maanantai 14. huhtikuuta 2014

Gabriel Maximus - De effectibus fascino naturalibus (1733)

Lueskeltuani Savon historiaa sivumennen mainittiin henkilöstä joka oli kirjoittanut minusta mielenkiintoiselle vaikuttavan Suomen ensimmäinen filosofian väitöskirjan! Aloin penkoa ja kuinka ollakaan myynnissä löytyi yksi kappale kirjasta. Vuonna 1985 painetttin näköisversio vuonna 1733 julkaisusta kirjasta. Kirpputori josta se löytyi oli menossa viikonlopuksi kiinni, vaan ehdin parahiksi.


De effectibus fascino-naturalibus

Kirkon usko oli rantautunut Suomeen Kruunun uskona ensimmäisen vuosituhannen täyttymisen jälkeen. Alkuun uskot elivät rinnakkain varsinkin Venäjän vastaisella rajaseuduilla. Vuosisatojen aikana kehitys eskaloitui ja kansanuskomenot kriminalisoitiin 1600-luvulla. Konkreettinen maininta rumpumenoista loveenlankeamisineen Suomessa muualla kuin Lapissa on kuvattu ainoastaan tässä vuonna 1733 painetussa kirjassa. Ei ole tietoa matkustiko Gabriel heimojen risteykseen valtakunnan itäkolkalle huvikseen jossa sitten sepitti omiaan? Vai kirjoittiko hän tositapahtumista joiden seurauksena myöhemmässä "puhdistustyössä" onnistuttiin totaalisesti? Joka tapauksessa sata vuotta myöhemmin 1800-luvun alussa rajan sulkeutuessa länteen ja auetessa itään Elias Lönnrot kumppaneineen tallensi sanojensa mukaan viimeiset, runsaat mutta pirstoutuneen väljähtyneet elävän kansanuskomuksen rippeet suodattaen niistä "alkuperäisen" Kalevalaksi. Ihmetyttää kyllä kovasti se miksi Elias ei mainitse Gabrielia ollenkaan? Lönrott kirjoitti:

"Muutamat ovat arvelleet vanhoilla Suomalaisilla noitarummunki käytännössä olleen, mutta siitä asiasta vanhat runot eivät tiedä mitään. Olisihan niin mainiosta arpomis-aseesta, kuin Lappalaisten noitarumpu oli , pitänyt jäämään jotain jälkiä, vaan kun ei niitä tavata, jota vastoin muista arpomistavoista kylliksi kerrotaan, niin melkeimpä siltä näyttää, kuin olisi se hoku, että Suomalaisetki ennen vanhaan viljelivät noitatrumpua tullut siitä, kun luultiin heitä , niinkuin monessa muussa taikauskoisessa vetivät Lappalaisille vertoja, ei noitarummunkaan suhteen huonompia olleen. Semmoiset paikkain nimet, kuin esim. Koutaniemi Paltamon pitäjässä, jossa noitarummun Lappalainen nimi Govdes l. gobdas kuvailee, eivät kuitenkaan voi mitään  parempaa selitystä asiassa antaa."

Lisättäköön edelliseen vielä Kannus-sanan monet merkitykset.

--------------------------------------------

1700-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttanut Gabriel Maximus on kokolailla merkillinen henkilö Suomen hirstoriassa. Hänen  kerrotaan olleen syntyisin noin 1710 Lohjalla Suuren Pohjan sodan aikana, luultavasti talollisen poikana Maksjoen kylästä. Turun katedraalikoulun oppilas hän oli 1723 –1729 valmistuen siellä ylioppilaaksi.

Turun linna 1724.

Turun tuomiokapituli osoitti muutama vuosi Pohjan Sodan jälkeen hiippakunnan papistolle vuonna 1729 kiertokirjeen. Gabrielin on arveltu juuri valmistuneena ylioppilaana innostuneen tästä. Kirjeessä papistoa kehotettiin keräämään kansanrunoutta, tarinoita tai legendoja talteen ja lähettämään näistä kopiot tuomiokapitulille. Myös taikauskoiset runot oli sisällytetty kehoitukseen ensimmäistä kertaa Suomessa.


Henrik Argillander, luultavasti alunperin Kauhanen.

