tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kauppis Heikki - Savolainen soittaja sekä kirjalle aiheen antanut "Roaska"

Savolainen soittaja

Heikki Kauppinen (1862-1920) oli lähtöisin avioton lapsi Iisalmessa. Lapsuusaikaa leimasi vaatimattomat olot. Työikään tultuaan hän oli Juhani ja Pekka Ahon isällä renkinä rovastilassa, jossa aloitteli kirjoittelua. Talon nuoret veljekset ystävystyivät Heikin kanssa tukien tämän kirjoitustyötä. Taiteilijanimeksi tuli Kauppis Heikki. Näin luotiin kuvaa helpommin lähestyttävästä kansankirjailijasta. Suomessa oli kansallinen "kultakausi" jossa oltiin heräämässä omaksi kansaksi. Savolaiset taiteilijat tieteilijät ja urheilijat toivat tähän kehitykseen suuren panoksen. Suomen kansanriveistä nousevalle, Suomeksi tehdylle ns. laatukirjallisuudelle oli huutava tarve. Sivistyneistöllä oli huoli kansan sivistymisestä eli kansan kehittymisestä "oikealle" uralle. Niinpä heidän johdollaan vakavia hankkeita suosittiin kun taas kevyttä viihdettä painettiin. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat.

Heikki Kauppinen.

Leppävirran yksityisen seminaarin käytyään Heikki toimi Iisalmen seurakunnan kiertokoulun opettajana. Oli sitten pariin otteeseen toimittajana kuten Ahon veljesten Juhanin ja Pekan Savo-lehdessä Kuopiossa vuonna 1887. Hän avioitui Vuonna 1890 Lapinlahden Nerkoolta kotoisin olevan Hanna Korhosen kanssa. Oli myöhemmin Minna Cantin liikkeessä myyjänä kunnes palasi Iisalmeen kiertokoulun opettajaksi.

Vuosina 1893-1908 hän johti Kehvolla Pulloniemessä sijainnutta kasvatuslaitosta. 1800-luvun puolenvälin jälkeen oli ollut katovuosien seurauksena oli tullut paljon orpoja. Kymmenen vuotta myöhemmin orpopojille oli perustettu ympäri maan kasvatuslaitoksia, joista Kuopion maakunnan poikien koulussa Heikki toimi opettajana. Lapset olivat haastavia opetettavia eikä kielteisesti asennoituvan naapuruston kanssa toimiminen ollut sen helpompaa.

Alkuvuosien kysyntä ja suosio kirjailijana oli laantunut ja Heikillä oli pitkä tauko luovassa työssä. Hänestä tuntui kansankirjailijan maineen muuttuneen enemmänkin taakaksi. Aika oli muuttunut. Heikillä oli puuhaa koulun toimivaksi saattamisessa.

Myöhemmin kirjailijatyö taas jatkui ja Kehvolla vieraili mm. Minna Cant, Juhani Aho ja J.H. Erkko. Siellä valmistui mm. toinen uran pääteoksista "Aliina". Täällä Heikki alkoi myös koota aineksia myöhemmin tunnetuimpaan teokseensa "Savolainen soittaja". Suorittaen samalla opintoja saaden virallisen kansakoulunopettajan pätevyyden. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta joista seitsemän jäi elolle.

Heikki suunnitteli hakevansa Nilsiään mutta tuli valituksi Ulmalan kansakoulun opettajaksi Iisalmeen. Jossa virassa oli kuolemaansa asti. Siellä myös valmistui hänen elämänsä viimeinen loppuun tehty romaanihankkeensa "Savolainen soittaja". Teoksessa mm. pohditaan hyvän ja pahan eroa. Samoin körttiläisten näkäkulmasta hyväksyttävän ja kielletyn musiikin eroa. Kuten myös hyväksyttyjen soittimien eli kanteleen ja jopa vielä yksinkertaisemman virsikanteleen eroa paheksuttuun pelimannikultturin edustajaan viuluun.

Savolainen soittaja romaanin teksti ilmestyi ensin jatkotarinana Pirtti lehdessä 1913-1914 Nimellä "kannot ja vesat". Siinä eletään Heinäjärven kylän maisemissa Pohjois-Savossa 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä. Tarina esitetään Villen kokemana kasvutarinana, jossa on paljon kirjailija Heikkiä itseään. Kirjan toisessa pääosassa on Villen kasvinkumppani Veerti. Hän on puolestaan saanut paljon aineksia paikallisesta pelimannista nimeltään Eero Tuovinen. (Riitta Kasurinen, Jukka Kasurinen: Siilinjärvi)

Kirjassa Veerti palaa maailmalta taitavaksi kehittyneenä ja varakkaana soittajana ahtaasta alusta huolimatta. Körttiläisten arvomitassa "suruttomiin" lukeutuvana hän yllätyksellisenä luovuttaa omistamansa tilan perustettavaksi köyhien lasten kouluksi ja Ville laitetaan hallinnoimaan sitä. Soittaja menehtyy äkillisesti ja alussaan oleva hanke vesittyy koska se on tehty "vain" suusanallisena. Tosielämässä kirjailija Heikki oli tutustunut ikäiseensä musikanttiin, "Roaskaan" viimeistään Kehvolla ollessaan ja saman tyylisistä taustoistaan johtuen tusivat varmaankin sammuutta.

Tähän voi lisätä että Savolainen soittaja-kirja näyttää saaneen jotain vaikutteita myös toiselta lähellä sijainneesta aikalaiselta henkilöltä eli Heikki Halosesta ja hänen äidistään. Tästä on laajempi, A.O Väisäsen tutkielma (Erkki Pekkilän toim. kirja -Hiljainen haltioituminen s.175 alkaen). Erikoista muuten että samaa asenteiden kumua löytyy vielä tänä päivänä, sata vuotta myöhemmin entisiltä herännäisyyden ydin alueilla.

Eero "Roaska" Tuovinen

Eero "Roaska" Tuovinen syntyi 3.10.1862 Käärmelahdessa Pistekankaalla. Hänestä on olemassa varsin rajallisesti tietoja. Vanhemmat olivat Pekka Tuovinen ja Stina Kaisa os. Eskelinen lähtöisin Koivusaaresta. Kyläläiset on tienneet kertoa että siinä suvussa oli velhoja ja tietäjiä.

30.03.1906 Pohjois-Savo
Äidin kuolemaan saakka elettiin tämän sukulaisissa. Sen jälkeen Eeron isä toimi Ranta-Toivalan-Kelloniemen lossilla. Eero lähti ensin puusepän oppiin jota tietoa jaettiin kiertokurssilla. Musiikista kiinnostuneena hän hankkiutui sen jälkeen Kuopion pataljoonan soittokuntaan jossa annettiin soitto-oppia. Venäläisillä jotka olivat tuolloin Suomen siirtomaa-isäntiä oli Kuopion kaupungissa varuskunta.

22.12.1906 Salmetar

 Konserttimatkalla Savonlinnassa 1880-luvulla sotilaskuntasoittaja Tuovinen piti muutaman palvelustoverinsa kanssa yksityiskonsertin. Tämän johdosta tuli erotetuksi armeijasta. Niin ryhmä lähti kotimatkalle Kehvolle ja matkan aikana syntyi "Riähkä-Jussin Polkka".


