maanantai 24. elokuuta 2015

Surf Rock, Instrumental Rock i.e. Rautalanka Album: 60's Spy

Uusi albumi 60's Spy.

Sain juuri julkaistua uuden instrumentaali levyn, jonka valmistelua ja taustatyötä on tullut tehtyä viimeisen parin vuoden aikana. Tätä rajoitettua CD painosta on saatavissa allekirjoittaneelta sekä musiikkiliike Flangerista Kuopiossa. Sen lisäksi musiikki on kuunneltavissa musiikinjakelijoilla iTunes, Deezer ja Spotify.

Uutis-Jousessa oli aiheesta juttu torstain 17.9.2015 numerossa.

60-luvun alussa juuri ennen Brittien invaasiota oli maailmanlaajuisen muodin aallonharjalla muutamien vuosien ajan erityislaatuinen nuorisokulttuuri. Nimittäin siinä ei laulettu lainkaan, vaan kappaleet olivat pelkkää (usein kitaravetoista) instrumentaalia! Tärkeitä tekijöitä oli kaiutettu (yksikelainen ja usein Fender) kitarasoundi sekä vibaton käyttö. Tämäkös perin kapinallinen meno aiheutti suuresti paheksuntaa eteenkin vanhemmassa sukupolvessa! Tärkeintä hommassa tuntui olevan valtavan innostunut asenne, tekemisen meininki sekä soundi. Tekninen taituruus oli sivuseikka, tärkeintä siis fiilis. (Yhteistä rajapintaa on näin Garage Rock ja jopa punk suuntaan).

Jukka Ruuskanen.

Arvatenkin pelkkä instrumentaali musiikki ei kestänyt huippusuosiossa maailmalla kuin muutaman vuoden (aika hyvin sekin), mutta sai aikaan sen, että sähkökitarayhtyeitä ja tekemisen meininkiä alkoi syntyä kuin sieniä sateella. Myöhemmin tämän runsaan bändikulttuurin myötä uudet musiikkigenret pääsivät alulle.

Aitoa märkää Surf Rock jousikaikua saadaan
ammennettua Fender G 15 jousikaikutankista.

Erikoista on se että samalta kuulostavaa musiikkia kutsutaan eripuolella maailmaa vieläkin eri nimillä. Amerikassa tyyliä kutsutaan nimellä Surf Rock ja se sai uudelleen nostetta esim. 90-luvulla Pulp Fiction elokuvan myötä. (Tuolloin muotiin tullut Grunge oli myös saanut vaikutteita Surfista).

Jari Mäkinotko

Briteissä tyyli tunnetaan Instrumental Rock nimellä johtotähtenään The Shadows. Bändin musiikista ovat kertoneet saaneensa vaikutteita esimerkiksi Richie Blackmore ja Mark Knofler. Shadows oli tunnettu Burns kitaroista ja Hank Marvinin (usein echo) kitarasoundeistaan.

Echolette E51 antaa aidon echo-kaiun mm.
Emma ja Telstar kappaleisiin.

60-luvun alussa tyyli rantautui myös Ruotsiin, jossa se sai nimen Stålrådmusik. Suomeen tullessaan nimi käännettiin "Rautalanka" musiikiksi. Suomessa "rautalankaan" sulautui Suomalaisten rakastamat kaihoisat slaavilaiset sävelet.

Myöhemmin 80-luvulla Agents yhtye Esa Pulliaisen johdolla sai Suomessa aikaan kaiutetun kitarasoundin uuden tulemisen. Japanissa aikanaan heikoista osista kootulle Echo Orbitin  nauhakaiulle kehkeytyi Suomessa hillitön kysyntä, kun kaikki muutkin halusivat samanlaisen. Soundista tuli Suomessa "se ainoa oikea".



Fender Stratocaster 1973

"Huippu suosion mentyä Instrumentaali musiikki ei koskaan ole hävinnyt kokonaan, vaan on jäänyt marginaaliin kehittyen siellä eteenpäin ja antaen maailmalla yhä vaikutteita ties mihin musiikkilajeihin. Bändeistä mm. The Ventures Mosrite kitaroineen jatkoi konsertoiden säännöllisesti 2000 luvulle kuten myös The Shadows".


Echolette nauhapyörineen ja moottori.

Olen tuntenut aina hengen heimolaisuutta tuohon 60-luvun alun innostuneeseen ilmapiiriin, joka liittyy rautalankamusiikkiin ja siksi olen aina haaveillutkin vielä tekeväni albumin omilla versioilla arvostuksena tyyliä kohtaan. Hankkeen toteuttamiseksi on kyllä täytynyt haalia (osin lainaan) kaikkea vanhaa tekniikkaa ja toimintakuntoiseksi huollettuna. Kysymyksessä on esimerkiksi alkuperäisten kaikulaitteiden kohdalla sähkömekaaniset laitteet!

Oikeat Wonderfull Land echo-rytmit 
tarjoaa Meazzi Echomatic!

Suomalainen rautalanka slaavilaisine sävelineen voi hyvin. Tutut laulut on levytetty moneen kertaan. Ulkomaiset vanhat sävelet ovat sen sijaan jääneet paitsioon. Tällä levyllä haluan palauttaa ne takaisin mieliin. Sessioissa oli Jarin ja Jukan kanssa tosi hauskaa ja mielestäni onnistumme pääsemään maaliin! Kiitokset pojat vielä kerran.

Levyn takakansi.

Nyt julkaistulle albumille tulivat kappaleet jotka on listattu tähän ensijulkaisujärjestyksessä: 

  • 1959 Peter Gunn teeman kirjoitti Henry Mancini 1959 samannimiseen TV-sarjan tunnusmusiikiksi. 
  • 1960 Walk, Don't Run (The Ventures) säveltäjä Johnny Smith 1954
  • 1962Wonderful Land (The Shadows) sävellys Jerry Lordan, Misirlou (Dick Dale) Trad, Telstar sävellys Joe Meek 1962, Pipeline (The Chantays) kirjoitti Brian Carman ja Bob Spickard
  • 1963Emma (The Sounds 1963) Trad., Foot Tapper (The Shadows) säveltäjät Hank Marvin ja Bruce Welch 1963, Surf Rider  (The Lively Ones) säveltäjä Nokie Edwards, Shindig (The Shadows 1963) kirjoitti Bruce Welch ja Hank Marvin, Wipe Out (Surfaris) säveltäjät Berryhill, Connolly, Fuller & Wilson
  • 1964 In the Mood (The Shadows) kirjoitti Joe Garland, Andy Razaf (ja Wingy Manone) 1939, El Presidente (Herb Alpert's Tijuana Brass) sävellys Sol Lake 1964
  • 1966 The Good, The Bad and The Ugly säveltäjä Ennio Morricone 1966

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Fender Tremolux

Minulla oli pieni harjoitusvahvistin Fenderin Super Champ. Siinä oli putkipääte ja sitten ties mitä mallinnuksia. Soitin vahvistimella vuosia Tweed asennossa ja laittimeen alkoi tulla pikkuhiljaa jos jonkinlaista pikkuvikaa. Tuli puhetta Vepsäläisen Karin kanssa asiasta että olisikohan vahvistimessa jotain käyttökelpoista osaa jos rakentaisi uusiksi sen?

Fender Tremolux DIY

Kari tutki tilanteen ja hyödynnettäviksi entisestä tulivat muuntaja, vahvistinkotelo, chassis sekä pääteputket. Toivoin laitteeseen Fender Tweed tyylistä kytkentää, mutta tremololla jos vaan mahdollista? No silloin selvisi että lähes vastaava kytkentä on mallinimellä Tremolux.

Vahvistin takaa suojakansi poistettuna.