Gabriel onnisti pestautumaan (sodassa Norjan retkellekin) osallistuneen Kuopioon Kirkkoherra Henrik Argillanderin (josta mainitsen blogissani isien isät) perheeseen saamaan kipeästi kaivattuja ansioita. Siellä näet tarvittiin kotiopettajaa. Kirkkoherran lapsista Abraham Argillander kirjoitti myöhemmin sivumennen omaelämänkerrassaan. "vuonna 1730 sain kotiopettajaksi Gabriel Maximuksen ja vuonna 1732 ylioppilas Anders Kyanderin". Ylioppilas Andersin nimikaima isä oli Rantasalmen rovasti ja veljensä taas Leppävirran kirkkoherra Johan.

Päästyään vapaalle Niuvanniemen Kartanolta Gabriel hakeutui takamaille Savon rykmentissä palvelleen Majuri Juhana Henrik Fieandtin avustamana kuulemaan ja näkemään paikallisten tietomiehien eli tietäjien vapaehtoisesti tai pakolla lukemia lukuja kansanrunoja eli "loitsurunoja" sekä toimia. Näistä hän kokosi materiaalia väitöskirjansa tarpeisiin. Muistiin tallentui viisi pitkää runoa sekä kansanparannustekoja! Se olikin tähän asti selvästi suurin kirjallinen tallennus aiheesta Suomessa. Kaksisataa vuotta aiemmin Mikael Agricola oli listannut Suomalaisten epäjumalat Psaltarin alkusivuille.
Vähä-Savon tuomari Johan Henrik Wijkman (jolla itselläänkin oli epäselvyyksiä) syytteli Gabrielin majoittanutta Henrik kirkkoherraa joitain vuosia myöhemmin (suojelu) rahan ottamisesta vastaan kielletyn kansanuskon harjoittajilta.


Stronmsdalin perustajaosakas ja kruunun virkamies
Brynolf sekä suhtautuminen kansanuskoon
1740-luvulla kirjasta Forsberg - Juankoski

Maxeniuksen työn ohjaaja oli Fiskarsin patruuna, fysiikan professori Johan Thorwöste. Suuren Pohjan sodan jälkeen oli huutava pula virkamiehistä. Niinpä hänet tämän lisäksi oli nimitetty vuonna 1729 Fil. tiedek. promoottoriksi, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Porvoossa) ja lisäksi hän hoiti Uusmaalaisen osakunnan inspehtorin tehtäviä. Lisäksi palkkapitäjänsä Liedon kirkkoherra 1728 (virkaan 1729) ja Turun tuomiokapitulin jäsen 1729–36 ja Akatemian rehtori 1728–29.
Siihen aikaan oli usein tapana että professori kirjoitti väitöskirjan josta väittelijä osoittaakseen hallitsevansa Latinan ja Kreikan taidon sitten väitteli. Tässä tapauksessa ohjaajan kiireellisyyden vuoksi kirjan kirjoittaminen lienee kuitenkin jäänyt väittelijälle itselleen. On erikoista huomata että vain kolme vuotta aiemmin, vuonna 1726 ohjaajan oma virkaväitös oltiin hylätty taikauskoisena kirkon uskoisten toimesta (?!)
Myöhempinä vuosina Thorwöste oli jatkuvasti poissa yliopistosta eikä ehtinyt suorittaa kaikkia tehtäviään. Niinpä paikalle jääneiden toimesta Thorwösten sanottiin "kenenkään kaipaamatta" jättäneen akatemian ja lähteneen kirkkoherraksi Taivassaloon vuonna 1736, kolme vuotta Maxeniuksen kirjan jälkeen, jossa hän eli elämänsä loppuun.

                                 -------------------------------------------------------

Ensimmäinen sivu Maxeniuksen kirjasta.

Gabriel Maxenius julkaisi väitöskirjansa De effectibus fascino-naturalibus vuonna 1733 (eli Hublin suomeksi referoima versio Runoloitsujen vaikutuksia). Maxenius kuvaa siinä esimerkiksi menoja, joissa käytettiin rumpua eli kannusta?! Kirjan suomentaja Nils G. Hublin arvelee rumpuaineiston tulleen suoraan väitöskirjan lähteenä mainitusta Lapponiasta (suom. Tuomo Itkonen 1963). Kumpi lienee oikeassa Nils vai Gabriel?

Taitomies, taikuri eli tietäjä iänikuinen
sekä kannus ja loveen lankeaminen.