Koivusaaren jota Savonkyläksikin kutsuttiin Höntän talon Karoliina oli Roaskan mielitty mutta tyttöä ei kelpuutettu pelimannelle. Karoliinan sisko Selma on muuten maalattu Juho Rissasen taulussa "Tyttö". Seuraavassa soittoversio "Riähkä-Jussin Polkka". Sitä luultavasti kuultiin Siilinjärvellä Myllyn Maneesilla joka oli juhlapaikka ennen Manttua. Lyyli Pajakkalalta on saatu mukava aikalais-muistelu (Karppinen Pertti, Kauppinen Eila: Entistä Siilinjärveä)

video

On kerrottu että komeaksikin sanottu kookas mies antoi kasvaa partansa yli kahdeksankymmentäsenttiseksi. Kookas, armeijan vanhassa sinellissä liikkunut soittaja herätti huomiota liikkuessaan. Ja soittomatkoillaan hän oli tietenkin paljon. Näin hänet saattoi tavata uusilla kulkumuodoilla sisävesilaivalla, junassa tai asemalla junaa odottamassa viulunsa kanssa.


Myöhemmin vuonna 1900 hän asui Pyylammella loisena eli vuokralla. Soiton lisäksi Eero nikkaroi paljon ja hänen puutyönsä voittivat palkintoja. Eerolla ei tiedetä olleen perhettä jos hän olikin tapaillut naisia. Eero sairastui nelänkymmenenkahdeksan iässä vatsahaavaan jonka heikentämänä teki testamentin. Mies oli tunnettu nuukana ja varakkaana. Niin hän oletti testamentin mukaan itsekin olevansa.


Eero Tuovinen kuoli 24.10.1910 Jostain syystä varoja oli kuitenkin oletettua vähemmän ja perustettu rahasto ei jakanut yhtään apurahaa eikä "Roaskan elämänkertaa" ole kirjoitettu toisin kuin hän toivoi. Olisipa mukava saada tietää miksi? "Roaska" on haudattu Siilinjärvelle. Hänen viulua säilytettiin 60-luvulta alkaen Pöljän kotiseutumuseossa, jossa se oli merkitty poistettujen esineiden luetteloon vuonna 2002.

Korkea kivi pääkäytävän varrella Siilinjärven hautausmaalla.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Siilinjärvi

Vuoden havaintoja. Paikka sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla  harju- ja pohjavesialueella sekä liikenteellisessä risteyksessä. Tämä nuori kunta on kasvnut voimakkaasti koko olemassaoloaikansa. Kunnan hyväksi sieltä on noussut vuosikymmenien varrella myös useita valtakunnallisesti merkittäviä päättäjiä. Kuopion läheisyys on tärkeä.

Ensimmäiset merkit ihmisistä on kivikaudelta, jolloin täällä olleessa saaristossa asuttiin väistyvän jäätikön tuntumassa. Siltä ajalta tavataan Suomen pioneeriasutuksen merkkejä muutamasta kohtaa, kuten Siilinjärven Limalahdesta. Ajasta on tehty myös hauskaa populaariviihdettä kuten "Ice Ace" elokuva. Muutaman kymmenen kilometrin päästä Tahkolta on lisäksi löydetty mammutin hammas.

Yoldia meri.
Seutu on suolaisen Yoldian meren rantaa kymmenen tuhatta vuotta sitten, jolloin se muuttui makeaksi nimeltään Ancylus järveksi. Nuorempia jälkiä on Pöljän ja Jysmän keramiikka, jota on käytetty on vielä neljä tuhatta vuotta sitten. Sieltä on löytynyt myös asuinpaikkoja. Arvokkaita kivikautisia jälkiä on Siilinjärvellä osin tuhoutunut viimevuosikymmenien voimakkaassa maankäytössä.

Itämeren historialliset vaiheet.

Seuraavat tiedot ovat seudulta useita tuhansia vuosia myöhemmin. Eli nykypäivänä katsoen paljon lähempää. Noin kolme tuhatta vuotta sitten Siilinjärvi kuului vielä  myöhäiskantasuomalaisten asumaalueeseen ollen heidän "siihti" tai "siidhi", joka tarkoittaa talvikylää. Siihti on paikka johon suurimman osan vuodesta hajallaan eläneet perheet kerääntyivät talveksi. Tästä tuli myös alku kunnan nykyisin käytössä olevan nimeen.

1200-luvulla viikinkien rannikkoretkien jälkeen eurooppaan alkoi muodostua valtioita. Aika uusi valtio eli kristillistynyt Ruotsi alkoi sotaretkensä jälkeen verottaa länsiosaa Suomesta pitäen aluetta myöhemmin alustamaanaan. Novgorod oli ulottanut verotuspiiriinsä puolestaan nykyisen Karjalan seudulle, jossa se aikaa myöden alkoi pitää aluetta alustamaanaan. Niin ikään vanhimmat suomenkieliset kirjalliset merkinnät on tehty Nogorodin tuohikirjeelle. Tuohikirjeet ovat olleet aikansa post-it lappuja ja harvoja nykypäiviin säilyneitä kirjallisia esityksiä Novgorodista ylipäätään.

Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Ruotsi ja Novgorod jakoivat Suomea puhuvan kansan sopimuksella verotusmaikseen kahtia. Summittaisesti mainitulla "rajalla" Siilinjärvi-Oulu linja jäi Novgorodin tasavallan vaikutuspiiriin.

Joidenkin arvioiden mukaan vanhan luonnonkansan Saamelaisen verotuksen toteuttivat lounaasta Kruunun katoliseksi käännyttämät Hämäläiset. Ja kaakosta Novogordin käännytystyössä ordotoksesiksi tulleet Karjalaiset. Osa Saamelaisista sulautui tulijoihin, osan siirtyessä pohjoisempaan. Rikas erämaa houkutteli vaarallisuudestaan huolimatta alati. Hämäläiset joista tuli sukupolvien myötä Etelä-Savolaistuneita metsästäjiä, kävivät satojen hehtaarien "ulkopalstoillaan" eränpyynnissä. Kruunun verohelpotuksien innostamina seikkailijat jäivät uudisasukkaiksi kaskilleen. Kruunun vaikutuspiiri onnistui näin laajentumaan koilliseseen. Novogordin verottamalla puolella erämaiden Suomalais-asuttaminen ei ollut yhtä voimakasta. Yleisesti ottaen vallanpitäjien ote ei ollut näillä seuduin kovin vahvaa joten, uudisasukkaiksi hakeuduttiin myös siksi.

Suoraviivaistettu esitys rajalijoista.
Iivana Julman isoisä Iivana suuri onnistuu Moskovan joukkoineen voittamaan Novgorodin tasavallan vuonna 1471. Maa sulautettiin verisesti tataarien opein Moskovan ruhtinaskuntaan hävittämällä kaikki entiset rakenteet kirjastoineen kaikkineen. Samalla paine Savolais-Karjalaisella alkoi kasvaa ja väki alkoi kääntyä vähän kerrassaa kruunun alamaiseksi verovapausvuosien kannustamana.

Toistaiseksi ensimmäiset tiedossa olevat kirjalliset jäljet Siilinjärveltä ovat vuodelta 1541 jolloin merkkinä pysyvästä kruunun verottamasta asutuksesta alueella merkittiin veroasiakirjoissa neljä arviokuntaa. Toisin sanoen Savolaiset näillä seuduin menettivät tässä vaiheessa todistettavasti itsemääräämisoikeutensa. Parin vuoden päästä rakennettiin läheiselle Tavinsalmelle  kuninkaankartano osoituksena itäänpäin täällä vakiintuneesta Kruunun otteesta. Siihen kuuluva kirkko rakennettiin Turun kirkkoherra Knuut Juhonpojan ja Mikael Agricolan ehdotuksesta strategisesti turvallisemmalle Kuopionniemelle. Kirkon ja kartanon väliä pääsi kulkemaan vesitien lisäksi kärrytietä.

