Sain tänä vuonna kunniakirjan toiminnastani Nilsiän elävän musiikin yhdistyksessä. Arvostan tunnustuksen tosi korkealle omalla asteikollani ja haluankin omistaa sen koko perustajaporukallemme.
Reilussa kymmenessä vuodessa on juttu alkanut unohtua, joten on paikallaan palauttaa muistiin mistä oli kyse.
 |
| 9.7.2001 Paikallislehti Pitäjäläinen |
Vuonna 2001 kutsuttiin noin kuuden tuhannen asukkaan Nilsiässä musiikin harrastajia ilman raja-aitoja koolle pohtimaan, kuinka paikkakunnalle saataisiin soittotiloja. Tilanne oli aivan surkea, sillä kunnassa ei ollut minkäänlaisia yhteissoittotiloja. Ja eteenkin nuoret muusikon alut kärsivät tilanteesta eniten. Ensin oli tullut lähtö mantun juhlasalista remontin alta. Sitten entisistä alkon tiloista yrityksen alta. Ja nyt siis oltiin vailla mitään tiloja, missä harrastaa bändi- tai muuta yhteismusisointia. Eikä ollut muutenkaan suuresti kehumista hujan hajan pitkin kuntaa hajallaan olevassa osin vanhassa ja rikkonaisessa äänentoistolaitteistoissa. Ja ne epämääräiset esiintymistilaisuudet olivat mitä olivat, missä sattuu ja miten sattuu. Tilanne oli kestämätön!
 |
Osa ydinporukkaa vas. Seppo Airaksinen, allekirjoittanut,
Seppo Räsänen ja Petri Summanen. |
Mukaan tuli oli niin rock-, pop-, iskelmä-, kevytmusiikki-, jazz- kuin kansanmusiikkitaustaista porukkaa. Päätettiin samantien perustaa yhdistys ajamaan muusikoiden yhteistä asiaa. Ajatuksena saada "lobbaus"ryhmä kuntapäättäjien suuntaan. Ja musiikkirajat ylittäen oli mahdollista saada joukkovoimaa.
-Nuorille musiikin harrastus on hyvä vaihtoehto kylillä pussikaljoittelun sijaan, sillä kaikki eivät halua pelata pesäpalloa. Musisoinnilla on tutkimustenkin mukaan todella paljon positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Niinpä jo yksikin harrastukseen mukaan saatu nuori maksaa yhteiskunnalle pitkässä juoksussa takaisin säästyneinä sosiaalimenoina. Tämä oli yksi tärkeä johto ajatuksemme.
Näin nimeksi tuli Nilsiän elävän musiikin yhdistys samoista syistä aiemmin kehittyneen järjestön esikuvan mukaan. Minä tulin valituksi puheenjohtajaksi. Laadittiin säännöt ja päästiin yhdistysrekisteriin. Näin toiminta alkoi.
Kunnasta osoitettiin samantien vanhat palokunnan autotallitilat soittotiloiksi. Ne todettiin tuoreeltaan soittotilaksi kelpaamattomaksi. Joskin remontoimalla tiloista saisi ihan asialliset. Näin alettiin viikottaiset talkoot ja ryhmä vakiintui noin viidetoista hengen porukaksi.
 |
| Äänitarkkaamon ikkuna- ja oviaukko (kuvassa) olivat työläitä tehtäviä. |
Paikallislehti Pitäjäläinen kertoi hankkeesta sivuillaan ja se antoi talkooryhmälle lisää pontta ajoittain horjuvaan uskoon tilojen valmistumisesta. Olihan soittotila nyt pelkkä epäsiisti pöly- ja tiilikasa. Kunnasta saatiin työkalut ja tarvikkeet.
Myöhemmin kunnan suunnassa alettiin uskoa, että kyllä nämä hullut musikantit ystävineen ovat tosissaan. Ja niin hankkeeseen alettiin vähitellen budjetoida rahaa. Suunitelmat saivat muotonsa ja sen myötä saatiin piirrustukset.
 |
| 22.10.2001 Pitäjäläinen |
 |
Oli syyskuun 11 päivä vuonna 2001, kun tallien oviaukot
muurattiin tukkoon ilkivallalta suojautumiseksi.