Tremolux kytkennöissä paras-soundisena ja näin halutuimpana on pidetty nimenomaan ensimmäistä vuonna 1955 käyttöön otettua kytkentää eli 5E9. Se on kautta aikain ensimmäinen tremololla varustettu Fender. Nimi tuli siitä kun yhdistettiin Tremolo ja Deluxe eli Tremolux. Kytkentää variantilla tehtiin vuoteen 1960 asti ja Tremolux mallia valmistettiin kesään 1966 asti. Tuotannossa jatkoi tästä eteenpäin rinnakkaismalli Vibrolux

 Point-to-point kytkentärima, putkenkannat ja muut
mahtuivat sopuisasti chassikseen.

Sisääntulot 5E9 kytkennässä ovat identtiset mutta tähän kytkentään toisesta tehtiin hieman modattu. Samoin tremolo on Karin oma patentti! Enpä voi sanoa kuulleeni yhtä miellyttävää pehmeän paksua ja syvää tremoloa. Käyttöä saa ohjattua polkimella

GT6V6C pääteputken vieressä 2X 12AX7 ja 12AY7

Etupaneliin siis tulivat / In1 / Vol.1 / In2 / Vol.2 / Tone / Tremolo Speed / Tremolo Depht. Sekä etu- että takapaneelin reiät laitoin piiloon Pelle Peloton hengessä mustalla jesarilla eli ilmastointiteipillä. Potikan nupiksi tuntui klassikkopyörylät sopivalle tässä projektissa. Alkuperäisissä vahvistimissa käytettiin Jensenin 12" kajareita mutta tähän paikalle tuli 10" 8 ohm Celestion G10 Gold. Tehoa vahvistimessa on ehkä n. 15w joka riittää hyvästi pienille klubikeikoille tuottamaan lavalle riittävää mellakkaa. PA hoitaa musiikin ulospäin, joten on hommaa miksaajallakin.


Vuonna 1956 Fender Tweed Deluxen sai hintaan 129,50$. Samaan vahvistimeen saatettiin kytkeä klubikeikalla laulu, sähkökitara, steelkitara ja ehkä vielä huuliharppu. Vuonna 1958 Fender Tremolux vahvistimen sai 70$ lisähinnasta, siis saman vahvistimen tremololla varustettuna. Listahinnaksi tällöin tuli 199,50$. Vuonna 2011 aloitettua uusintapainosta markkinoidaan käsinkytkettynä jo ihan muuhun hintaan.


Täytyy kyllä todeta että vahvistin täytti odotukset täysin. Se on sopivan pieni ja kevyt harjotuksiin sekä pikkukeikoille. Sävynsäätöön oleva yksi tone ei aiheuta ylenpalttista säätämisen tarvetta.


Vahvistin toimii klassikko mallin kitaroiden kanssa hyvin. Se tuottaa haluttua "vanhaa" soundia johon korva on nykyään kallellaan. Tämä on uskomaton 10 tuumainen, laulaa hyvin ja on ehdoton ykkönen pikkuvahvistimissa. Kiitoksia kovasti Karille vieläkin kytkennästä!


tiistai 11. elokuuta 2015

Niemi sukua koolla

Sunnuntai 19 Heinäkuuta järjestettiin laatuaan ensimmäinen Josias ja Selma Niemen jälkipolvien tapaaminen. Järjestelyryhmässä olivat Toini Heikkinen, Pentti Niemi, Ilpo Niemi ja allekirjoittanut. Kokoontumispaikaksi valittiin sama maisema johon Niemen pariskunta asettui Savoon tullessaan vuonna 1899. Paikka on Palonurmen kyläläisten kokoontumispaikka eli Nuorisoseurantalo Poukama. Seuralla oli äskettäin ollut satavuotis-juhlat. Seuran nykyinen talo on rakennettu kylän ytimeen samalle tontille kuin alkuperäinen.

Syvärinlahti nykypäivinä, Poukama rajautuu juuri oikealle.

Silloin 1900-luvun taitteeseen tultaessa elettiin voimakkaan rakentamisen ja kansakunnaksi heräämisen aikaa. Suomalaiset olivat toimeliaita joka elämän alueella kuin vaikkapa taiteissa tai urheilussa kun Suomea juostiin maailman kartalle. Silloin Suomen maaseutu eli ainutlaatuista kukoistuskauttaan, väestö lisääntyi voimakkaasti ja joka puolella korpia raivattiin pelloiksi. Oltiin toimeliaita kun Suomalaiset halusivat näyttää maailmalle että olemme kansakunta jolla on muutakin kuin kieli.

Hannes Kolehmainen Kuopiosta.

Näin Palonurmessakin jossa rakenettiin ensimmäinen kansakoulu. Kylän raitti alkoi Syvärinlahden sisävesi laivasatamasta josta liikennöi höyryvenhe "Nilsiä" aikataulun mukaan. Siinä oli yhteys maailmalle. Kylän raitilla oli kauppakartano josta sai kaikenmoista tarviketta. Lisäksi kylällä aloitteli toimintaansa meijeri. Toisella puolen järveä oli laajan emäkunnan Nilsiän kirkonkylä. Se oli jakaantumassa kolmeksi kunnaksi ja yksi ehdokas uudeksi kirkon paikaksi keskusteluissa oli myös Palonurmi.

Savo-lehden ilmoitus vuodelta 1910

Kylän raitilla oli tuolloin myös nahkurinliike jossa Josias sitten aloitti. Lisäksi Josias ehätti olemaan kylän osuuskassan perustajajäsen ja pitkäaikainen aktiivi. Kuten myös kylän osuuskaupan perustajajäsen. Kymmenen vuoden päästä pariskunta sai huudettua huutokaupasta hyvän kokoisen maatilan. Josias hoiti nahkurin tointaan viljelyn ohella ja perhe kasvoi. Lapsia tuli kaikkiaan kymmenen joista yksi kuoli pienenä ja toinen 19 vuotiaana. Kaksi pojista menehtyi sodassa. Josias ja Selma asuivat Savossa ja Palonurmessa koko loppuikänsä, Josiaskin yli 50 vuotta.

Pariskunnalle on tullut reilussa sadassa vuodessa aika tavalla jälipolvia ympäri maan. Järjestettyyn sukutapaamiseen saapui paikalle väkeä varsin runsaasti. Vajaat sata henkeä! Ensimmäisiä serkkujakin oli vielä hyvissä voimissa ja mukana.

Poukama.

Iltapäivä vierähti vanhoja sekä uusia tuttuja tavatessa ja kuulumisia vaihtaessa! Päätettiin perustaa johtoryhmä valmistelemaan seuraavaa, parin vuoden päästä pidettävää tapaamista. Siihen kuuluvat Toini Heikkinen, Pentti Niemi, Ilpo Niemi, Anna Luttinen, Virpi Koistinen, Marko Niemi ja Merja Niemi. Eipä tiedä jos suvun piiristä löytyy innostusta historian tutkimukseen ja seuraavaan tapaamiseen saataisiin uutta vanhaa tietoa arkistoista ja muista? Ja tietysti nykypäivän kuulumisten vaihtaminen on aina muuten mukavaa.

Paikalla otettiin ryhmäkuvia (joita voi kysellä Marko Niemeltä). Lopuksi Marko vielä johdatti kiinnostuneita Sammalniemen tilalle tutustumaan paikkaan.

Oli kyllä erikoisen mukavaa tavata vanhat ja uudet tutut!

maanantai 10. elokuuta 2015

Fender Stratocasterin nauhanvaihto

Tuossa kesällä päätin toteuttaa suunnitelman Straton nauhojen uusimisesta. Itse nauhat olivat vielä toimivat mutta niissä oli käytön kannalta ongelma. Nimittäin ne oltiin jo hiottu niin matalaksi että venytyksiä tehdessä kieli upposi  kynnen alle. Keikalla tästä seurasi se että veret tirsui kynnen alta. En uskonut seikkaa vaivan aiheuttajaksi ennen kuin vasta toisella kerralla.