Kruunu oli kahakoinut Novgorodin kanssa verotusmaistaan jo 1300-luvulta lähtien. Moskovan ruhtinaskunnan lyötyä Novgorodin tasavalta sodassa vuonna 1471 se hävitti Novgorodin täysin kirjastoineen kaikkineen.

Iivana Julman valtaan tulon jälkeen vuonna 1555 seurasi parivuotinen Suuri Venäjän sota sekä peräti kaksikymmentäviisi vuotta kestänyt Pitkä viha, joka viimein johti Täyssinän rauhaan vuonna 1593. Täällä rajalinjan merkit hakattiin läheiselle Pisan laelle. Muutaman vuoden päästä Kruunu aloitti Kajaanissa linnan rakennustyöt.

Ote 1700- luvun kartasta.

Reilut kolmesataa (!) vuotta kestänyt Suomen kahtiajako päättyi viimein vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa. Siinä rajalinja siirtyi Pisalta paljon idemmäksi ja olot Siilinjärvelläkin alkoivat viimeistään vakiintua. Suomi oli taas kokonaisena kansana, vaikkakin luterilaistuneen ja yksiuskoisen Ruotsin Kruunun alusmaana. Kolmesataavuotisen jaon muistona Suomeen jäi vielä nykypäivinä monin paikoin näkyvät itä-länsi jäljet! Venäjällä vakiintui käyttöön maaorjuus.

Jos olot Savossa rauhoittuivatkin niin oli seuraava rasite oli Suomen poikien joutuminen sotiin ulkomaille, kuten kolmekymmentävuotiseen sotaan. Kuopiosta johti pohjoiseen Kajaaniin Savon päätie, eli säännöllinen postitie 1600-luvulta lähtien. Sen varrella sijaitsee Siilinjärven keskustaajama.

Nykypäivän karoliinejä. Uudenmaan karoliinit.

Vuonna 1700 syttyneessä Suuressa Pohjan sodassa Kruunun karoliiniarmeija tarvitsi jo ns. kaksinnusmiehiä. Sotaa seurasi isovihana myöhemmin tunnettu ankara venäläisten miehityskausi. Silloin valtakunnan pääväylän varrella asuminen oli pahin mahdollinen vaihtoehto. Ensin liikkuivat väistyvät kruunun sotajoukot, karoliinit. Sitten tulivat vihollisen marssirivistöt kaikkine rasituksineen. Jonka jälkeen vielä vuosien venäläismiehitys kurimuksineen. Maaorjuuteen Venäjälle joutui moni häviten niille tielleen. Juuri perustetun Pietarin rakentamisessa käytettiin myös Suomalaisia. Miehityksen päätyttyä Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721 Siilinjärvelläkin alkoivat ihmiset palata piilopirteistään taloihinsa. Lyöty Kruunu oli nyt entinen suurvalta ja arvovallan menettämisen lisäksi Suomalaisissa oli alkanut itää oikeus omaan maahansa!

Kievarissa matkamies sai levättyä.

Uusi raja sulki elintärkeän vesitien eli kauppatien etelään seuraavaksi 60 vuodeksi, joten suunta Raaheen ja Ouluun tuli tärkeäksi. Kievareita oli mm. Kuninkaan kartanolle mennessä Koivusaaren Pitkänjärven ja Lyhyen järven välisellä kannaksella (viimeisin kievaritalo Antikkala). Kuopiosta pohjoiseen oli kievari Kasurilan Siilinlahdessa (viimeisin kievaritalo Julkunen) sekä Pöljällä.

Parin vuosikymmenen päästä seurasi revanssi, Hattujen sota. Miehityskurimus kesti tällä kertaa "vain" pari vuotta. Kruunun surkea yritys johti lisäaluemenetyksiin kaakossa.  Rasituksia päätien varressa olevilla riitti sekä karoliinien että venäläisten sotilaiden majoittamisesta, kuljettamisesta ja ruokkimisesta.

Kuopion kihlakunnan ensimmäisen tehtaan, Juankosken ruukin perustajaosakkaan Brunoun valitus Juhani Forsberg, Stromsdalin historia.
Tuohon aikaan kärryteitä oli vain tärkeimpien paikkakuntien välillä. Kuopioon pääsi pohjoisesta vain Kallavesi ylittämällä. Sulan veden aikaan se saattoi kestää useamman päivän. Kuten yllä olevassa nuori lukenut tehtaanperustajaosakas Brynolf Brunou valitti vuonna 1748. Ranta-Toivalasta Kelloniemen kärkeen on matkaa noin 4 km ja se kuljettiin soutaen.

Kasurila by 1788

Kuopiosta pohjoiseen johtavan tien lisäksi meni kärrytie itään, molemmat Siilinjärven kautta. Uusia seurakuntia, emäkuntia muodostui kun Kuopio ei kyennyt kunnolla vastaamaan lisääntyvän väestön tarpeisiin mm. virastoasioissa. Näissä tunnelmissa tehtiin ensimmäinen Kasurilan seurakunnan perustamisesitys 1780. Liekö sitten säikähdetty papin palkkauskustannuksia kun kannatus hankkeeseen raukesi?
Vuonna 1788-90 Ruotsi halusi taas sotaa. Niinpä Suomen alueella käytiin Kustaa III:n sota, joka entisestään vähensi  Kruunun suosiota täällä. Siilinjärven alueella saatiin onneksi olla suhteellisen rauhassa.

Viimeisen kahdensadan vuoden aikana Stolbovasta lähtien oltiin koettu kaksi miehitystä, iso- ja pikkuviha. Paikalliset joutuivat kärsimään niissä liikkuvista marssiosastoista ja miehitysajan kauheuksista. Vuonna 1808-1809 koettavaksi tuli vielä viimeisin. Eli kokea kirjaimellisesti se kun kotikylällä käytiin Suomen sotaa. Siitä muistona on muistomerkki Vuorelassa. Kruunun hävittyä se ei voinut enää sotia siirtomaillaan, joten sotahalutkin loppuivat tyystin.

Sodan tuloksena Suomi ei ollut enää Ruotsin alustamaa vaan isännäksi tuli Venäjän Tsaari. Erona entiseen Suomi oli nyt autonominen eli itsehallinnollinen Suomen Suuriruhtinaskunta. Vanhempi väki sympatisoi vuosisataisesta tottumuksesta entistä siirtomaaisäntää Kruunua, mutta ei vastustellut saavutettua itsemääräystä. Tuotto meni hallitsijalle entiseen tapaan mutta erona entiseen suurempi osa jäi kotimaahan. Suomeen ei tullut Venäläisten käyttämää maaorjuutta mutta esim. muuttaminen ja matkustelu oli säädeltyä. Näin täällä alkoi yli sata vuotta kestänyt sodaton vahvan kehityksen jakso. Tsaarin joukkoihin sai kyllä liittyä vapaaehtoiset seikkailunhaluiset nuoret miehet.

Suomen sodan muistomerkki kunnonpaikan edustalla.

Vesiliikenne siirtyi uudelle tasolle vuonna 1856 kun Saimaan kanava valmistui. Samoina vuosikymmeninä laivateollisuudessa oltiin siirrytty rautalaivoihin. Höyryvoimalla toimivat moottorit oli keksitty ja syrjäyttivät pian purjeella liikkumisen kokonaan. Tuulettomilla sisävesillä tämä oli valtava edistysaskel liikenteen lisääjänä.