Seuraavassa tutkaillaan tämän mielenkiintoisen väitöskirjan rahoittajat sekä tukijat. Alkulehdillä heidät kiitellään vuolain superlatiivein: Ensimmäiseksi Kiitokset saa sotasankari majuri Henrik Johannes Fieandt (1683 - 1741). Hän oli syntyisin Virolainen karoliini taistellen suuren Pohjan sodan aikana Liivinmaalla, Inkerinmaalla ja Suomessa. Jossa jäi venäläisten vangiksi Napuen taistelun jälkeen.

Kajaanin linna ennen venäläisten suorittamaa räjäytystä 1716.

Paettuaan sotavankeudesta hänet ylennettiin Kajaanin linnan johtajaksi, joka oli Kruunun uloin koillis-linnake Venäjää vastaan. Henrikin puolikuntoiselle sotaväelle ei tullut piirityksessä apujoukkoja. Joten viimein oli antauduttava reilun kuukauden vastarinnan jälkeen. Fieandt karkasi toisen kerran vangitsijaltaan päästen perheineen Ruotsiin. Hän oli osallistunut Karl Gustaf Armfeltin surullisen kuuluisaan Norjan sotaretkeen ja Kirjan tekemisen aikoihin Fieandt jatkoi palveluaan Savon rykmentissä. Hän oli varmasti paras turvallisuuden takaaja Gabrielille.
Myöhemmin hattujen sodassa Majuri Fieandt kaatui Lappeenrannan taistelussa. Ansioistaan johtuen Ruotsin kruunu aateloi hänen lapsensa. (Mainio tutkielma: P. E. Svinhufvud, Majuri Juhana Henrik Fieandtin elämänkerta, 1881)

Daniel Jusenius.

Seuraavaksi kiitetään Akatemian rehtori, Heprean ja Kreikan professori Daniel Juslenius. Hänet oli mainittu isovihan aikana vuonna 1713 Lohjalla ennen Ruotsin evakkoreissua. Daniel tunnetaan ensimmäisenä Suomalaisuuden puolesta puhujana. Sen tueksi hän oli jopa kehitellyt varsin lennokasta ensimmäistä versiota Suomen kansan mytologiasta.  Hänen kirjoittamansa Suomi-Ruotsi-Latinan sanakirja on ensimmäinen laatuaan. (Kuriositeettina muistettakoon Agricolan ansiot pari vuosisataa aiemmin Suomalaisen tekstin nostamiseksi. Muuten kieli-asia oli propagandan ja valittujen suosimisen ohella Kruunulta oiva työkalu kansan ruodussa pitämiselle, sen sai tuntea aikanaan myös Agricola.)

Sitten Gabriel Maxeniusen kiitokset menevät seuraavasti: "Gregorius Arctopolitanus Lohjan kyläläisten ansioituneelle sielunpaimenelle ja vakavamieliselle lääninrovastille" Tällä henkilöllä varmaankin tarkoitetaan Grels Arctopolitanusta. Hänet tunnettiin entisenä Turun linnan pappina ja vuodesta 1721 alkaen Lohjan kirkkoherrana sekä vielä lääninrovastina. Hänet muistetaan tekemistään lahjoituksista. Grels piti omalla kustannuksellaan (taulu 3) myös koulua, runoili sekä suomeksi että latinaksi. Hän oli Gabrielin synnyinkylän sielunpaimen.
Grelsillä oli muuten lahjakas poika, lähes saman ikäinen nimikaima Gabriel joka kuoli väitöskirjan ilmestymisen aikoihin. Sitä ennen hän oli ehtinyt väitellä Upsalassa "De origine ac Religione Fennorum" sekä "De vario objecto logices". Ne ovat tutkimuksia suomalaisten alkuperästä ja uskonnollisista käsityksistä.

Seuraavana on kiitosvuorossa on  Johannes Kyander "Leppävirran mitä valppaimmalle ja taitavimmalle sielunpaimenelle" Johan Kyanderille". Johan oli Norjan sotaretken käynyt pataljoonan saarnaaja ja tuossa vaiheessa Leppävirran kirkkoherra. Hänen veljensä oli Gabrielin jälkeen kotiopettajana Argillandereilla.

Sitten Henrik Tammelin, asessori. Tärkeä mies kotikulmilta Lohjalta. Entinen Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninrahastonhoitaja sekä Helsingin pormestari ennen miehitystä. Myöhemmin valtiopäivämies ja tilallinen.