Vanhat nauhat lähtivät pois siististi.

Aikanaan kun hankin soittopelin kitarapajalta, siellä sanottiin ettei tämän ikäiseen (1973) soittimeen kannata alkaa vaihdattamaan nauhoja, kun entiset ovat kuitenkin vielä kunnossa. Itse aloin kuitenkin miettiä että soitin kyllä jää tässä kunnossa vähälle käytölle näillä nauhoilla joten käytettävyys on ykkösasia. Ei muuta kun homma työn alle.

Vaahterakaulan hionnan alussa.

Kun Martinin nauhojen hionta kerran onnistui päätin suorittaa nauhanvaihtotyön itse. Ensin kitaran lukitseminen pöydän kanteen niin, että kaula lepää nollamomentissa muototukeen. Sitten kielet pois ja kaularaudan löysytys puolikierrosta. Vanhat nauhat pois ja nehän lähtivätkin siististi kolvilla sekä muotoilluilla pihdeillä. Kaula on vaahteraa joka on lakattu. Joten se on nauhojen poistamisen jälkeen jo siksikin hiottava (tässä tapauksessa) 7.25 radius sand blockilla (jonka tein valmisteluvaiheessa).

Vaahterakaulasta tuli oikein hyvä.

Tämän jälkeen nauhaurien puhdistus ja syvyyden tarkistaminen sekä korjaus. Uudet nauhat tuli valittua vintage profiililla olevaksi. Sitten uusien nauhojen katkominen työstövaralla lisättyyn määrämittaan ja paikalleen asentaminen puristimella, jossa 7.25 profiililla oleva painin. Nauhan kruunupäiden tasaushionta ja lakkaus. Halusin kaulaan kaksikomponentti lakan ja koska minulla ei ole maaliruiskua enempää kuin maalamoakaan pyysi Aaro Leinolta apua. Merkiltään polyesteri 2-komponenttilakka oli Hempel Diamond (sekoitussuhde 1:2) ja sitä on saatavilla hyvinvarustetuissa maalaustarvikeliikkeissä kuten vaikkapa Puijon väri.

Kaula on valmisteltu kruunupäiden muotoiluviilaukseen.

Sitten lakan viimeistelyhionta 800 ja 1200, nauhojen kevyt tasaus sand blockilla ja nauhojen päiden muotoiluviilaus. Lopuksi vielä koko otelaudan käsittely teräsvillalla, karhunkielellä ja hiomatahnalla. Tämän jälkeen puhdistus, kaularaudan säätö ja kielet paikalleen ja testailemaan ja loppusäätöön.

Kruunupäistä tuli oikein hyvät.

Testailujen ja säätöjen jälkeen täytyy sanoa että hanke onnistui oikein hyvin. Kaulasta tuli hyväsoittoinen kielet alhaalla eikä särinää ilmene missään kohtaa. Kaula on hyvä ja venytellä voi ihan vapaasti missä vaan asemissa. Tosin nyt jos saisin päättää valitsisin ehkä mieluummin nykypäivän tehdasmalleissa käytetyn nauhaprofiilin.


Seuraavassa on Hendrix-tyylinen soittoesimerkki kitaralla remontin jälkeen. Soitin on mikkejä myöten alkuperäisessä kuosissa.


Toisena Instrumental Rock ja Surf-tyylinen testaussoitto uudistetun kaulan toimivuudesta.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Teleen Twisted kaulamikki

Tuossa muutama kuukausi sitten tuli tilaisuus päivittää Telen etumikki vähän käytettyyn Twisted-malliin joita on käytetty mm. Fender Custom Shop Teleissä suunnittelijana Alan Hamel. Ideana mikissä on tuottaa tuttu Telecaster soundi sillä erotuksella ettei se olekkaan enää mutainen vaan raikas ja ryhdikäs. Tekniseen toteutukseen löytyy runsaasti taustatietoa kiinnostuneille. Alussa mikkejä ei ollut erikseen myynissä, mutta nykyään niitä on helposti saatavilla.



Seikka on tuntunut jakavan Telen soittajien leiriä niin, että jotkut ovat vielä kallellaan entiseen menoon. Löysinkin mikin siksi käytettynä varsin käypään hintaan testattavaksi. Monet ovat kokeiltuaan ottaneet twisted soundin omakseen ja niin huomasin liittyväni tähän joukkoon. Kytkin mikin käytetyn neliasentokytkennän sijasta kylläkin perinteiseen kolmiasentokytkentään. Tallassa soi Seymour Dunchanin Hot joka soi selkeästi kovemmin jo standardin kaulamikin aikaan. On hyvä että vaihtoehtoja löytyy joka makuun ja mahdollisimman moni saa soittimistaan fiiliksiä jotka vievät touhua eteenpäin!

torstai 6. elokuuta 2015

Suutarilta apua Gibson laukun kantokahvaan

Tuossa muutama päivä taakse päin Les Paulin kotelo yllätti kantokahvan hajoamisella kesken kävelyn?! Kotelo tietenkin tipahti maahan ja minä jäin ällistyneenä ihmettelemään tapausta. Onnekseen soittimelle ei käynyt kuinkaan. Tässä nähdään Amerikkalaisen laatutuotteen viimeistelyaste. Case tehdään jonkun sanoiksi vasemmalla kädellä. (Minusta on kyllä parempi sanoa huonommalla kädellä). No joka tapauksessa ei kyllä olisi odottanut moista tapahtuvaksi. Eipä siinä sitten kuin alkaa miettimään ratkaisua tapahtuneeseen.

Suutarinliike Kuopion Prismalla.

Kantokahvahan on nahkaa, joten onnistuisikohan saada suutarilta apua asiassa? Se selviää kysymällä, joten marssin lähiseudun Prisman suutarinliikkeeseen. Suutari otti työn vastaan ja totesi kahvan olevan oikeasti muovia, joka jäljittelee nahkaa ja vieläpä huonolaatuisesti?! Voihan Gibson minkä teit!

Parempi kuin aito Les Paul Case!

Viikon päästä tuli puhelimeen viestiä suutarilta että työ olisi noudettavissa. Hieman jännäsin kuinka homman on käynyt. Yllätys oli suuri kun sain kuulla että tilalla oli oikean sävyisestä oikeasta nahkasta tehty uusi kahva! Hee, tämähän on siis parempi kuin alkuperäinen! Toinen positiivinen asia oli se, että hinta oli kohtuullinen. Työ ei kustantanut kuin muutaman kympin.

Kuin alkuperäinen, vain sillä erotuksella että on parempi.

Juteltiin siinä sitten vähän ohi asian. Mieleeni tuli että minullahan on ollut jo vuodesta 1986 (hui!) lähtien käytössä suutarilla aikoinaan teettämäni hihna. Hän teki sen silloin toimittamastani mallista. Päällimmäiseksi laitettiin pehmeä miellyttäväkäyttöinen nahka ja siinäpä yksi syy että hihna on minulle edelleen ylivoimainen ykkönen!

Harvoin tulee ajatelleeksi kuinka hyvin toimiva,
tuttu kitarahihna onkaan tärkeä pointsi.

Kysyin suutarilta tehdäänkö siellä kitarahihnatilaustöitä? Hän sanoi että kyllä tilauksia otetaan vastaan (sen puitteissa mitkä vain ovat toteutettavissa).

Käsityönä tehty kitarahihna on 100% uniikki eikä samanlaista vastaan tule! Samalla tulee kannattaneeksi paikallista käsityöläistä. Eikä rahat mene monikansallisten brändien taskuun. Albert Järvinen muuten suunnitteli ja valmisti aikoinaan kitarahihnoja itselleen ja joitain myyntiinkin pienessä verstaassaan ennen kuin se iso paha rok tuli ja vei!