Erotukseksi merilaivoista sisämaassa liikkuvia aluksia kutsuttiin höyryvenheiksi, syväväyliä pääsi suurkaupunkiin Viipuriin ja pääkaupunkiin Pietariin asti. Vilkas matkustaja- sekä kaupankäynti liikenne tavaran toimittajineen elävoitti Kuopion seudun oloja huimasti. Esimerkiksi Stromsdahlin ruukilta Juankoskelta lähti järvimalmirautaa Pietariin. Josta puolestaan tuotiin kaikenlaisia elintarpeita takaisin päin.

Vesillä liikkui siis henkilöliikenteen lisäksi tavaraliikenteessä runsaasti proomuja sekä lotjia. Venäjällä päättyi maaorjuus joka osaltaan edisti kehitystä myös Suomessa. Amerikassa  vuonna 1865 päättyneen sisällissodan jälkeen siellä päätettiin orjuus lopullisesti. Suomen tavoin siellä harvaan asutussa nuoressa maassa otettiin sisävesille rakennetut höyrylaivat ilolla vastaan.

29.05.1878   Tapio no 43

 Lehti-ilmoitus: 08.10.1880   Savo no 79

Siilinjärvellä oli sanonta: "Ilmassa" mentiin, "Tähessä" tultiin. "Neiti" kun jätti niin hypättiin "Koskeen". Laivoissa kulki paljon matkustajia ja kaikkea mahdollista rahtitavaraa lampaista juustoon. Kuopioon suuntautuvia vuoroja oli seudulla runsaasti sekä uusia yrityksiä syntyi.

Kehitystä ei estänyt edes kiristyvä Venäjän ote. Vuonna 1881 tuli voimaan yleinen asevelvollisuus. Tämä tarkoitti sitä että lääkärin tarkastuksessa hyväksytyiksi tulleista, joita oli alle puolet 21-vuotiaista! Joutuivat siis kutsuntoihin. Jokainen nosti arvan ja joka viides arpa "voitti" kolmen vuoden palvelukseen tsaarin armeijassa. Lähin varuskunta oli Kuopiossa.

"Tähti" satamassa.

Siilinjärven lahdella oli laituri ja kylän asutus alkoi tiivistyä aikaisemmalta Kasurilan kylältä laivalaiturin ympärille. Talot satamasta alkaen olivat myllylä eli rantamakasiini puoti, nahkurin talo, valtiopäivämies Paavo Kasurisen talo ja Julkulan kievari.

Höyryvenhe "Koski" matkalla.

Paljosta matkustajista sekä kilpailusta johtuen matkalipun sai  halpaan hintaan. Ranta-Toivalasta pääsi kaupunkiin parhaillaan jopa 7 eri laivayhteyden kyydissä. Lisää matkustajia tuli kaupungin virkamiehistä, joilla oli kesäasuntoja Toivalassa Kallaveden rannassa.

Kuopion satamassa.

Maailmalla suurimmat valtamerialukset toimivat tuohon aikaan myös höyryvoimalla. Tämän rauhallisen, elegantin matkustustavan kulta-aikaa kesti Siilinjärvellä 1900-luvun alkuun ja muualla esimerkiksi Nilsiän reitille vielä neljäkymmentä luvun seudulle.

Savon rata Kuopio-Helsinki väli avattiin 1889. Rata erkani Helsinki-Viipuri reitiltä. Se alkoi Kouvolan asemalta jatkaen Mikkeliin ja sieltä Kuopioon. Vuonna 1899 aloitettiin rakentaa Junayhteyttä Iisalmeen. Suuritöistä pengerrystä tehtiin Kallaveden ylittämiseksi 2,5 km matkalle. Siilinjärvellä on muisteltu kuinka yksi soraharju ajettiin järveen. Lisäksi työtä antoi silta työmaa, johon kuului kääntösilta laivaliikennettä varten. Taajamassa linjaus kulki siilinlahden rantaa ja risuharju antoi santansa työmaalle. Kuopio-Iisalmi väli valmistui 1903.

Veturi 472  alkumatkassa Kuopiosta etelään.

Rautatien valmistuttua asutus keskittyi asemalle ja siitä Kuopioon vievän päätien (myöh. asematie) varteen. Viinamäen rinteille rakentui asutus samaan tapaan kuin Pispalassa piirrustukset klubi-askin kannessa. (Täällä tuo rakennuskanta on sittemmin purettu). Kyläpahanen heräsi kuin ruususen unesta. Rata toi mukanaan aivan uuden toimeliaisuuden aikakauden. Väkeä asemalle saapui idästä ja lännestä pitkienkin matkojen takaa hevoskärreillään. Höyryveturin puuskutus nopeutti elämänrytmin aikaisemmasta uudelle tasoille. Aseman seinässä luki komeasti Siilinjärvi. Se oli nimetty läheisen järven mukaan. Paikkakuntalaisista tuli pian halvan Kuopio-välin suurkuluttajia. Matka ei kestänyt kuin murto-osan entisestä. Nopeasti unohtui että ennen ainoa keino kaupunkiin pääsemiseksi oli ollut vaivalloinen 4 km soutulossimatka tai rauhallinen sisävesilaivakyyti.

Siilinjärven asema.

Nyt oltiin vesiväylän, Savon radan ja Kuopion pohjoistien varressa, ja kaikki vieri vieressä! Lisäksi kärrytiet veivät koilliseen Nurmekseen ja lännessä Vaasaan. Asemalla kävi aina kuhina junan aikaan. Niitä "passattiin" eli kylän väkeä kokoontui postireissullaan kuulemaan uusia juorua ja vaikka kahville aseman ravintolaan. Juna pysähtyi näet sen verran, että kahvilassa saattoi nähdä vaikkapa kuuluisia Ahon veljeksiä kuten Juhani Aho. Halosen taiteilijasukua Pekka Halonen tai Juha Rissanen tauolla virkistymässä. Muuten Lapinlahden naapurikylästä nouseva Suomen kansakunta sai erikoisen suuren määrän taiteilijoita näinä "kultakauden" vuosina.

05.11.1901   Uusi Savo no 128

Alkuvuosina Toivalan aseman lisäksi rakennettiin pysäkki Pöljälle, sekä 12 seisahduspaikkaa. Osaltaan  kehitystä saattoivat tukea seudun edustajat valtiopäivillä. Myöhempinä vuosina liikennöi kesäisin erikoisvuoro jota kutsuttiin kansan suussa herrainjunaksi. Se lähti Toivalan asemalta aamulla Kuopioon ja palasi iltapäivällä 15 jälkeen takaisin. Kaupungin virkamiehillä oli kesäasuntoja Ranta-Toivalassa ja vuoro sai tästä nimensä.

Uusi keksintö, polkupyörä yleistyi äkkiä vuosisadan alussa.
Liikkumisen helppous innosti tietysti lyseolaiset heti kilpailuihin.

1906 oli Roaska usein yleistyvissä iltamailmoituksissa.

Siilinjärven aseman ympäristössä ja laajemminkin tunnettiin noihin aikoihin Koivusaaresta lähtöisin ollut kansantaiteilija "Roaska" Eero Tuovinen (1862-1910) Paikallinen pelimannikuuluisuus oli saanut puusepän opin, hakeutunut sitten Kuopioon pataljoonan soittokuntaan jossa oli soittanut vuoteen 1880. Kotipaikkakunnalleen palattuaan hän teki palkintojakin voittaneita puutöitä.