Ihmeissään kuunneltiin uutisia maailmalta tornitajojen romahduksesta. |
Syksy vaihtui vähitellen talveksi ja aherrusta jatkettiin. Kuinka ollakaan, työmaalle saatiin vuoden vaihtuessa kunnasta kaksi kirvesmiestä. Tässä vaiheessa oli hankkeen eteenpäin meno alkanut näyttää melko epätoivoiselle. Rahoituksen ja työmiesten lisäksi edistymistä vauhditti meidän porukasta koko talven mukana pelkkää harrastuneisuuttaan toiminut Seppo Airaksinen! Viikottaisia talkoita jatkettiin taas innolla ja ammattimiehet osoittivat meille tehtävät. Seuraavan kesän korvalla 2002 oli työmaalla tapahtunut ihmeitä ja ilolla saatoimme todeta valmista tulevan!
Valmistumisen myötä soittotilojen varauskirja alkoi täyttyä iloiseen tahtiin ja toiminta alkoi pyöriä täydellä käyttöasteella. Mikä oli ollut tarkoituskin. Sillä viimeistään osoitettiin hankkeen tarpeellisuus. Tilojen käyttöönottoon liittyi hieman dramatiikkaakin. Kun jotkut soittajatahot kävelivät ns. valmiiseen pöytään, mikä tietenkin oli täysin hyväksyttävää. Niin saivat kyllä sitten ihmetystä osakseen mitätöimällä kommenteillaan meidän työn täysin.
 |
| 23.5.2002 Pitäjäläinen. |
Tiloihin alettiin hankkia pikkuhiljaa kunnollisia äänentoistolaitteita ja kunnostella olemassa olevia. Kunnan kanssa tehtiin sopimus joka myöhemmin on osoittautunut esimerkiksi toimintamallista myös muihin kuntiin!
Sopimuksessa kunta luovuttaa musiikkikaluston yhdistyksen hallinnoimaksi. Joka puolestaan pitää sen kunnossa kaikkien musiikinharrastajaryhmien käytettäväksi. Saaden vastineeksi kunnalta toiminta-apurahaa, jonka avulla voi mm. palkata työntekijän yleismieheksi huoltamaan ja pitämään paikat sekä laitteet kunnossa! Win-Win vai miten ne viisaat sanookaan.
 |
Soittotila vuonna 2013
|
Yhdistykselle hankittiin
kotisivut, valmistajanaan Henry Mikkonen. Ne taitavat olla Suomen ainoat alkuperäiset ja lähes päivittämättömänä näihin päiviin säilyneet nykyään ns. museosivustot. Äänilevytoiminnan tiloissa pääsi korkkaamaan allekirjoittanut.
 |
| Aluksi tilassa oli suojeluskunnan eli manttaalitalon alkuperäiset putkat. Sittemmin täällä toimi naisten sekä miesten vessat. Vimeisimmäksi tilaan valmistui äänitarkkaamo vuonna 2002 |
Alettiin järjestää mitä moninaisinta musiikkiin liittyvää. Nuoriso-orkesteri tuli perustettavaksi yhdistyksen osastoksi. Konserttimatkoja järjestettiin, esiintymisiä bändeille, äänentoistopalvelua tilaisuuksiin, jopa tanssit pidettiin. Palkattiin tiloihin kerho-ohjaaja/talonmies/yleismies, hankittiin kalustoa, äänitettiin levyjä. Saatiin nuorison taidetapahumaan mukaan menestystä hankkinut Flash bändi ja lukemattomia muita treenasi soittotiloissa ahkerasti.
 |
| 12.11.2003 Pitäjäläinen |
 |
3.6.2004 Pitäjäläinen,
ensimmäinen "kesäkauden" avajaiset |
Vuonna 2004 toiminta jatkui edelleen vilkkaana ja ja kehitettiin mm. manttu-rock sekä kesäkauden avajaiset-tilaisuus satamaan. Jotka tapahtumat ovat taineet jäädä pysyvämminkin ohjelmakalenteriin. Kehiteltiin ohjattuja bändikerhoja koulun toimintana ja yhdistyksen toimesta hyvin ennakkoluulottomasti. Toimivia resursseja mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen "crossover" hengessä ja nurkkakuntaisuutta vältellen. Oli äänityönkurssia lukioon ja mitä kaikkea muuta.
Olin tämän kovasti elävän musiikin yhdistyksen puheenjohtajana vuoden 2005 alkupuolelle asti. Samalla hoitelin muusikon työtä itseäni yhä vähemmän säästellen. Sitten oli pakko painaa jarrua, rauhoittaa tahtia ja järjestää elämään palautumisaikaa.
Nilsiän elmun saattoi jättää hyvillä mielin seuraavan pj:n käsiin. Toiminta oli saatu vakiinnutettua tukevalle mallille! Ja ilolla voi todeta asianlaidan olevan niin vieläkin, yli kymmenen vuoden päästä. Nilsiän Elmu Ry toimii hienosti edelleen. Niin, vierivä kivi ei sammaloidu.