Seuraavaksi kiitellään työn ohjaaja Johannes Thorwöst. Hänet on mainittu lukuisin tittelein jotka esiteltiin jo aiemmin.

Viimeiseksi Johannes Serrenius. Hänet mainitaan "Kirkkonummen valppaalle ja taitavalle sielunpaimenelle". Johannes on entinen pataljoonan saarnaaja joka joutui sodassa vangiksi 1708 ja vapauduttuaan sai toimen Kirkkonummen kirkkoherrana vuodesta 1726 jossa toimessa oli kirjan kirjoittamisen aikaan. Luultavasti hänellä ei ollut perhettä.

---------------------------------------

Seuraavaksi ote kirjasta, ensimmäinen ja Gabrielin mielestä tärkein runo eli tietäjän varaussanat:


Seuraavassa käänsin saman tekstin taiteellisella vapaudella 2010-luvun versioksi. Biisiä voi esittää vapaasti räppinä tai duurissa 5/4 tahtitisen esim. "tupakkarullan" melodialla. Taikavoimasta ei ole huolta sillä tietäjät jättivät tarkoituksella kertomastaan muutamat sanat pois tehden taikavoiman tyhjäksi. Kyseiset varaussanat kertonevat vuoresta louhitusta ja valetusta vaskisesta idolista taikasauvan eli kurikan päässä.

Sauva, ryhmysauva, keppi, kurikka

Soittoversio osoitteessa: Varaussanat

Kaveh ennen jieroin jia- roi
Kaveh ennen päästön pääs- ti.
Var’et  sä mi-  nua  pääs- tä
Luojan luomal-  le lau-  lul- le.

Ei minussa miestä lie- neh
Kuin ei tuossa veikois- sa- ni.
Joka hii-  sissä  a- sui
Vuo-  rissa  vala-  e- li.

Sillä housut lahke- his- ta
Puolta- toista polven pääl- lä.
Ei tuuli pohjoi- nen- kaan
Hiusta korval-  ta ko-  ho- ta.

Vaski- nen on veka- ra  -
Pää  vertaa  harti-  ois-  ta.
Tammi- renkaan  kurik- ka  -
luuta polves-  sa po-  ro-  ta.

2000-luvun vaskinen, valettu
veikko, vekara.

Kirjassa käytetty 1700-luvun Kreikka sekä Latina lienevät haastavia tulkittavia. Runot ovat kirjoitetut Suomeksi. Nils. G Hublinin 1985 tiivistäen tekemä referointi on suppea ja epämääräinen. Kreikankieliset tiivistelmät ovat professori Holger Thesleffin laatimat. Olisipa mukava nähdä vielä jonain päivänä teos täysin käännettynä.

Maxeniuksen omana aikana väitöskirjaa moititttiin kilpailijan eli kirkon toimesta taikauskoiseksi ja näin se painui unholaan. Joka tapauksessa Gabriel vihittiin papiksi 1734 Porvoon hiippakunnassa. Siitä ura urkeni Helsingin kirkkoherran apulaiseksi ja triviaalikoulun laulunopettajaksi, jossa hän oli ylempi kollega vuodesta 1736. Sitten tapahtui jotain ja ura lähti taantumaan. Vuonna 1741 alkoi hattujen sota, (joka oli Kruunun kaksivuotinen revanssiyritys huonosti päättyneen Pohjan Sodan jälkeen). Gabriel haki Mäntsälän kirkkoherraksi, mutta ei tullut valituksi. Vuoden päästä Gabriel erosi triviaalikoulun opettajan toimestaan.

Gabriel henkikirjoitettiin vuoden päästä väliaikaispastorin tittelillä Antskogin ruukissa, Pohjan pitäjässä. Viiden vuoden päästä (1743) hänen kerrottiin oleskelevan ilman virkaa Turun hiippakunnassa eikä hänellä ole mainitaa perheestä. Näin loppuvat tiedot reilun kolmenkymmenen ikäisestä Gabriel Maxeniuksesta (?!)

Olisipa kiinnostava tietää mitää Gabriel teki loppu elämänsä? Ja mikä vei hänen uran kansanrunojen kerääjänä edelläkävijästä suureen tuntemattomuuteen. Päinvastoin kuin Elias Lönnrotilla sadan vuoden päästä.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tuunattu Crybaby wah-wah

Olen pitkään suunnitellut wah-wah pedaalini tuunaamista. Viime viikonloppuna viimein otin Dunlop Crybaby efektin esille ja aloin työstämään. Sen soundi on tuntunut kovin ohuelle ja pois päältä ollessaan se syö puhtaan soundin suorastaan piloille.