Roaskan sävellys: Riähkä-Jussin Polkka.

video

Roaska esiintyi Siilinjärvellä Myllyn maneesilla, kylillä iltamissa, häissä ja missä nyt musiikkia tarvittiin. Kookas, komea armeijan sinellissä liikkunut mies pitkän liehuvan partansa kanssa herätti huomiota muutenkin kuin musiikillaan. Roaska kuoli neljänkymmenen kahdeksan vuoden iässä vatsahaavan seurauksiin. Tunnetun kyläpelimannin, Roaskan vanhaa viulua on säilytetty Pöljän kotiseutumuseossa josta se myöhemmin on kirjattu poistettuihin? Kirjailija Kauppis-Heikki joka oli tutustunut Roaskaan jo kiertokoulun opettajana ollessaan, käytti viimeisessä kirjassaan Savolainen soittaja (1915) aineksia Roaskan vaiheista.

Tsaarin armeijan sotilas "sinelli" yllään.

Nuori taitelija Juho Rissanen oli maalannut 1899 kesän paikkakunnalla.  Koivusaaren kievarissa (myös Savonkyläksi kutsuttu) hän teki koko uransa kuuluisimmat työnsä "Sokea" ja "Povarissa" tai "tyttö" joka on maalattu Väänälänrannalla. Kaikki mallit olivat paikallisisa asukkaita. (Myöhemmin oli Siilinjärvellä saatavilla matkamuistoksi "povari" huivia). Nilsiään Juho maalasi alttaritaulun.

Juho Rissanen: "Povarissa"

Junaliinkenteen virkistämällä kylällä oli yksi ongelma. Se että muutaman kilometrin matkalla kuuluttiin kolmeen kuntaan. Taajama kuului Kuopion maalaiskuntaan, vähän matkan päässä itään oltiin Nilsiäläisiä ja länteen taas Maaninkalaisia, jonne oli mentävä toimittamaan virastoasiat. Uusia seurakuntia oli muodostettu juuri Nilsiästäkin, kun pinta-alaltaan laaja emäkunta ei kyennyt enää kunnolla vastaamaan lisääntyvän väestön tarpeisiin mm. virastoasioissa. Seudulla alkoi nousta ajatuksia omasta kunnasta. Ja sitä varten tarvitsi perustaa oma seurakunta.

Kuopiossa saattoi nähdä automobiilin
joka antoi kyytiä maksua vastaan vuonna 1910.

Oman seurakunnan perustamishankkeet olivat olleet esillä  tuon tuostakin viimeisen sadan vuoden aikana. Ne olivat kuitenkin aina rauenneet alkuinnostuksen jälkeen perumiseen tai sitten vaikutusvaltaisten talonpoikien riitelyyn. Tai tonttikeinotteluun. Yhdet rakennuspiirrustukset ehdittiin tilata itseltään Lars Sonckilta. Mutta siinäkin asiassa kävi kuin Savolaisessa projektissa. -Aloittamista vaille valmis. Eino Laitinen oli uupumaton innostaja itsenäisyysasiassa toimien lähes kaikissa paikkakunnan toimikunnissa. Tarinaharjun keuhkoparantola aloitti vuosikymmeniä kestäneen toimintansa paikkakunnalla.

Itsenäisen kansan oma lippu.

Suomeen isäntävaltiossa Venäjällä tapahtui vallankumous ja sen seurauksena julistettiin itsenäisyys 6.12.1917
Seitsämänsataa vuotta Suomalaiset olivat kestäneet siirtomaaisäntiään.
Tohtori, tuomiorovasti Ingmanin testamentin lahjoitusrahaston turvin oltiin järjestetty vuosisadan alussa seutukunnan miehille ja naisille kiertäviä käsityökouluja. Alkuun nämä koulut oli pelkästään omille kasvateille sitten vähävaraisille nuorille. Suomen itsenäistymisvuonna oppilaitos pääsi aloittamaan Toivalasta hankitussa rakennuksessa.

Seuraavan vuoden alussa juuri itsenäistynyneessä Suomessa alkoi sisällissota! Onneksi väkivaltaisuudet eivät kestäneet kuin muutaman kuukauden mutta kokemus oli sitäkin traumaattisempi. Siilinjärvellä selvittiin pahemmilta. Sitten koitti kieltolain aika, vuosi ennen Amerikkaa. Takamailla kuten esimerkiksi Kolmisopella harjoitettiin salapolttoa josta tavara tuotiin kulkuyhteyksille.

Vuonna 1921 saatiin Siilinjärvellä viimein oman kirkon työt alulle aikaisempia edullisemmilla suunnitelmilla. Samaan aikaan valmistui Siilinjrven edistyseurojentalo, Seurala eli myöhemmin Mantuksi kutsuttu. Kahden vuoden päästä valmistui kansakoulurakennus "bunkkeri" sekä pitkään puuhattu kirkko viimeinkin. Urkujen hankinta jäi tosin viimetippaan, joten avajaisiin hankittiin urkuharmooni. Jolla pärjättiin jonkin aikaa. Alttaritaulua saatiin odottaa yli kymmenen vuotta.

Vuonna 1925 ajettiin säännöllistä vuoroa lähi-kuntiin.
 (Kasurinen Siilinjärvi 1925-1975)
Siilinjärven kunta aloitti toimintansa vuonna 1925.  Edellisvuonna käydyt kunnallisvaalit eivät olleet hyvin suosittuja äänestysprosentin jäädessä vaivaiseen 19 prosenttiin. Sosialistit eivät osallistuneet vaaleihin ollenkaan. Kolmesta kunnasta lohkominen uudeksi ei onnistunut täysin ilman kipuja ja asenteita saattaa tulla yllättäen vastaan vielä tänä päivänä. Myöskään maakuntalehti ei kyennyt tehtäväänsä, maakunnallisesti objektiin tiedottamiseen. Vastoinkäymisiä täynnä ollut ja monta mutkaa sisältänyt hanke oli viimein toteutunut. Paikkakunnan asukkaat saivat päättää asioistaan.

Alkoi toimelias kunnallisrakenteiden luomisvaihe.Kunnantaloksi tuli Siilinpään tila eli Julkula, jossa oli ollut pitkäaikainen kievari. ( Kievarin pito siirtyi radan ja nykyisen Nilsiäntien ja risteyksessä sijaitsevaa n. 1860-rakennettuun Lepolaan kievari-järjestelmän loppu ajaksi) Ilmoituksia varten tilatiin Puuseppä Pentikäiseltä kunnantalon seinälle ilmoitustaulu, sekä kuusi kappaletta jakkaratuoleja. Taloon hankittiin sähkövalo ja puhelin.

Viljo Tuhkasen linja-auto lähdössä käyttämään harrastajateatteria
Nilsiässä vuonna 1926. (Kasurinen Siilinjärvi 1925-1975)

Juna-asemalta kulki säännölliset autovuorot naapurikuntiin. Omia autoja ei ollut oikein kellään ja vaivattominta oli kulkea autovuorossa. Kaupunkimatkan teko Nilsiästä nopeutui auto-juna yhdistelmäkyydillä murto-osaan entisestä.
Samana vuonna aloitettiin piirimielisairaalan rakentaminen  Harjamäen tilalle. Valtavaa urakkaa valittiin totuttamaan rakennusmestari Kalle Albert Kaarlonpoika Honkavaara. Hän asui valtiopäivämies Juho Zittingin vävynä Muuruvedellä. Sinne hän oli urakoinut kirkon ennen Nilsiää. Lisäksi esim. Joensuuhun yhteiskoulun.

Sukunimen Suomentaminen oli yleistä
vuosisadan alussa.