Mihinkäs ne minun vanhat kitarahihna-ideat on tullutkaan laitettua talteen...

tiistai 4. elokuuta 2015

Mystinen kantele

Kirjoitin noin vuosi sitten kanteleesta yleisesti instrumenttina. Selostin siinä löytöäni joka oli erikoinen tepahtumaketju sekin.

Nimittäin lainasin kirjastosta kirjan "Hiljainen haltioituminen". Kirjan on toimittanut Erkki Pekkilä. Kirjan sisältö on varsinaisesti tutkija professori A.O. Väisäsen aineistoa. A.O. Väisänen kommentoi seikkaperäisesti artikkelia, jonka on kirjoittanut Ruotsalainen tutkija Tobias Norlind vuonna 1923 sekä artikkeliin liittyvästä erikoisesta kantelelöydöstä. Lähes sata vuotta sitten kirjoitetussa artikkelissa kanteleen sanotaan sijaitsevan Härnösandin museossa.

Mieleeni jäi kaivamaan tuo mystinen kantele mitä sille nyt kuuluu? Olisipa unelma saada siitä vähän uudempia ja parempia kuvia kuin tuo lähes 100 vuotta vanha otos kirjan sivulla. Niinpä aloin etsiä ihan testillä museota, joka ilokseni sitten löytyikin! Lähetin heille kyselyn kanteleesta ja ihmetykseni oli suuri, kun museosta vastattiin kyseisen instrumentin edelleen löytyvän ja olevan heillä tallessa!

Mystisen kanteleen pohja.

Sain vuosi sitten museolta kuvia sekä luvan käyttää niitä blogauksessa jonka sitten väsäsinkin silloin. Viikko sitten sain yllätyksekseni uudestaan postia Murbergetistä. Sieltä kirjoitti kuraattori Inger Stenman. Hän pahoitteli sitä että museolta oltiin luvattu toimittaa myöhemmin parempia kuvia ja asia oli sitten jäänyt kunnes oli noussut vasta nyt uudelleen esille. Olin kyllä ehtinyt unohtaa koko jo jutun, ja tyytynyt saatuihin kuviin joten yllätykseni oli varsin iloinen!

Inger lupasi toimittaa viikon aikana parempia kuvia sekä taustatietoja josta postista tänään sitten tulikin loput.
Instrumentti on
Pituus: alle 44 cm
Korkeus: noin 16 cm
Syvyys: kapeassa päässä 8 cm ja leveässä päässä hieman yli 8 cm
Muoto kaareva ja pyöreä kuin vene.
Kansi puuttuu
Museon kotisivuilla on ollut aiemmin 3D kuva instrumentista ja se pyritään palauttamaan myöhemmin.


Historia kertoo että soitin on löydetty vuonna 1920 Sälsten Härnösandin rannalta lähellä Tobacco Monopolya. Sitten se jäi Murbergettiin luettelointinumerolla M7573.

On esitetty useita spekulaatioita tästä soittimesta: Paikallisessa tupakkatehtaassa on työskennellyt useita Suomesta tulleita naisia. On ajateltu että lapset olisivat voineet löytää soittimen kotinsa varastosta ja käyttäneet sitä leluna. On myös esitetty että alunperin soitin olisi saattanut tulla Härnösandiin Venäjän sodan tuhojen seurauksena vuonna 1600 (kaiverrukset, värit, jne viittaavat aikakauteen). Onko tässä yhteyksiä keskiajan laadukkaisiin veistoksiin? Vai olisiko tämä voinut olla hääsoitin ja lähtöisin Vatjan viidenneksestä,Votskaja zemlja? Tai Virosta?

Pohjassa näkyy rauhallisesti ja suunnitelmallisesti tehtyjä raitoja sekä hienosti tehtyjä sileitä uria. Soittimen valmistaneen käsityöläisen käyttämä muotokieli on aiheuttanut paljon keskustelua ja pohdiskelua. Kaikki on tehty hyvin selkeästi ja houkuttelevasti. Linjoissa ei ole kiirettä ja ne tihentyvät kapeassa päässä sijaitsevaan tallaan.


Väri: Kannen sisustaa lukuunottamatta koko soitin on ilmeisesti ollut alunperin keltainen. Kaikki kohoavat osat ovat sitten päälle maalattu sinisen sävyllä. Jossain osissa on punaisia jälkiä, esimerkiksi leveän rautasatulan päädyssä.

Kapeamman pään puisessa "laiturissa" on linjassa seitsemän pientä koriste "leimaa". Myös tämä on aiheuttanut paljon keskustelua. On mahdollista että nämä ovat puutappien jälkiä, jonka jälkiä on löytynyt myös instrumentin pohjalla sekä ulkopuolella. Se muistuttaa keskiaikanakin käytettyä menetelmää.

Välineestä saa vaikutelman, että se on hyvin vanha ja on ajalta ennen teräskieliä ja rautaruuveja. Murbergetsin sivuilla on Karin Helsingin artikkeli aiheesta, jossa viitataan Tobias Norlindin vuoden 1923 ja Rauno Niemisen tietoihin.


Sisällä näyttää olevan jonkinlaiset resonaatio kielet? Leveämmässä päädyssä on kuusi kielitapin reikää reunalla.

Nykyisessä kunnossa soittimeen näyttää äskettäin (1800-luvulla?) asennetut rautaruuvit, talla, satularakennelmat sekä kielet.

Museon väelle itselleen tämä kokoelmista löytyvä kantele on myös edelleen suuri mysteeri.


Kuvat on ottanut Samir Hussein, Murberget Länsmuseet Västernorrland, Härnösand, Sweden.

Soittimen kaareva muoto antaa ymmärtää että se on oikeakätinen mutta viritystappien pää on suomalaisiin kanteleisiin verrattuna peilikuva?! Vai onko soitin sittenkin vasenkätinen? Lyhyin kielihän on kanteleissa lähinnä soittajaa. Mitoiltaan tämä on myös pienehkö yleisesti viisikielisiin kanteleisiin verrarruna. En myöskään tiedä Suomesta yhtään noin taitavasti (puu) koristeleikattua ja muotoiltua vanhaa kanteletta.

Museon inventointikortti.

Sitten tulee sellainenkin mieleen onko soittimessa ollut jalat joista yhden kanta on viisi sakarainen? Toinen kuusi sakarainen sekä kolmas kaksi tappinen ja H muotoinen?! Onko kuudes viritystapinreikä olkahihnaa varten? Sekä pohjassa oleva kolo solmupäistä narua varten? Äh. Niin mutta eihän näitä tosiaan ole kannettu kaulassa kuin kitaroita nykyään. Vai onko tämä 1800-luvulla eläneen koristeleikkausta harrastaneen puusepän kiero vedätys? On kyllä sellainen soitin tämä että mitä enemmän katsoo ja pohdiskelee sitä enemmän kysymyksiä mieleen putkahtaa? Ja sehän on aina hyvän soittimen merkki.
Joka tapauksessa erikoisen ainutlaatuinen soitin. Jos käytte museolla viekää terveisiä!

Kiitokset Inger Stenman ja Samir Hussein

torstai 26. maaliskuuta 2015

My Fingerstyle Guitar





Julkaisin uuden "my fingesrstyle guitar" albumin. Spotifyn lisäksi levyä jakelevat iTunes ja Deezer. Esiinnyin albumin ohjelmistolla kesällä 2015 seuraavasti: 


Kaavi Bluesista, Kuva: Ruud Dirks

Urban City Blues Festival Kuopion kauppatori 25.4.2015 klo 12.00 
Kaavi Blues Festival  4.6.2015 klo 13 ja klo 18
Siilifolk Festival 2.7.2015 klo 14 (teltta). Näkymisin!