Ensimmäiseksi halusin päästä eroon tuosta puhtaan soundin pilaantumisesta. Se tapahtuu tekemällä bypass-kytkentä. Siihen tarvitaan yhdeksän napaa sisältävä 3PDT jalkakytkin, merkkivaloksi LED sekä 1.5K ohmin etuvastus! DIY-hommia varten löytyy esim you tubesta videoita.



Bypass valmis ja jatkotestejä tekemään.

Nykypäivän globaalia tiedonvaihtoa ei voi kyllin kiitellä, sillä googlettamalla tietoa saa helposti ja runsaasti yhdellä klikkauksella. Maailmalla tietoa ei pihdata, ei sitä harhaan johtavaakaan. Mutta esim. tällä sivulla on mielestäni kiteytetty asiat hyvin.

Kuva on Vox and Crybaby sivustolta.

Bypass kytkennän jälkeen suositellaan muuttamaan 68K vastusta aina 47K asti. Testailtuani parhaalle tuntui 56K ohmin vastus. (Liian pieni arvo voi lisätä radio-häiriöitä, jonka voi puolestaan poistaa lisäämällä 10-20 pF kondensaattorit joka transistorin kollektorille.)
"Vocal Mod" eli laulua lisää sain muuttamalla 33K vastuksen 68K:si. Tämä oli tosi hyvä muutos!
Kolmanneksi sain keskialuetta paksummaksi muuttamalla 1K5 vastus 2,2K ohmiseksi.

"Sweep Range" on kytkentä jolla wahista saa räyhääjää säyseämmäksi. Muuttamalla 0,01uF kondensaattori 22nF on kitarakäyttöön mielestäni riittävä. Bassokitaralle modifioitaessa voi mennä jopa 0.068uF! Kokeiltuani muutoksia pysyin alkuperäisessä.

Jos haluaa soundiin lisää gainia sekä bassoa. Niin sen saa vastuksen muuttamalla joka on alunperin joko 390-470 tai jopa 510 ohmia vuosimallista riippuen. Kuvassa vasemmalla alhaalla (390R). Tätä voi kokeilla 270-330 ohm. Minun pedaalissani tuo vastus on 290 ohmia, joten muutokset ei kosketa tätä laitetta.

wah-wahin testailua signaaliketjussa.

Muutoksien kokeilu on mukavaa ja mielenkiintoista näpertelyharjoitusta kaikille DIY-harrastajille. Soundimuutosten testailu halpaa ja kytkentöjen palauttaminen on helppoa.
Muutokset tehtyäni kelpuutin crybabyn vakituiseen käyttöön.

Innostuin samalla rakentelemaan efekteille pysyvämpää kuljetusalustaa. Sen sai helposti leikkaamalla vanerilevy joka mahtuu juuri alumiinisalkkuun. Levyyn tarranauhaa nitojalla varmistettuna. sekä hihnanpätkät salkusta nostamista varten. Pedaalien mitoituksesta ja signaalitiestä johtuen kokoonpanosta tuli tällä kertaa enemmän pitkä kuin leveä. Tarranauhakiinnityksen ansiosta efektien järjestyksen muutoksia on jatkossa helppo tehdä.

Soudin muokkausosasto.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Gibson Les Paul ja tuunattu Vibrola


Gibson Les Paul sekä Voima

Gibson Les Paul Standard on ensimmäinen klassikkosoitin jonka onnistuin hankkimaan. Väritykseltään se on Honey Sunburst ja ostin sen uutena vuonna 1997 Kuopiosta Pitkäsen Jounin liikkeestä. Hän oli avannut pari vuotta aiemmin maaherrankadulle Flanger nimisen musiikkikaupan. Luultavasti liike oli ensimmäinen Kuopiossa, jolla oli Gibsonin edustus, ollen sitä seuraavan parin vuoden ajan.