Ensimmäisen auton saapumista paikkakunnalle lienee ihmetelty vuosisadan alussa kovin, kuten muuallakin Suomessa tehtiin. Täällä erikoisuutena oli että ainoa järven ylitysmahdollisuus oli käyttää rautatiesiltaa. Niinpä autot lastattiin Toivalan asemalla kyytiin ja Valkeisen seisakilla pois. Henkilöautoja kuljetettiin avovaunussa kerran aamupäivällä ja kerran iltapäivällä. Mukaan mahtui kerrallaan neljä autoa. Auton omistaminen oli Suomessa harvinaista ja yleinen tapa liikkua oli maksua vastaan tehty automatka. Vähitellen liikenne lisääntyi ja käyttöön otettujen puomien avulla pystyttiin käyttämään samaa siltaa junan kanssa.  Ohi kiitävää junaa saatettiin sanoa humoristisesti lentäväksi kalakukoksi. Kiertelevä Joensuulais-muusikko nappasi aiheen, joka päätyi myöhemmin elokuvaan asti.

Kallan juna-autosilta ennen vuotta 1932.

Kieltoajan viimeisinä vuosina Siilinjärven aseman seutukunta oli muotoutunut ranta-, radanvarsi- ja tienvarsikyläksi. Takamailla suoritettu viinan poltto sekä salakuljetus ulkomailta aiheutti kuohuntaa suuntaan jos toiseen. Kaksinaismoralismi asian ympärillä oli yleistä. 30-luvun laman ja työttömyyden nujertamiseksi aloitettiin valtiollisia hankkeita, kuten kallan autotien rakentaminen. Kieltolaki päättyi ja silta valmistui.
Nurkkatansseiksi kutsutut tilaisuudet yleistyivät suuresti kulkupaikoilla. Tien ja sillan valmistuttua pelättiin kaupungissa sekä maalla turmiollisien vaikutteiden leviämistä sekä liikkuvia rosvoja. Siilinjärvellä oltiin asiassa edistyksellisiä. Suosituksi tulleille ja paheellisena pidetyille nurkkatansseille annettiin yksimielinen "kielto sakonuhalla" vuonna 1936.

Kallantien silta vuonna 1932 valmistumisen jälkeen.

Venäjä oli kokenut arvovaltatappion I Maailmansodassa. Sen seuraaja Neuvostoliitto halusi palauttaa suurvaltaasemansa liittämällä entiset siirtomaat Viro ja Suomi hallintaansa. Alkoi yllätyshyökkäys Suomeen josta seurasi Talvisota kun Suomalaiset eivät halunneet enää alistua hallittaviksi. Rissalassa aloitettiin lentokentän rakennustyöt. Välirauhan aikaan kentälle laskeutui ensimmäinen kone, Fokker CX tunnukseltaan FK-109

Fokker CX

Jatkosodan syttymisen jälkeen kenttä oli Saksalaisten Luftloffe 5:n halinnassa seuraavat pari vuotta. Kentän laajennustöissä oli parhaillaan noin 700 miestä, joista reilut parisataa Suomalaista. Saksalaisten siirrettyä pääjoukkonsa Rovaniemelle Rissalaan siirtyi osasto Jauri. Se toimi Karjalan ja Aunuksen kaukopartioiden kuljetus sekä huoltotehtävissä. Ensimmäisenä Rissalaan laskeutunut kone FK-109 toimi samoissa tehtävissä, kunnes se putosi. Pommitukseen Rissalassa jouduttiin sodassa sen loppuaikana ainoastaan kerran Suomalaisen koneen erehtyessä maalista. Juhlaperinteitä on vaalittu nykypäivään. Äänekäs läsnäolo on tilanhallintaa, joka on ihmisen alkukantaisin viestinnän muoto.

Sodan jaloista Karjalasta pakeni väkeä. Siilinjärvelle evakoiden pääosa saapui kolmessa junassa. He olivat kotoisin enimmäkseen Salmista ja Ilomantsin Sonkajasta. Salmin kunnan asoiita hoiti erillinen hoitokunta. Sen kotipaikaksi ja Salmilaisten asutuspaikaksi oli alunperin määrätty Nilsiä. Mutta hoitokunta sijoittuikin Siilinjärvelle ja asuinpaikaksi tuli Kuopion ympäristökunnat.

Sodan jälkeen Rissalassa alkoi siviililikenne ja alkuun Aeron kotimaan reitillä lennettiin Junkers JU-52 ja Douglas DC-2 koneilla. Kenttää alettiin kutsua Kuopion lentoasemaksi, mikä seikka vaivasi juuri itsenäistyneitä titteleistä tarkkoja Siilinjärveläisiä siitä alkaen. (Vantaalaiset saivat kuntansa nimen sentään 70-luvulla nimetylle kentälle. Maailmalla nimeämiskäytäntöjä on monia)


Sodan jälkeisen jälleenrakennuksen aikana vuonna 1951 Jännevirralla saatiin silta valmiiksi ja virtauksen vuoksi vaarallinen lossiyhteys päättyi. Parin vuoden päästä liikemies Felix Isotalo perusti paikkakunnan ensimmäinen varsinainen tehtaan, sementtivalimon jonka nimeksi tuli lujabetoni. Hiekkaa löytyi yllin kyllin ja hyvät liikenneyhteydet. Toimija ei ollut ainoa. Seutukunnalla ajettiin soraharjuja suurella vimmalla jälleenrakennusajan tie- maa- ja rakennushankkeisiin suraavat vuosikymmenet.

Vuonna 1963 valmistunut kunnatalo pulpettikattoineen.
(Kasurinen 1925-1975)

Puolustusvoimat palasivat Rissalaan ja koneina olivat Mig-hävittäjät. Lähelle kirkkoa valtatie 5:n varteen rakennettiin uusi kunnantalo vuonna 1963. Sen ja kolme vuotta aiemmin valmistuneen elokuvateatterin arkkitehtuuri modernine pulpettikattoineen tuli olemaan esimerkkinä myöhemmälle taajamarakentamiselle. Kattotyyppi herättää mielipiteitä yhä. Samana vuonna aloitti metsäkoulu Toivalassa. Vuonna 1965 alkoi Vuorelan rakentaminen.

Kuopion kasvaessa siltä alkoi loppua tonttimaa joten Kuopion maalaiskunta sulautui kaupunkiin. Maalaiskaupungin alueista Kehvo ja Väänälänranta päättivät liittyä äänestyksen jälkeen Siilinjärveen. Nyt kunta oli eteläosastaan vesien rajaama. Muutos tuli voimaan vuonna 1969. Se on aiheuttanut parran pärinää Kuopion ja Siilinjärven välillä nykypäiviin asti. Samana vuonna aloitti valtion omistaman Rikkihappo Oy:n ensimmäisen tehdas Siilinjärvellä. Edullinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet koituivat Siilinjärven eduksi suurtyöllistäjän paikan valinnassa. Valkoisen kauas näkyvän jätekipsikasan ja suurten maa-alueiden valjastamisen tehdaskäyttöön kääntöpuolena tehdas vilkastutti kuntaa kuin rautatien tulo aikanaan. Yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi oli jalot suunnitelmat mutta sen enempää kunnan päättäjät kuin virkamiehetkään eivät pysyneet tehtäviensä tasalla nopean kehityksen edessä.

Lain tulkintaa ruutukaava-alueella.
Bussipysäkki-lastauslaituri yhdistelmä, joka ei liene
kaikkein turvallisin yhdistelmä. Kuva ruokatauolta.

