perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kantele, Kannel, Kanklės, Kokle, Jetigen ja Yatga

Luin tuossa kirjan "Hiljainen haltioituminen" jonka on A.O. Väisäsen tutkielmista toimittanut kirjaksi Erkki Pekkilä. Väisänen oli ensimmäisiä kansanmusiikin tutkijoita Suomessa. Kanteletta koskeva artikkeli sekä kirjassa käytetty esimerkki sai minut kiinnostumaan aiheesta enemmänkin.

Hiljainen haltioituminen - Kantele, Härnösandin museo.

Kanteletta ja kalevalaista runonlaulua on tehnyt tunnetuksi Elias Lönnrot, joka tunnetaan kromanttisen kanteleen keksijänä sekä vuonna 1887 kokoamastaan kantelettaresta. Usein unohdetaan että Elias oli aineistossaan paljon velkaa D. E. D. Europaeukselle ja esimerkiksi hänen vuonna 1847 toimittamalle kirjaselle Pieni runon-seppä. Niin ikään C. A. Gottlund julkaisi vuonna 1818 Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi - 1 osa, 2 vihko ja vuonna 1832 Otava eli suomalaisia huvituksia 1–2 jossa myös erillinen nuottiosio. Yksi varhaisimpia ellei ensimmäin runojen kerääjä oli Gabriel Maximus kirjoittamassaan Suomen ensimmäisessä filosofian kirjassa De effectibus fascino naturalibus vuonna 1733.

Vaskikantele.

Kantele on saapunut Suomeen luultavasti Idän suunnasta ennen kristinuskoa yli tuhat vuotta sitten. On paljon mahdollista että se on tullut nykyisen Suomen alueelle Suomalais-Ugrilaisen väen mukana Volgan mutkasta. 

Kanteletyyppisiä soittimia tunnetaan ainakin seuraavilla nimillä: KanteleKannel, KanklėsKokle JetigenYatga ja Gusli. Yksi varhaisimpia dokumentteja tämän tyypin soittimesta löytyy Mesopotamiassa, jossa on soitettu näppäilysoitinta nimeltään Qanun.

Varhaisimmissa kanteleissa oli tehty kielet hevosen jouhista. Metallien myötä tulivat käyttöön vaskikanteleet. Ensimmäisen tuhatluvun täyttymisen jälkeen vuonna 1323 Novogord ja Ruotsin Kruunu jakoivat Suomen siirtomaakseen viistosti kahtia. Rajalinja kulki löyhästi mainittuna kaakosta luoteeseen.



Tuolloin vahvistettiin kirjallisesti jo pitkään olemassa ollut tilanne. Nuori valtio Kruunu oli onnistunut alistamaan alamaisuuteensa Länsi-Suomen. Sillä oli oikein Paavin lupa asialle. Itä osa maasta oli puolestaan Rurikin jälkeläisen Novogordin verottama. Molemmat näistä olivat käyneet Suomalaisten kanssa aiemmin kauppaa. Käännyttyään kristinuskoon lännessä ihmiset olivat tulleet katolilaiseksi (myöhemmin protestantiksi) ja idässä taas ordotoksi.

Aito 5-kielinen savutuvan sini-mustaksi
värjäämä Rantosen kantele

Väli-alueella käännytystyö tapahtui viimeiseksi. Niinpä Savo-Karjalassa, joka oli syvintä rajamaata, kulttuuri (musiikki mukaan lukien) muuttui viimeisenä. Siitä ansiosta Kantele säästyi eteenkin Karjalassa myöhemille ajoille ihmeteltäväksi. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät soittimesta kruunun puolelta ovat 1500-luvulta. (Suomen musiikin historia - Kansanmusiikki WSOY 2006).

Kruunu laajeni laajimmilleen itään vuonna 1619 ja koko nykyään tunnettu Suomi tuli yhtenäisenä kruunun siirtomaaksi. Vaikka länsi osaa Suomesta oli kehitetty heikosti hallitsijan keskittyessä enimmäkseen verotukseen ja hyödyn ottamiseen, Idässä oli vieläkin köyhempää. Se olikin ikäänkuin elävä arkisto. Vähitellen jotkut Suomalaiset alkoivat kirjata tietoja muistiin tarinoista, legendoista ja vanhasta käytössä olleessa kansanuskosta. Lännessä nämä olivat valtaosin jo hävinneet. Tätä sanottiinn fennofiliaksi. Protestanttinen kirkko suhtautui pikkuhiljaa yhä tuomitsevammin perinteiseen kansanuskoon ja tahtomattaan leimatuksi joutui myös kansanrunojen säestyssoittimena käytetty kantele.