Kokosin aineiston ja harjoitin sen esityskuntoon vuoden 2014 aikana "kuntoutumishankkeena". Marraskuun aikana olivat äänitykset jotka tapahtuivat ns. studiolivenä. Laulu, kitara ja stompin bass menivät purkkiin kertaottona. Muutamaan kappaleeseen lisäsin jälkeenpäin soittamani mandoliinin, banjon sekä Jätten Jorm Sångissa kammalla soitetun soolo-osuuden! Baby Please Don't Go kuoro-osuuksissa vierailee muusikkokavereita laulamassa. Miksaus ja masterointi tapahtuivat joulukuun aikana. Hanke olkoon kunnianosoitus mainioitten laulujen laatijoille. Kuin myös itselle muistutuksena siitä että vastoinkäymisistä huolimatta sitkeästi eteenpäin vaan!

Kaavi Bluesista. Kuva: Ruud Dirks

Seuraavassa hieman taustatietoa. Kitaransoitossa ylivoimaisesti eniten käytössä on plektralla soitto. Sen jälkeen paljon paljon pienemmällä prosenttiluvulla tulee kaikenlaiset muut näppäilytekniikat. Suomessa sormilla näppäilysoitto on tästä vielä paljon vähäisemmälle huomiolle jäänyt soittotapa ja sen huomaa esimerkiksi vaikkapa wikipediasta verratessa hakusanoja näppäily sekä fingerstyle  sisältöjä. Näppäilysoitto on täällä lähes yksinomaan klassisessa kitaramusiikissa käytetty tekniikka. Akustisella kitaralla esitetty muu musiikki kuten kansanmusiikki, folk, bluegrass, pop, jne on sitten soitettu plektralla. Reunahuomautuksena mandoliinisoittoa suoritetaan ainoastaan plektralla. Sieltäkö käsitys kielisoittimien "plektrapakollisuudesta" lienee meillä on lähtöisin? Noh, niin tai näin tämä albumi on tehty yhtä kappaletta lukuuottamatta näppäilemällä eli "fingerstylellä".


Albumin vanhimpia kappaleita on trad. sävellys Railroad Bill. Tosi tapahtumiin pohjautuva teksti kertoo lainsuojattomasta voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättäneestä henkilöstä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun syvässä etelässä sisällissodan jälkeisen rakentamisen aikana. Kappale on tuon aikaisen rotujen ja taloudellisen kuilun symboli muistuttaen meitä siitä, mitä pahaa eriarvoistunut yhteiskunta saa aikaan.

Vuosisadan alussa vanha trad. melodia  Hesitation Blues levytettiin useana ragtime-versiona. Hyvä biisi, jonka minäkin halusin albumille.

Plektralla soitettuna on tällä albumilla yksi kappale ja se on Memphis bluesia edustava ja vaudevilleissäkin aikanaan esitetty Nobody Knows You When your Down And Out. Kappale on vuodelta 1923.


Näppäilemällä soitettua ja Pohjois-Amerikassa alkuaan kehitettyä musiikkia kutsutaan fingerpicking soitoksi. Se sai alkunsa kun mustat muusikot alkoivat imitoida kitaroillaan suosiossa ollutta piano ragtime-tyyliä. Mikäpä olisi ollutkaan parempi harjoituskaveri kuin soittaa kylän ainoan automaattipianon mukana. Joissain paikoissa tosin saattoi olla Edisonin fonosylinteri soitin. 1920-luvun taitteessa jotkut näistä kitaristeista alkoivat päästä laajemminkin esille ja suosikkejani ovat mm. sokea kitaristi Arthur "Blind" Blake. Valitsin albumilleni Arthurin säveltämän kappaleen, jonka hän levytti uransa loppuaikoina eli mystinen Diddie Wa Diddie.

Toinen elämäntarinaltaan vähintään yhtä mielenkiintoinen muusikko on "Missisippi" John Hurt. Johnin versioimana kiinnostuin kappaleista Make Me Pallet On Your Floor, jossa matkamies kyselee yösijaa olkien päälle. Toinen Johnin versioima on Creole Belles (alunperäinen levytys vuosisadan alusta). Hurt keikkaili aktiivisesti niin ikään 20-luvulla. Suurille estradeille hänet keksittiin vasta vanhoilla päivillään ja perinnetutkijain ansiosta. Nykypäivänä molempien mainittujen muusikoiden käyttämää kitaravaihtobasso-soittoa sanotaan ragtimeksi (kuten pianolla soitettua). Näiden soittajien uran aktiivivaiheessa 20-luvulla oli voimassa kieltolaki. Salakapakoissa muiden juhlapaikkojen ohella tarvittiin viihdykkeenä automaattipianon ja gramofonin lisäksi elävää musiikkia.


Muita juuri ennen 30-luvun lamaa levyttäneitä on myös eräs ensimmäisiksi Delta Blues muusikoiksi mainituista eli Pappi Robert Wilkins. Häneltä halusin albumilleni mukaan avoimessa D-virityksessä Capon kanssa taianomaisesti kulkevan kappaleensa Prodigal Son. Uskonnollisesta viitekehyksestä huolimattaan tarina on hyvin universaali. Kappale on myöhemmin tunnettu myös brittimuusikoiden plagiaationa.

Kieltoajan sekä laman jälkeen jokilaivojen reitiltä tulleita Delta Blues suosikkejani ovat muusikot "Big" Joe Williams jolta Baby Please Don't Go. Laulun on arveltu olevan alunperin vanha orjuuden aikainen puuvillapelloilla käytetty ja työtä rytmittänyt yksisointuinen vuorolaulu eli työlaulu.  Legendaariselta Robert Johnsonilta on kaksi kappaletta niin ikään avoimessa D:ssä kulkeva Dust My Broom sekä avoimessa G:ssä capon kanssa menevä Traveling Riverside Blues jossa molemmissa on pullonkaula mukana. Tässäkin sävellyksestä ovat myöhemmin britit kunnostautuneet tekijänoikeukorvauksien kähveltämisessä.


Neljäkymmentä luvulle tultaessa kantrilaulaja Merle Travis toi yleisölle niin sanotun "Travis"-näppäilyn, jota edelleen ovat myöhemmin kehittäneet Merlen ihailija Chet Atkins. Nykypäivinä tunnettuja "Travis"-tekniikan jatkojalostajia on mm. Chetin ihailija mainio kitaristi Tommy Emmanuel. Hän on lisännyt esityksiinsa mm.  perkussiivisyyttä.

Viisikymmen luvun sävellyksistä mukana on Big Bill Broonzyn aina mukava Country Blues Hey Hey. Bill oli esiintynyt jo 20-luvulta alkaen Blaken ja kumppanien kanssa, mutta suuri yleisö  "keksi" hänet vasta viisikymmentä luvulla folkloristien myötä. Eruoopassa Bill tuli tutuksi tehtyään joitain kiertueita. Eteenkin Britteihin Billillä on ollut suuri vaikutus. Valitettavasti Bill kuoli varhain jo ennen kuusikymmen lukua.


Kuusikymmentä luvulla folk-aalto pääsi suurimpaan suosioonsa samaan aikaan kun britit tekivät musiikillisen invaasion Amerikkaan versioimalla amerikkalaisten omia vanhoja blues levytyksiä! Fingerpicking tyylillä musisoinut Lightnin' Sam Hopkins sävelsi tuolloin Once Was A Gambler. Texasilainen Sam oli musisoinut 30-luvulta lähtien ilman suurempaa menestystä vaikka hän oli ollutkin erittäin tuottelias. Suuret konserttisalit koittivat hänelle kuin John Hurtille Folk aallon myötä.