Siilinjärvellä ei olla unohdettu ministeri ja kansanedustajana toiminutta Katri-Helena Eskelistä. Hänkään ei unohtanut kotiseutuansa valtakunnan huipulla ollessaan. Vuonna 1975 hän oli yhdessä presidentti Urho Kekkosen kanssa vihkimässä Kunnonpaikkaa käyttöön.  Vuonna 1986 aloitettiin laskettelu Kasurilanmäessä, kahden vuoden päästä avasi Tarina Golf.

Keskustaajaman paikkaa on säädellyt voimakkaasti 5-tien linjaukset.
Kylän ydin on muuttunut kolme kertaa tien perässä.

Vuosikymmeniä kestänyt säälitön soraharjujen hyödyntäminen teollisuuden- rakentamisen- ja maarakentamisen tarpeisiin huipentui siihen että viimein mentiin jo pohjavesipinnan alapuolelle! Montun viereen rakentui moottoritie ja tasaiseksi kaivetulle soraharjun jälkeiselle kentälle alkoi rakentua viimeisin kyläkeskus. Samalla annettiin rapistua kylän vanhimmat 1800-luvulta olevat puurakenteiset rakennukset, jotka ovat sitten joutaneet purkaa korjauskelvottamana. Esimerkkinä mainittakoon vanha Kasurilankoulu joka oli Ahti Sonnisen lapsuus ja sittemmin "vanha" Pappila. Taikka Julkulan kievari jossa myöhemmin toimi järjestyksessään ensimmäinen kunnantalo.

VT 5 patsaan kilvet ovat lähteneet
jonkun kotilukemiseksi.

80-luvulla nuoriso ihmetteli hiekkatyömaakenttää laajalta alueelta  paikalle saapuneena. Huvikumpu oli maan ykköspaikkoja, jossa esiintyivät sen ajan Suomen huippubändit. Vuonna 1990 Helsingin Sanomien kyselyssä Siilinjärvelle tuli ylivoimainen voitto "Suomen rumin kunta" äänestyksessä. Vaikka sijoitus on kohonnut noista ajoista toiseen ääripäähän eri kyselyissä on ensi kyselyn tulos vielä yleisesti muistoissa.

Kulttuuria kunnassa vuonna 2014.

Vuonna 1992 valmistui Fontanella sekä moottoritie. Kaikkineen tiehanke oli kestänyt kaksikymmentä vuotta. Kaikki linjaussuunnitelmavaihtoehdot olivat aiheuttanut suuria tunteita upeista pelloistaan ja hyvästä itsetunnostaan tunnetuissa talonpojissa. Tien valmistuttua maantieliikenne helpottui ja matka-aika lyheni murto-osaan edellisestä. Liikkumisen helppous ja kaupungin läheisyys on houkutellut asukkaita ja kunta on ollut vuodesta toiseen muuttovoittokunta. Siilinjärvi toimi vähän aikaa isäntäkuntana Maaningan ja Nilsiän kanssa yritetyssä "siiliset" terveyspalveluhankkeessa. Taitamattoman hallinnan sekä historiasta kumpuavien asenteiden johdosta hanke ei onnistunut.

Harvassa paikkassa pääsee bulevardia
pitkin suoraan ostoskärrykatokseen.

Asukkaiden keski-ikä on valtakunnan vartailussa nuoremmassa päässä. Voimakas muutos on ollut Siilinjärvellä pysyvää lajia. Niin hyvässä kuin huonossa. Kuin myös maalaiskuntalaisuudessa sen edut ja haitat. Ulos lähtevä saa etsiä ruokapaikkaa tai elokuvateatteria. Viimeisin huippupolitikko on Vuorelasta lähtöisin oleva expääministeri Jyrki Katainen.
Viime aikojen suuria puheenaiheita on ollut liitosselvitys Kuopion kanssa sekä Yaran louhuntaräjäytysten aikaansaama maan vavahtelu.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Gabriel Maximus - De effectibus fascino naturalibus (1733)

Lueskeltuani Savon historiaa sivumennen mainittiin henkilöstä joka oli kirjoittanut minusta mielenkiintoiselle vaikuttavan Suomen ensimmäinen filosofian väitöskirjan! Aloin penkoa ja kuinka ollakaan myynnissä löytyi yksi kappale kirjasta. Vuonna 1985 painetttin näköisversio vuonna 1733 julkaisusta kirjasta. Kirpputori josta se löytyi oli menossa viikonlopuksi kiinni, vaan ehdin parahiksi.


De effectibus fascino-naturalibus

Kirkon usko oli rantautunut Suomeen Kruunun uskona ensimmäisen vuosituhannen täyttymisen jälkeen. Alkuun uskot elivät rinnakkain varsinkin Venäjän vastaisella rajaseuduilla. Vuosisatojen aikana kehitys eskaloitui ja kansanuskomenot kriminalisoitiin 1600-luvulla. Konkreettinen maininta rumpumenoista loveenlankeamisineen Suomessa muualla kuin Lapissa on kuvattu ainoastaan tässä vuonna 1733 painetussa kirjassa. Ei ole tietoa matkustiko Gabriel heimojen risteykseen valtakunnan itäkolkalle huvikseen jossa sitten sepitti omiaan? Vai kirjoittiko hän tositapahtumista joiden seurauksena myöhemmässä "puhdistustyössä" onnistuttiin totaalisesti? Joka tapauksessa sata vuotta myöhemmin 1800-luvun alussa rajan sulkeutuessa länteen ja auetessa itään Elias Lönnrot kumppaneineen tallensi sanojensa mukaan viimeiset, runsaat mutta pirstoutuneen väljähtyneet elävän kansanuskomuksen rippeet suodattaen niistä "alkuperäisen" Kalevalaksi. Ihmetyttää kyllä kovasti se miksi Elias ei mainitse Gabrielia ollenkaan? Lönrott kirjoitti:

"Muutamat ovat arvelleet vanhoilla Suomalaisilla noitarummunki käytännössä olleen, mutta siitä asiasta vanhat runot eivät tiedä mitään. Olisihan niin mainiosta arpomis-aseesta, kuin Lappalaisten noitarumpu oli , pitänyt jäämään jotain jälkiä, vaan kun ei niitä tavata, jota vastoin muista arpomistavoista kylliksi kerrotaan, niin melkeimpä siltä näyttää, kuin olisi se hoku, että Suomalaisetki ennen vanhaan viljelivät noitatrumpua tullut siitä, kun luultiin heitä , niinkuin monessa muussa taikauskoisessa vetivät Lappalaisille vertoja, ei noitarummunkaan suhteen huonompia olleen. Semmoiset paikkain nimet, kuin esim. Koutaniemi Paltamon pitäjässä, jossa noitarummun Lappalainen nimi Govdes l. gobdas kuvailee, eivät kuitenkaan voi mitään  parempaa selitystä asiassa antaa."

Lisättäköön edelliseen vielä Kannus-sanan monet merkitykset.

--------------------------------------------

1700-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttanut Gabriel Maximus on kokolailla merkillinen henkilö Suomen hirstoriassa. Hänen  kerrotaan olleen syntyisin noin 1710 Lohjalla Suuren Pohjan sodan aikana, luultavasti talollisen poikana Maksjoen kylästä. Turun katedraalikoulun oppilas hän oli 1723 –1729 valmistuen siellä ylioppilaaksi.

Turun linna 1724.