1600-luvun alussa Itä-osassa maata vanhaa kulttuuria oli mahdollista saada saada talteen. Kantele oli vielä käytössä oleva soitin. Soitinta on käytetty Balttian alueella sekä Laatokalta Dneprile sekä Kama-joelta itään entisinä aikoina laajasti. 


Suomessa soittimella esitetty musiikki ja soitin omittiin "Suomalaiseksi". Hyvää tässä oli kanteleen kannalta se, ettei kanteleella esitetty elävä musiikki hävinnyt täällä kokonaan olemasta. Esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan keräsi tietoja ja esineitä. Vanhin nykypäiviin säilynyt soitin Suomessa on vuodelta 1699.

11.03.1820 Turun Wiikko-Sanomat no 10

1700-luvulle tultaessa saapui Euroopasta kruunun kautta Suomeen viiveellä uusi ehdoton uskonaate, pietismi ja kantele joutui yhä vahvemmin epäsuosioon. 1800-luvun alussa nykyisen Suomen alue joutui kruunun alamaisuudesta tsaarin alamaisuuteen. Nyt kanteletta ei ahdisteltu valtakirkon toimesta mutta tilalle tulivat kansan omat herätysaatteet. Sen ansiosta täällä hävitettiin soittimia, poltettiin kanteleita ja tietoa runsaasti. Moni löi kanteleensa kappaleiksi uskon hurmoksessa.

Erikoinen kantele mahdollisesti 1700-luvulta.
Sodan hävinneestä entisestä isäntämaasta Ruotsista tänne levisi virsien säestämiseen keksitty yksinkertainen ja halpa soitin Psalmodikon. Täällä sille annettiin nimi Virsikantele. Kanteleen kanssa soittimella ei ole mitään tekemistä. Nimeäminen kuului kirkon perinteisiin toimintatapoihin.

Virsi"kantele".

1800-luvulle tultaessa kanteletta tavattiin enää Karjalassa ja osin Savossa. Sielläkin köyhimmän väen savutuvissa. Pietismi ja sen johdannaiset olivat vahvistaneet kehitystä. Sisäänlämpiävien uunien savustamina näillä julkisesti paheksutuilla mutta juhlissa kovasti tarvituilla soittajilla saattoi usein olla savusta tihruiset silmät ja säilytyspaikasta johtuen savun tummentamat soittimet. Savutonta aluetta näissä savutuvissa näet riitti juuri istumakorkeudelle asti. Talolliset ja muu ns. parempi väki asuivat jo parituvissa sekä raastuvissa ja niissä oli savupiiput. Toisaalta savutuvissa asuneet pitivät kostean leppeitä tupiaan paljon miellyttävämpinä asua ja muutos liittyi osaltaan asumisen murrokseen Suomessa.

Timo Lipitsä savutuvassaan kuva: A.O.Väisänen
1800-luvun loppua kohti tultaessa elävä kantele-kultturi oli ehtinyt hävitä lähes kokonaan. Viimeisillä hetkillä soittimen onneksi itsenäistyvässä Suomessa siitä tehtiin kansallisuusaatteen innostuksessa "kansallissoitin".  Elias Lönnrot joka oli sivutoimimuusikko keksi kromanttisen kanteleen julkaisi Kalevalan sekä kantelettareen. 1900-luvun taitteessa eräs Suomen ensimmäisistä kuplettilaulajista Pasi Jääskeläinen kiersi esiintymässä kanteleen kanssa ympäri maata.

Pasi Jääskeläinen kiertueella Kuopiossa
vuonna 1901. V. Barsokevitsch

Sodan jälkeen 60-luvulla vallineen vastakulttuurin aikaan kantele leimattiin osaksi kansallisaatetta ja niin se joutui paitsioon. 70-luvulla kantelekulttuuria aloitettiin uudestaan elvyttää ja esimerkiksi vuonna 1975 Piirpauke teki musiikillisia raja-aitoja ylittävän versionsa, jossa yhdisteltiin vanhaa kansanmusiikkia, progea sekä jazzia.


Alkuperäinen kantele oli viisi-kielinen virityksenä diatoninen d-duuri sävelinä D-E-Fis-G-A. Soittimen lyhin kieli on soittajan puolella ja viritystapit tulevat soittajasta katsoen vasemmalle. Näppäinsoitossa oikea käsi käyttää säveliä D-Fis-A ja vasen E-G. Luultavasti molli on tullut vallitsevaksi vasta viimevuosisatojen aikana (arvelee Väisänen kirjassa). Voisi kuvitellakin että vallanpitäjien kurimuksessa molliviritys on helposti tullut mieleen. Tästä syvästä "raskaasta" pohjasäveleen nojaavasta mollista on kehittynyt myöhemmin tunnettu "Suomalainen molli".