On sanottu että useilla blues-artisteilla muutokset tahtien määrissä vaihtelevat satunnaisesti. Minä puolestaan väitän että niin Samilla kun vaikkapa Robert Johnssonilla tai John Hurtilla nämä muutokset ovat harkittuja. (Ainakin omissa sovituksissa se ovat sitä). 4/4 kappaleessa on väliin laitettu 2/4 sekä 5/4 tahteja. Tai sitten on voitu poistaa 4/4 tahdista puolet. Kaikki tämä kuitenkin toistuu säännöllisesti ja joka kierron ajan! Näin kappaleeseen on saatu "kansanomaisuutta" joka meille säännöllisen 4/4 tahdin toistajille on erikoisen vaikeaa.


Näppäilysoitossa banjolla käytetään usein sormiplektoja etu- keskisormessa, nimettömässä sekä peukalossa. Ragtime- tai Travis-tyylissä riittää usein pelkkä peukaloplektra. Tällä voidaan bassottelun ohella hoitaa vaihtelevasti  myös arpeggio- sekä melodia osuuksia. Usein peukaloplektrat myydään runsaalla työstämisvaralla tehtynä ja itse tykkään viilata peukaloplektran haluamaani muotoon. Näppäilysormien kynnet saa hyvään kuntoon vaikkapa klassisen soiton oppaiden ohjeilla.

Matti Ihatsun mainio artikkeli
1.4 Uutis-Jousessa.

Kuusikymmentä luvun britti-invaasion blues vaikuttein John Mayallin säveltämä Telephone Blues toimii albumin tuoreempana fingerstyle-esityksenä. Kuten albumin uusin,  Toots Thielmansin hauska animaatiosävellys Jätten Jorm Sång vuodelta 1974. Levyn kansikuvat on Marika Pentikäisen.

Heikki Rissasen taitavaa
kädenjälkeä Pitäjäläisessä 23.4

Levyhankkeesta kerron esimerkiksi Kaupunkilehdessä, paikallislehti Pitäjäläisessä sekä Uutis-Jousessa. Levy on saatavilla myös musiikkipalveluissa kuten esimerkiksi spotify.

Inka Matilaisen haastattelu 25.4 Kaupankilehdessä.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Täyssinän rauha osa:III


Savon asutus 1562 j.a.a. (Savon historia I Pirkko
Lehtosalo-Hilander, Kauko Pirinen)

Vuonna 1595 solmitussa Täyssinän rauhassa (eli nyt on  420 juhlavuosi!) Ruotsi ja Venäjä laativat rajansa Savon ja Karelian heimojen vanhastaan tuntemalle eränkäynnin nautintarajalle päättyen pohjoisessa Pohjaan eli (Bothnia). Raja ei ole ollut siis suljettu vaan saaliin pyynnin heimoraja. Raja ollaan tunnettu ikivanhoista pyhistä paikoistaan joilla liikuneet eränkävijät olivat uhranneet metsästysonnen takaamiseksi.

Rajasopimuksessa alamaisia
kehotetaan molemmin puolin rajaa:
"kertomaan totuus siitä miten
rajan laita vanhastaan on ollut"

420 vuotta sitten käydyn rajankäynnin toinen Ruotsalaiskomissio koostuu aikansa Suomalaisista merkkihenkilöistä. Liekö Suomen ja Viron hallinnasta vastannut Klaus Fleming haaveillut asiassa suurempiakin, kun on muista kahdesta ryhmästä poiketen halunnut ikuistaa johtamansa ryhmän nimikirjaimet rajapaikoille? Mukana seuranneesta sotilasosastosta vahvuuksineen ei ole olemassa tietoja.

Kruunun Rautamarsalkka, Suomen
ja Viron käskynhaltijaC.F.
Klaus FlemingClas Eriksson Fleming.
Viipurinlinnan päällikkö
Arvid Henrikinpoika Tavastin -
A.T. Arvid Henrikson Tawast sukuvaakuna




Savonlinnan päällikkö Gödik Fincken -
G.F. Gödik Gustafsson Fincke sukuvaakuna.
Turunlinnan päällikön Yrjänä 
Henrikinpoika Hornin -I.H.
Göran Henriksson Horn af Kankas
(Kanckas - Vuorentaka) sukuvaakuna.











Ruotsalaiskomissio aloittaa osuutensa Varpavuoresta ja päättää sen Pisalle.






Varpavuori Parikkala.

Varpavuoressa josta kakkos ryhmä siis aloittaa rajankäynnin merkinnät kestävät ajan hammmasta seuraavat 400 vuotta. Sen jälkeen ne kärsivät kovasti "tietämättömän" eränkävijän nuotion alla. Myöhemmissä merkkipaikoissa tutuksi tuleva merkitsemistapa on tässä nimimerkkijärjestyksineen vielä jotakuinkin hahmotettavissa. Seuraavana merkkipaikkana on mainittu Haukkavuori.

Kaatamon rajakivi lännestä katsottuna järvien välisellä
kannaksella. Nuolimainen muoto osoittaa rajan suunnan.

Kaatamon rajakivi sijaitsee Liperissä ja voi olla lievästi magneettinen. Kivestä on tehty hyvänä ideana huono replica Pohjois-Karjalan museoon. Kaatamolla komissioilla on maakannas ylitettävänä. Kiven merkinnöissä Clas on erillään ja sivussa linjasta, joten halkeama on ajalta ennen merkintää.

Kaatamon kivi osoittaa ylhäältä länteen.

Aihetta hieman sivuten minusta merkinnöissä käytetyt kruunut muistuttavat näöltään enemmänkin viikinkivenettä. Sekin mietityttää onkohan rajalinjan merkinnässä käytetty aikanaan merkkitulia apuna? Kainuussa ja Karjalassa suurien mäkien nimitys on muuten vaara. Paikka jossa on poltettu "vaara" tulia vihollisen lähestyessä. Savossa vastaavia on sanottu "vuoriksi" ja sanamerkityksen muututtua pelkästään "mäeksi".

Ohtaansalmen kalliorannat.

Ohtaansalmen rajakalliolla ovat jyrkät kalliorannat jotka lienevät kuuluneet osana ikiaikaiseen peuran metsästykseen. Sama paikka on Savolaisten ja Karelialaisten heimojen pyhä metsästyksen nautintaraja. Tähän sopi laittaa rajankävijöiden myöhemmin vuonna 1595 merkkinsä. Rajasopimuksessa määrättyinä "paikkoihin jossa ne ovat olleet vanhastaan".

Ohtaansalmen kalliomerkinnät.

Muutaman kilometrin päässä Ohtaansalmelta on kaivettu jo tuhansia vuosia sitten asbestia jota muinaissuomalaiset ovat käyttäneent saviastioissaan (Pöljän keramiikka). Kuumuutta hyvin kestävänä ne ovat olleet esimerkiksi hyödyksi paikallisessa järviraudan sulatusprosessissa. Nykyään tiedetään asbestipölyn olevan terveydelle vaarallista ja kaivoksen toiminta on päättynyt vuonna 1975.


Kaavilla rajamerkinnät ovat siirtolohkareen kyljessä. Alkuperäiset ovat aikojen kuluessa hävinneet tai hävitetty ja tilalla onkin 400-vuotis muistolaatta parinkymmenen vuoden takaa. Siirtolohkareen kylkeen laitettuun laattaan on valittu huonosti replica-merkinnät. Ne ovat alkuaan Pisalle 70-luvulla pystytetystä ja osin väärillä tiedoilla varustetusta opastaulusta. Vuoden 1595 rajalinjalla on ollut nykypäiviin saakka monenlaista kallioperän hyötykäyttöä.

Kaavin siirtolohkare.

