushioin. Kaulan profiilin muodolla tein vastinkappaleen alapuolelle. (Näitä molempia palikoita saattaa tarvita vielä myöhemminkin).


Muotokampa, höylä, kaavin, radiustulkki. 

Kitaran kieli vetää noin 10 kilon voimalla eli yhteensä kielillä on noin 60 kilon veto. Sitä vastustaa kaularauta vastaavalla voimalla toiseen suuntaan. Idea on saada kitara kauloineen "lukittua" pöytätasolle samaan asentoon kuin missä se on soitettoon viritettynä. Kaulan asennon lukitsemista varten tein vastinkappaleen välissään ohut kangas kaulaa vasten.

Hiomapaperia vatupassin pohjassa ja valmistuva vintage straton sand block.

Sitten kielet pois. Kaularaudan löysytys puoli kierrosta. Suojateippaus kitaran kanteen ja hiomaan.
Ensin tussasin nauhat ja varustin hiomapalikan kaksipuolisella teipillä johon sopivaksi leikattu 1200 hiomapaperi kiinni. Sitten varovasti hiomaan. Tarkaten hionnan etenemistä. Välillä kannattaa tarkistaa työn etenemistä myös suoran teräsmitan ja rakotulkin avulla. Kun lovet on saatu hiottua nauhoista pois seuraa teräsvillahionta (Pata-pata) ja/tai karhunkielellä päärmeiden poistamiseksi ja kulmien hienoiseksi pyöristämiseksi. Ja halutessaan vielä hiomavahalla kiillotus ja vahaus. Lopuksi otelaudan puhdistus normaalilla kodin puhdistusaineella. Kaularaudan kiristys takaisin, kielet paikalleen ja soittamaan.

Yllätyin itsekin kun soittimesta tuli näin jopa vähän herkempi soitettava kuin uutena. Intonaatio on taas kohdallaan joka asemasta Caponkin kanssa soitellessa. Niin, sitähän ne kitarasepätkin on aina sanoneet, että tehtaan jäljetä soitin on poikkeuksetta trimmattavissa vielä herkemmäksi.

Nauhojen hionta on loppu viimeksi sellaista puuhaa, että tekijällä täytyy olla jotain harrastuneisuutta käsillä tekemiseen. Ihan kylmiltään puuhaan ei ole järkevää ryhtyä.