Näppäinsoitto on nykyisen Suomen alueen eniten käytetty muoto. Tosin laulua voidaan säestää soinnuin. Kansan laulut perustuvat usein saman parin tahdin melodian jatkuvaan toistoon pienillä melodisilla variaatioilla. Tahtilaji on usein erikoinen 5/4. Jos melodioita on useampi "kaiku" melodia alkaa tahdin neljänneltä iskulta. Tällä monotoninsella "taianomaisella" "vangitsevalla" toistolla soittaja hankkiutui onnistuessaan transsin-omaiseen tilaan ja saa kuulijansa "lumoutumaan". Toisin sanoen keskittymään musiikin kuunteluun unohtaen kaiken muun ulkopuolisen.

Sointuja otettaessa eli sointusoitossa oikeassa kädessä oli mahdollista olla ruoko, tikku tai nykyään plektra ja vasen sammuttaa säveliä jäljelle jäävien äänien muodostaessa sointuja. Myöhemmin 1800-luvulla soittimeen laitettiin lisää kieliä.


Muutos kanteleella oli siis historiansa aikana ollut melkoinen. Kansalliseepos Kalevalan legendan mukaan esihistoriallisella ajalla itse heimopäällikkö ja tietäjä Väinämöinen oli tunnettu soittimen taitavana käsittelijänä. Soitin on ollut koko olemassa-olon ajan suurien tunteiden tulkki ja vahvojen mielipiteiden riepottelema. Milloin uskonnon milloin poliitikan välikappaleena. Kaksituhatta-luvulla soitin on saanut nousta riippumattomana kansainvälisesti tunnetuksi perinne-soittimeksi.


Mieleen jäi kummittelemaan A.O. Väisäsen tutkilmassaan mainitsema kannel ja aloinkin etsä sitä. Löytyi museo mistä Väisänen mainitsi lähes sadan vuoden takaisessa kirjoituksessaan! Otin yhteyttä Härnösandin museoon missä minua ystävällisesti autettiin.


Ylläykseksi mainittu kantele on edelleen olemassa ja esittely kunnossa! Sain kuvia sekä luvan käyttää niitä. Kyseinen instrumentti on arveltu Väisäsen tutkielmassa koriste-esineeksi. Sen mitat ovat: pituus 45 cm, leveys 18 ja syvyys 9 cm.

Taidokkaat koristeleikkaukset.

Tarkemmin tutkailtessa kuvia huomaa soittimen olleen ihan soitto käytössä. Kansilevy ja sen mukana olevat kolme viritintä puuttuvat. Kaksi paksumman kielen metallista viritystappia ovat vielä paikoillaan. Koristepuusepän tekemät leikkaukset ova tosi hienot ja mielenkiintoiset. Myös käytetyt tekniset ratkaisut. Kaksi paksuinta kieltä on tullut kannesta ulos eri kohdasta kuin kolme ohuinta? Soitin on ollut alunperin musta väriltään. Voisiko olla mahdollista että tämä olisi kulkeutunut jonkun virkamiehen evakkomatkalla 1700-luvun alussa Ruotsiin? Ehkä koristeleikauksista voisi saada vihjeitä? Ja maalin jämistä? Savutuvassa se ei ole nokeentunut mutta esikuviaan seuraten se on maalattu mustaksi. Jos päätän tehdä joskus kanteleen tämä koristeleikattu yksilö saa olla esikuvana.


Kantele on todellinen DIY-soitin ja on helposti opittavana instrumenttina löytänyt tiensä populaari-viihteeseen. Saatavilla on nykyään konserttikanteleita, joilla esitetään vakavaa klassista musiikkia. Sähköiseen käyttöön on puolestaan kehitetty oma malli.

3 kommenttia:

  1. Article writing can't be easy for everyone, but you make it look like a piece of cake.  I appreciate that you worked hard to make this information interesting and clear. kankle are a humorous term referring to the absence of an ankle where it appears the lower leg grows straight into the foot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, nice to hear you're comfortable. These topics are interesting and also fun to write about.

      Poista
  2. Define Dictionary Meaning is an easy to use platform where anyone can create and share short informal definition of any word. when the calf has so much fat on it that it blends with the ankle forming a kankle This page shows you usage and meanings of Kankle around the world.Best thing is, its free and you can even contribute without creating an account.

    VastaaPoista