Savolaistuneella Kaavilla väitetty myöhemmin että oikea rajakivi olisi aivan muualla ja räjäytetty aikanaan ilmaan. Minä uskon tämän kyllä olevan oikea. Nykyisen muistolaatan kohdalla huomaa kivestä lohjenneen suuren palan jossain vaiheessa voisiko olla tuo väitetty entisajan merkkikiven räjäytys? Niin tai näin seitakivi tämä on ainakin.

Suunnon kompassissa etelä ja pohjoinen
vaihtavat kiven läheisyydessä mystisesti paikkaansa.

Tämä valtava jääkauden muisto eli ikiaikainen seita- eli hiidenkivi seisoo yksin suurella tasamaalla. Pakana-aikana heimojen rajamaille kasvaneesta kylästä tulee vuoden 1595 rajanvedon jälkeen pariksikymmeneksi vuodeksi virallisestikin rajakylä. Kivi on kovin rautapitoinen ja jossain vaiheessa se on magnetisoitunut voimakkaasti. Magnetisoitumisen on voinut saada aikaan salamanisku. Eli täällä voit sotkea kompassisi täysin. Pakanauskon aikaan harvinaisella kivellä voitiin magnetisoida lusikka tai rintaneula (ja hankkia näin salainen suunnistamisen taito kuten vaikkapa viikingeillä oli). Edellä mainitun lisäksi kiven laelta löytyy vielä muinainen "kuppi". Epäselvää on kuinka, missä vaiheessa ja miksi se on sinne syntynyt?   Kaavilta linja jatkaa maita ja pikku järviä seuraten Pisalle.

Nämä merkinnät löytyvät Pisan laelta,
jossa nuoli osoittaa rajalinjaa pohjoiseen.

Pisa on vuoden 1595 rajapisteistä varmaankin tunnetuin. Viimeisen jääkauden loputtua 8000 vuotta sitten vuori oli kulunut jääden vielä 270 metriä korkeaksi ja jyrkkäseinäiseksi mäeksi, joka hohti alkuun vaikuttavan valkoisena kauas. Pian se peittyi kasvavan kasvillisuuden alle. Pisa säilyi heimoille tuhansia vuosia pyhänä, kunnes kahtia jakaantunut ja sotiva kristinusko saapui. Sitten seurasivat rajalinja sekä merkit. Mäen vanhin merkitys unohtui muutamassa sukupolvessa.


Tutun näköiset nimikirjaimet kalliossa. Kolon takia Claes
on joutunut tai päässyt nimikoimaan taas linjasta sivuun.. 

Pisan merkeissä tavataan ensikertaa SRS kirjaimet tutun kolmen kruunun lisäksi. Ne tarkoittavat (vielä hetken) vallassa olevaa ja kaukaa Puolasta asti valtiota hallitsevaa kuningas "Sigismund Rex Svecia". Merkinnän on tehnyt kolmas ruotsalaiskomissio joka aloitti merkintänsä Pisalta vuonna 1596.

SRS merkinnät ilmestyvät ensi kertaa, huomaa että kruunut
ovat siinä "normaalista" poikkeavassa yksi ylhäällä,
kaksi alhaalla järjestyksessä.

Uskontotieteen emiritusprofessori Pentikäisen mukaan Pisa (muinaissuomea tarkoittaen pyhä s.327) on vanha pakanakulttuurin pyhä paikka, jossa on suoritettu aikuistumisen initaatioriittejä (Pitäjäläinen 2.8.2007). Kuinka ollakaan myöhemmin liikkuneet rajankävijät jättivät merkkinsä samoille paikoille. Ehkäpä niiden uskottiin myös pysyvän näin parhaiten tallessa. Pisalla sijaitsee edellisten lisäksi vanha initaatioriitteihin liittynyt pakanakultturin aikainen ja myöhemmin pirunkellariksi nimetty luola. Luolassa on myös ulostuloaukko josta on saattanut pujottautua juuri ja juuri ulos. Luolan lähistöllä on "käräjäkivet" josta peuran metsästys aloitettiin kohti eteläpään jyrkänteitä. Edellisten lisäksi on mainittava vielä Pisalta löytyvä ns. "kämmenkivi" jossa nuorukaisten oli mieheksi tullakseen ryömittävä paaden ali. Viimeisenä Pikku-Pisan lampi joka on pyhä 30 metriä syvä kaksipohjainen silmäkelampi joka johtaa manalan maille saivoon.

"Pirun kellari" Pisalla.

Vuori tai paremminkin nykyaikana mäki on suureksi osaksi Pisalla valkeaa maito- eli lumikvartsikiveä joka näyttäytyy useassa paikkaa. Kivellä on esimerkiksi pietsosähköisiä ja pyrosähköisiä ominaisuuksia. Pakana-aikoina niistä ei tiedetty mitään, mutta kiveä on käytetty sieltä lähtien amulettina sekä korukivinä. Ehkä tärkein käyttötarve "ukonkivellä" on kuitenkin ollut tuluskivinä tulusraudan kanssa. Luolan arvellaan syntyneen kivikaudella. On erikoista että suomalaisissa arkeologeissa ja historioitsioissa maailman menosta poiketen luola ei ole aiheuttanut tuon suuremmin mielenkiintoa. Arvatenkin on houkuttelevampaa tutkia kohteita vaikkapa Kreikassa.

Muinais-suomalaisten erikoinen
kallio: fallossymboli vierellään vulva.
Sekin on erikoista ettei tästä ole tiedossa
aiempia mainintoja.

Rajan kävijoiden jälkeen reilu sata vuotta myöhemmin Gabriel Maximus kerää näillä main Suomessa kautta aikain ensimmäistä kertaa kansan vielä sitkeästi käyttämiä loitsuja. Elias Lönrot tulevine Kalevaloineen tulee paljon myöhemmin. Käännytystyö on Gabrielin jälkeen tehonnut niin hyvin ettei 1800-luvun alussa Elias kostu Pisalta enää juurikaan. Nykyään Pisa on onnekseen kokonaan rauhoitettu sekä luonnopuistoa joten minkäälaisiin kaivutöihin ei parane ryhtyä.


Vuonna 1595 päättyy toisen komission työ Pisalle. Herrojen täytyy ehtiä Klaus johdollaan taltuttamaan syntynyttä talonpoikien kapinaa eli nuijasotaa. Sen kukistaminen tapahtuu kovalla kädellä eikä armoa tunneta.

Lähellä Pisaa sijaitsee muuten Tahkomäki josta on saatu ikiajoista lähtien työkalujen ja aseiden teroituksessa tarvittavia hioinkiviä eli tahkokiviä sekä pienempiä kovasimia. Unohtamatta viljan jauhamisessa vuosituhansien ajan elintärkeitä hierrinkiviäjauhinkiviäkäsikiviä eli myllynkiviä.
Parinkymmennen kilometrin päässä Pisalta muinaisuomalaisten nimeämässä Kinahmissa sijaitsee nykyään kvartsihiekkakaivos.

Seuraavava vuonna 1596 Pisalta aloittaa työnsä kolmas komissio. Rajalinja jatkuu jokea seuraten seuraavaksi Rautavaaralle. (Linkki latautuu hitaasti)

Keyrittyjärvi on pienen ja mutkikkaan jokireitin päässä Pisalta tultaessa. Rajan merkinnän aikoihin järven rannan tuntumaan Karjalan puolelle alkoi muodostua kylä joka tunnetaan Rautavaarana. Nimi tulee täällä tuolloin yleisestä järvimalmin hyödyntämisestä talonpoikien rautahyteissä. Rajan kävijät vuonna 1596 ovat ilmeisesti merkinneet keyrittyjärven pohjoisosaan rajakiven? Kiparin laelta tulet saattavat näkyä läpi korven Tiilikalle, joka on seuraava rajapiste.