Olin onnistunut työllistymään muutamien vuosien ajan päätoimisesti muusikkona. Saadessani sitten veronpalautuksia isomman määrän päätin sijoittaa rahat heti ja kestävästi. Muuten noin isoja rahoja, lähes 12000 mk (markkaa) en olisi koskaan saanut kokoon. Varsinkaan näissä hommissa. Kaiken kaikkiaan Suomessa musiikin sekä muusikoiden verokohtelu ei ole koskaan tehnyt alaa kovin houkuttelevaksi. Toisin on ollut asianlaita vuosikymmeniä vaikkapa Irlannissa tai Britanniassa. Jossa muusikkous on verovapaata tiettyyn tulorajaan asti.

Mutta joka hommassa tarvitaan kunnon työkalut, ei siitä tule mitään jäljitelmillä. Joten koesoitettuani kitaran olemme olleet siitä lähtien erottamattomat. Samalla yksi lapsuuden haaveistani viimein toteutui, kahdenkymmenen yhdeksän vuoden ikäisenä.

Keikalla uuden Gibsonin kanssa.

Les Paul mallin syntymiseen vaikutti Leo Fender niminen mies tuodessaan markkinoille kautta aikain ensimmäisen umpipuisen sarjatuotantokitara-mallin nimeltään Broadcaster vuonna 1950. Syntyi suoranainen villitys ja konservatiivisella Gibsonilla herättiin toimintaan saamaan osansa kehittyvistä sähkökitaramarkkinoista. Maineikas kitaristi Les Paul oli tarjonnut muutamaa vuotta aiemmin "Log" ideaansa Gibsonille. Nyt Gibsonin johtaja Ted McCarty tarjosi puolestaan Lesterille yhteistyötä suunnitella kokonaan uusi lankkukitara.


Tehtaalla oli vankkaa vuosikymmenten käsityö-osaamista akustisten kitaroiden valmistajana. Nyt siis oltiin kypsiä tarttumaan uusiin haasteisiin. Riippuen kuka muistelee, tieto uuden mallin Les Paulin suunnittelijasta ja osuudesta vaihtelee. Joka tapauksessa Ted McCarty kuten Leo Fender eivät itse osanneet itse soittaa, vaan tarvitsivat neuvonantajia kertomaan prototyypin soitettavuudesta, soundista jne. Tällaiseen tehtävään Les kiinnitettiin ja lisäksi sovittiin tämän tunnetun muusikon nimen käyttämisestä kitarassa myynnin edistämiseksi.

Yhdestä palasta tehty kaula. Puun syyt näkyvät taitteessa.

Sotavuosikymmenen rasitusten jälkeen Amerikassa haluttiin leppoisaa huumoria ja hyvän tuulen musiikkia sisältävää viihdettä. Sitä tarjonneet Les Paul vaimonsa Mary Ford kanssa olivat vuosien ajan listaykkösiä. Lisäksi heillä oli oma viikottainen radio-ohjelma, sekä myöhemmin televisio-ohjelma.

Huomaa vibrato Lesin kitarassa!

Alkuun harkittiin kovasti arvokkaan Gibsonin nimen käyttöä lankkukitarassa ensinkään. Jotta kitara vastaisi yhtiön imagoa sen tuli olla korkealaatuinen sekä henkiä arvokkuutta. Kultainen väri tuli siten valituksi. Kaareva kansi sekä liimaamalla kiinnittyvä kaula edustivat tehtaan perinnettä. Muotokieli sai paljon vaikutteita jousisoittimista ja sen huomaa parhaiten sivuprofiilista. Soittimeen haluttiin pitkä, yli 22 sekuntia kestävä sointi eli sustain. Siihen päästiin tiheitä mutta samalla raskaita puita eli vaahteraa ja hieman kevyempää mahonkia käyttämällä. Niinpä soittimesta tuli kohtalaisen painava.

Taakse taittuva kaula sekä lapa

Kaula liittyy runkoon kulmassa ja lapa taittuu lisäksi taaksepäin. Tästä johtuen kitaraa ei voi pitää tasaisella alustalla pitkällään. Kaiken kaikkiaan soittimesta tuli teknisesti laadukasta soitinrakennustaitoa vaativa instrumentti. Tuotanto oli lisäksi vaikeasti automatisoitavissa massatuotantoon. Kaikki nämä yhdessä vaikuttivat soittimen hintaan.