Tiilikkajärven rajakivelle rajakomissio on tullut salomaalle hakattua linjaa pitkin. Tiilikkajärven kivi lienee mitoiltaan koko sarjan pienin mutta kaikessa muussa se on sitten suurin. Ympäristö, retkeilijän tarpeet ja puiston markkoinointi ovat täällä reitin kohteista parhaiten hoidettu. Ihmekkös tuo kun Tiilikka sijaitsee Suomen valtion omistamassa kansallispuistossa.


Tiilikkajärven rajamerkki.

Tiilikkajärven kivi täytyy löytää hajallaan olevan seitsemän muun vastaavan näköisen kiven joukosta joten haasteita on matkamiehelle tarjolla. Tiilikalta eteenpäin täytyy liikkua erämaissa.

Tutut merkit 96, kruunu, SRS ja risti Tiilikalla. Tästä
eteenpäin komissiot saavat seurata korpeen valmisteltua uraa.

Maanselän rajakivi sijaitsee latvavesillä nimensä mukaisesti vesistöjä jakavalla maakannaksella. Maanselän siirtolohkareeseen on mainittu merkityiksi Ruotsin kruunut sekä Venäjän vinoristi ja siksipä sitä pidetään Täyssinän rajan (1595) ja ehkä jopa Pähkinäsaaren rajan (1323) rajakivenä.

Kolme kruunua ketun poskessa, missähän täällä
lienee muut komissioiden käyttämät
ja mainitut merkinnät?

Kesällä veneet vedettiin vesistöstä toiseen parin sadan metrin pituista ojaa pitkin ketun päätä muistutavan hiidenkiven valvoessa rajalla toimitusta. Tässä kulkee siis "Karjalaisten suuri Pohjantie eli Suontaipale”. Reittiä on pidetty suositumpana talviaikana rekikelien aikaan ja sitä pitkin kulkenut kauppa- sekä verotusliikenne on päässyt jatkamaan Ruotsin puolta pohjoiseen aina Pohjanlahdelle Ouluun tai etelässä Novgorodiin asti.

Merkinnät siirtolohkareen kovin röpelöpintaiseksi
tulleessa poskessa. Yksi ylhäällä kaksi alhaalla.

Tässä pisteessä tuon aikainen Savo päätty. Alkaa Ruotsin niin ikään hallitsema Pohja rajallaan Karjala. Linja jatkaa ketun hännän ja Repolan (sijaitsee Venäjällä) suuntaamana itään.


Paasintaipalella sijaitsee kivi jota on arveltu rajakiveksi.

Jonkerin kivi on seuraava, mutta varmuudella vasta
Stolbovan rauhan vuoden 1617 rajakiveksi tiedetty.

Suolammen kivi eli Korpilammen rajakivi on Maanselältä jatkettaessa seuraava. Ruotsalaisten toisen komission olisi pitänyt alunperin edetä tänne saakka. Tuo Pisalta metsävaltaiseksi ja työlääksi muuttunut tehtävä jäi kuitenkin kolmannen tehtäväksi vuonna 1596. Kivi on selostettu "Rajasuon" sopimuksessa joka on päivätty Venäjällä Repolassa sijaitsevalla Rajasuolla.

Suolammen - Korpilammen vuoden 1596 rajakiven maisemaa.

Suolammen - Korpilammen kivessä näkyvät kruunut "Sigismund-
asettelussa" vuonna 1596,sekä venäläisten risti.
Yksinäinen kruunu on Stolbovan 1617 merkki.

Rajakankaan rajakivi sijaitsee Saunajärven tien päässä Kuhmossa. Paikalla sijaitsee valtakunnan nykyinenkin raja rajavyöhykkeineen joten pääsy ilman rajavartioston kirjallista lupaa ja opastusta on kielletty.

Rajakankaan kiven merkinnät IHS jesus, GHS kristus

Rajakankaan kivi on selostettu vuoden 1596 Rajasuon pöytäkirjassa. Valtakunnan raja on siitä lähtien pysynyt (viimeiset 420 vuotta) tästä pohjoiseen iivaaraan saakka mentäessä muuttumattomana! Kyseessä sanotaan olevan Euroopan vanhin valtioiden välinen rajaosuus!  Rajakankaan kivessä huomataan SRS merkin kruunujen palautuneen Pisalla nähtyyn järjestykseen. Tästä pohjoiseen jatkettaessa kivien merkinnät pysyvät vastaavina.

Miinoan rajakivi sijaitsee edellisen kiven tavoin valtakunnan rajalla, sinne pääsy ilman rajavartioston kirjallista lupaa ja opastusta on kielletty. Miinoan rajakivi on jäjestyksessään Maanselän jälkeen toinen vuonna 1595 vedenjakajalla sijanneista rajapaikoista. Se on Suomen ja Vienan Karjalan ikivanhalla kulkureitin varrella, entisellä Vienan valtatiellä. Kesällä veneet vedettiin kapean vedenjakajan yli vesistöstä toiseen, jonka jälkeen oli reitti auki joko Pohjanlahdelle tai Vienanmerelle. Myös talvella käytetty reitti kulki tätä kautta. Ruotsin ja Venäjän raja kirjattiin kulkemaan Miinoan kiven kautta Täyssinän rauhassa solmitussa Rajasuon sopimuksessa vuonna 1596. Raja on siitä lähtien säilynyt tällä seudulla muuttumattomana. Kivessä on Täyssinän rauhan rajamerkkien tapaan Ruotsin tunnuksena kolme kruunua ja Venäjän tunnuksena venäläinen risti.


Miinoan kivi.

Sarvikivi sijaitsee Suomussalmella. Se on määritelty Ruotsin ja Venäjän väliseksi rajapyykiksi Täyssinän rauhassa solmitussa Rajasuon sopimuksessa. Kivi on Miinoankiven tapaan kooltaan vaatimaton. Sen länsisivulla on Täyssinän rauhan rajamerkeissä tavalliset kolme kruunua ja itäsivulla venäläinen risti. Kolmen kruunun alla oleva S-kirjain viittaa Ruotsin kuningas Sigismundiin. Sarvikivi sijaitsee valtakunnan rajalla Kainuun ja Kuusamon rajan kohdalla. Se on pohjoisin tunnettu Täyssinän rauhan rajapyykki. Rajan kulku on kuvattu Rajasuon sopimuksessa suhteellisen tarkasti Iivaaralle Sarvikiveltä 35 päähän pohjoiseen. Siitä eteenpäin Jäämerelle asti rajan kulku jäi tuolloin epämääräiseksi. Sarvikivi sijaitsee rajavyöhykkeen ympäröimällä valtakunnanrajalla. Kivelle pääsy edellyttää rajavartioston kirjallista lupaa ja rajavartioston opasta. Sarvikivelle ei tiettävästi järjestetä yleisölle tutustumisretkiä Rajakankaan ja Miinoan kivien tapaan.

Suomusssalmen sarvikivi.

Kautta aikain ensimmäisen eli Pähkinäsaaren rauhan 1323 jälkeen ruotsalaisilla on kulunut peräti 272 vuotta saada savolaiset kokonaisuudessaan vallan alle. Sen jälkeen solmittu ja tässä blogissa käyty vuoden 1595 Täyssinän rauhan raja savolaisten ja karjalaisten välillä ei kestä kuin 22 vuotta. Seuranneessa Stolbovan rauhassa Karjalan heimo liitetään Savon heimoveljen kanssa samaan valtakuntaan, Ruotsi kasvaa tuolloin kautta aikain laajimmilleen.

Stolbovan rauhassa 1617 rajalinjan muutokset tapahtuvat edellä mainitun rajakankaan kivestä etelään ja kestävät seuraavat 104 vuotta.

Huomion arvoista on että pohjoisesta Iivaaralta Ilomantsin hattuvaaraan asti Suomen itäraja on pysynyt pian (Stolbovan rauhasta lähtien) samana kokonaiset 400 vuotta!