Vuonna 1952 saatiin siis aikaan hyvä sekä kallis soitin. Se näkyi viikottain televisiossa Les Paulin soittaessa nimikkokitaraansa vaimonsa Maryn kera. Les oli myös päällekkäinäänitys ja echo-kaiku kokeiluineen edelläkävijä. Parin vuoden päästä julkaistu Custom malli oli väritykseltään musta. Tästä parin vuoden päästä Gibson esitteli vähemmän käsityötä tarvitsevat, sarjatuotantoon paremmin sopivat ja näin ollen edulliset Junior, TV ja Special.


Viisikymmentä luvun lopulle tultaessa maailman valtasi instrumental rock ja surf rock villitys. Gibson yritti vielä 1958 lopettamalla Gold Topin ja tuomalla tilalle Standard mallin. Mutta oltiin menty auttamattomasti pois muodista, markkinat eivät enää vetäneet yhtään ja niin tuotanto lopetettiin kokonaan 1960. Tilalle kehitettyyn kaksisarviseen käytettiin loput varastossa olleet Les Paul kaulat.

Ensimmäisen kerran Les Paulin näköinen (kopio-kitara) Suomessa on nähtävillä vuonna 1958 Onni Gideon bändissä huumorinumerossa musisoivan Herbert "Häkä" Katzin käsissä. Seuraavana vuonna Häkä julkaisi levyn ja vuonna 1961, juuri kun tuotanto oli lopetettu näkyy hänen käsissään aito soitin. Soitin on luultavasti kautta aikain ensimmäinen Les Paul kitara Suomessa. 


Kuusikymmentäluvulla The Beatlesien vanavedessä maailma koki Brittien musiikillisen invaasion. Bluesista aineksia rokkiinsa ammentaneiden bändien kitaristit, kuten 1966 Bluesbrakersien Eric Clapton, myöhemmin Jef Beck, Peter Green tai Jimmy Page käyttivät Les Paul kitaroita.


1968 kysynnän tultua huutavaksi Gibson otti Les Paul mallin jälleen tuotantoon.  Jota se on jatkanut näihin päiviin saakka. Vuosien saatossa laadussa on ollut vaihtelua ja jälleenmyyntiarvo määräytyy soittimen kunnon lisäksi vuosimallista. Mutta niin sanotun huonomman laadun vuosien kitaroistakin saa maksaa kyllä tuhansia euroja.

Les Paulin uutta tulemista vauhdittivat Amerikkalaiset muusikot muusikot kuten Duane Allman (mm. Allman Brothers), Bill Gibbons (ZZ top), Neil Young, Gary Rossington (Lynyrd Skynyrd) tai Aerosmith bändi. Seitemänkymmentäluvulla Gibsonin omistajayhtiö joutui käymään ensi kerran oikeutta, kun sinänsä laadukkaita mutta edullisia kitaroita valmistanut Hoshino Gaggi tuotemerkillään Ibanez teki liian suoria kopioita. Kautta aikain Les Paul on  Fender Stratocasterin ohella on yksi eniten kopioituja kitaroita osoituksena siitä, että maailma tarvitsee esikuvia.

Sex Pistols & Les Paul

Suomessa soitinta käytti Albert Järvinen. Seuraavaksi moneen tyyliin taipuvan crossover-soittimen Les Paulin soundi sopi 70-luvin lopussa mainiosti uuteen musiikki-skeneen punk musiikkiin, kuten Sex pistols kitaristi Steve Jonesille tai The Clash bändille. Myöhemmin tunnettuja Les Paul kitaristeja ovat olleet mm. britit Gary Moore ja Slash.

Vuonna 2000 sain tilaisuuden soittaa TV 2
lähetyksessä pariinkin otteeseen.

Kitarani kahdeksan numeroinen sarjanumero on siis 90487656. Gibsonin sivuilta selviää että soitin on rakennettu vuonna 1997 vuoden 48 päivänä paikassa Nashville. Tässä kitarassa sen päivän juokseva stanssaus numero on 156.

Oman bändin keikalla Tahko Piazza 2003

Soittimessa on 490 R Alnico magnet humbucker kaulassa ja 498 T Alnico magnet humbucker tallassa. Kaula on 50-luvun profiili joka täyttää miehen kokoiseen kouraan hyvin. Painoa on tuunattuna  4.609 kg joten poikaset ei vehjettä roikottele 4X45 minuuttia soittoa sisältävillä keikoilla. Hehe. Olen soitellut instrumentillä enemmän kuin 500 keikkaa.

Saunaband keikalla 2013

Siitä tulikin mieleen kun eräällä kiertuerumpalilla oli usein tapana ottaa puheeksi öisillä keikkamatkoilla kuinka herkkä paikka Gibsonin kaula on katkeamaan lavan paikkeilta. Eräällä keikalla hän kuinka ollakaan potkaisi rumpujen vieressä telineessä ollutta kitaraa. Joka kaatui kuin hidastetussa elokuvassa nenälleen kokolattiamatolle ja piuhojen päälle. Muutaman sekunnin ajan katsoimme toisiimme kun sitten loikkasin katsomaan vaurioita. Hyväksi onneksi kaula ei katkennut. Sen sijaan bindingit saivat halkeamia. Vaikka teko ei luultavasti ollut tahallinen oli konflikti todella lähellä.



Lavan Gibson logo kärsi myös kaatumisesta

Les Paul malleissa on ollut lähes alusta asti kitaran kanteen asennettu tune-o-matic silta päätyen kieltenpitimeen tai Bigsbyn kampiratkaisuun. Aivan alussa Lesin kitarassa oli käytössä Vibrora ja sitten Bigsby. Tämän lisäksi Standareissa on nähty 80-luvulla rajoitettu erä Kahlerin tremoloa, joka ei saanut suosiota ehkä vähiten kanteen jyrsityn kolon takia.
Yhdeksänkymmentä-luvulla lapin kiertueella muuten näin tuollaisen jälkiasennus-Kahlerin ES-335 kitarassa! Huh!


Innostuin tuossa tuunaamaan tallan Les Paul fiiliksellä uusiksi. Toimenpide on tehty niin, että soitin on palautettavissa täysin alkuperäiseksi. Mikä onkin tärkeää arvosoittimia tuunatessa. Yhtään reikää ei edes tarvitse porata. Olen aina haikaillut soittimeen tremoloa, vibratoa, vibrolaa eli kampea.

Sung-Il valmistama rullatalla.

Sillaksi tuli on ns. rullatalla. Alkuun testasin Korealaistaen Sung-Il valmistetta joka löytyi Oulusta mutta millinen mitoitus Sopii Japanialaisiin kitaroihin. Tämän jälkeen löysin alkuperäisellä tuumamitoituksella Vanson Roller Saddlen ebaystä. Mielestäni tällainen rullatalla kuuluu ehdottomasti näihin kitaroihin, vaikka soittimessa ei olisikaan tremoloa pelkästään vireen säilyttämiseksi.

Duesenberg valmistama Les Trem II

Mielestäni Bigsbyn tuotteet ovat massiivisen ja kömpelön näköisiä sekä peittävät kitaran hienon kannen. Gibsonin Vibrola ei ole puolestaan teknisesti toimiva ratkaisu. Niinpä löysin Saksasta Duesenbergin valmistaman TM85LC tallan, joka on mielestäni sopivan klassikkohenkinen. Samalla kevyt mutta luja. Duesenberg on muuten ottanut paljon vaikutteita Morsite kulttikitaroista tutuiksi tulleista kalliista Moseley tallasta.

Gibson Vibrola tyyppinen Arm eli kampi.

Duesenberg tremolossa on taas mielestäni kömpelön näköinen, joskin hyvin säädettävä kampi. Gibson Vibrola kampi vipu joka on "oikeamman" näköinen, löytyi Saksasta jota siellä sitä on saatavilla enemmänkin. Oikeakätinen kampi soveltui käännettynä vasenkätistä kampea paremmin kitaraani. Ja mikä parasta tämä kokonaisuus mahtuu juuri Gibsonin omaan laukkuun.



Kaiken kaikkiaan Les Paul on kitaramalli, jossa onnistuttiin luomaan upeaa ja ajatota vuosikymmenien läpi kestävää muotoilua. Näyttävyys saatiin aikaan monen tekijän summana. Ensinnäkin lankun muoto on tasapainoinen. Kaareva kansi lisää vielä sen näyttävyyttä. Tune-o-matic talla on hieno, mutta soitettavuudeltaan korkeuden puolesta ei paras mahdollinen.


Kaulan liittyminen lankkuun on tehty viistosti sen tuodessa kaulan lähemmäs soittajaa, kun siihen tottuu ei muut tunnu enää oikealle.
Kitaran painosta tulee fiilis ettei olla lelun kanssa tekemisissä. Joten eikun soittamaan.