Turun tuomiokapituli osoitti muutama vuosi Pohjan Sodan jälkeen hiippakunnan papistolle vuonna 1729 kiertokirjeen. Gabrielin on arveltu juuri valmistuneena ylioppilaana innostuneen tästä. Kirjeessä papistoa kehotettiin keräämään kansanrunoutta, tarinoita tai legendoja talteen ja lähettämään näistä kopiot tuomiokapitulille. Myös taikauskoiset runot oli sisällytetty kehoitukseen ensimmäistä kertaa Suomessa.


Henrik Argillander, luultavasti alunperin Kauhanen.

Gabriel onnisti pestautumaan (sodassa Norjan retkellekin) osallistuneen Kuopioon Kirkkoherra Henrik Argillanderin (josta mainitsen blogissani isien isät) perheeseen saamaan kipeästi kaivattuja ansioita. Siellä näet tarvittiin kotiopettajaa. Kirkkoherran lapsista Abraham Argillander kirjoitti myöhemmin sivumennen omaelämänkerrassaan. "vuonna 1730 sain kotiopettajaksi Gabriel Maximuksen ja vuonna 1732 ylioppilas Anders Kyanderin". Ylioppilas Andersin nimikaima isä oli Rantasalmen rovasti ja veljensä taas Leppävirran kirkkoherra Johan.

Päästyään vapaalle Niuvanniemen Kartanolta Gabriel hakeutui takamaille Savon rykmentissä palvelleen Majuri Juhana Henrik Fieandtin avustamana kuulemaan ja näkemään paikallisten tietomiehien eli tietäjien vapaehtoisesti tai pakolla lukemia lukuja kansanrunoja eli "loitsurunoja" sekä toimia. Näistä hän kokosi materiaalia väitöskirjansa tarpeisiin. Muistiin tallentui viisi pitkää runoa sekä kansanparannustekoja! Se olikin tähän asti selvästi suurin kirjallinen tallennus aiheesta Suomessa. Kaksisataa vuotta aiemmin Mikael Agricola oli listannut Suomalaisten epäjumalat Psaltarin alkusivuille.
Vähä-Savon tuomari Johan Henrik Wijkman (jolla itselläänkin oli epäselvyyksiä) syytteli Gabrielin majoittanutta Henrik kirkkoherraa joitain vuosia myöhemmin (suojelu) rahan ottamisesta vastaan kielletyn kansanuskon harjoittajilta.


Stronmsdalin perustajaosakas ja kruunun virkamies
Brynolf sekä suhtautuminen kansanuskoon
1740-luvulla kirjasta Forsberg - Juankoski

Maxeniuksen työn ohjaaja oli Fiskarsin patruuna, fysiikan professori Johan Thorwöste. Suuren Pohjan sodan jälkeen oli huutava pula virkamiehistä. Niinpä hänet tämän lisäksi oli nimitetty vuonna 1729 Fil. tiedek. promoottoriksi, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Porvoossa) ja lisäksi hän hoiti Uusmaalaisen osakunnan inspehtorin tehtäviä. Lisäksi palkkapitäjänsä Liedon kirkkoherra 1728 (virkaan 1729) ja Turun tuomiokapitulin jäsen 1729–36 ja Akatemian rehtori 1728–29.
Siihen aikaan oli usein tapana että professori kirjoitti väitöskirjan josta väittelijä osoittaakseen hallitsevansa Latinan ja Kreikan taidon sitten väitteli. Tässä tapauksessa ohjaajan kiireellisyyden vuoksi kirjan kirjoittaminen lienee kuitenkin jäänyt väittelijälle itselleen. On erikoista huomata että vain kolme vuotta aiemmin, vuonna 1726 ohjaajan oma virkaväitös oltiin hylätty taikauskoisena kirkon uskoisten toimesta (?!)
Myöhempinä vuosina Thorwöste oli jatkuvasti poissa yliopistosta eikä ehtinyt suorittaa kaikkia tehtäviään. Niinpä paikalle jääneiden toimesta Thorwösten sanottiin "kenenkään kaipaamatta" jättäneen akatemian ja lähteneen kirkkoherraksi Taivassaloon vuonna 1736, kolme vuotta Maxeniuksen kirjan jälkeen, jossa hän eli elämänsä loppuun.

                                 -------------------------------------------------------

Ensimmäinen sivu Maxeniuksen kirjasta.

Gabriel Maxenius julkaisi väitöskirjansa De effectibus fascino-naturalibus vuonna 1733 (eli Hublin suomeksi referoima versio Runoloitsujen vaikutuksia). Maxenius kuvaa siinä esimerkiksi menoja, joissa käytettiin rumpua eli kannusta?! Kirjan suomentaja Nils G. Hublin arvelee rumpuaineiston tulleen suoraan väitöskirjan lähteenä mainitusta Lapponiasta (suom. Tuomo Itkonen 1963). Kumpi lienee oikeassa Nils vai Gabriel?

Taitomies, taikuri eli tietäjä iänikuinen
sekä kannus ja loveen lankeaminen.

Seuraavassa tutkaillaan tämän mielenkiintoisen väitöskirjan rahoittajat sekä tukijat. Alkulehdillä heidät kiitellään vuolain superlatiivein: Ensimmäiseksi Kiitokset saa sotasankari majuri Henrik Johannes Fieandt (1683 - 1741). Hän oli syntyisin Virolainen karoliini taistellen suuren Pohjan sodan aikana Liivinmaalla, Inkerinmaalla ja Suomessa. Jossa jäi venäläisten vangiksi Napuen taistelun jälkeen.

Kajaanin linna ennen venäläisten suorittamaa räjäytystä 1716.

Paettuaan sotavankeudesta hänet ylennettiin Kajaanin linnan johtajaksi, joka oli Kruunun uloin koillis-linnake Venäjää vastaan. Henrikin puolikuntoiselle sotaväelle ei tullut piirityksessä apujoukkoja. Joten viimein oli antauduttava reilun kuukauden vastarinnan jälkeen. Fieandt karkasi toisen kerran vangitsijaltaan päästen perheineen Ruotsiin. Hän oli osallistunut Karl Gustaf Armfeltin surullisen kuuluisaan Norjan sotaretkeen ja Kirjan tekemisen aikoihin Fieandt jatkoi palveluaan Savon rykmentissä. Hän oli varmasti paras turvallisuuden takaaja Gabrielille.
Myöhemmin hattujen sodassa Majuri Fieandt kaatui Lappeenrannan taistelussa. Ansioistaan johtuen Ruotsin kruunu aateloi hänen lapsensa. (Mainio tutkielma: P. E. Svinhufvud, Majuri Juhana Henrik Fieandtin elämänkerta, 1881)

Daniel Jusenius.

Seuraavaksi kiitetään Akatemian rehtori, Heprean ja Kreikan professori Daniel Juslenius. Hänet oli mainittu isovihan aikana vuonna 1713 Lohjalla ennen Ruotsin evakkoreissua. Daniel tunnetaan ensimmäisenä Suomalaisuuden puolesta puhujana. Sen tueksi hän oli jopa kehitellyt varsin lennokasta ensimmäistä versiota Suomen kansan mytologiasta.  Hänen kirjoittamansa Suomi-Ruotsi-Latinan sanakirja on ensimmäinen laatuaan. (Kuriositeettina muistettakoon Agricolan ansiot pari vuosisataa aiemmin Suomalaisen tekstin nostamiseksi. Muuten kieli-asia oli propagandan ja valittujen suosimisen ohella Kruunulta oiva työkalu kansan ruodussa pitämiselle, sen sai tuntea aikanaan myös Agricola.)

Sitten Gabriel Maxeniusen kiitokset menevät seuraavasti: "Gregorius Arctopolitanus Lohjan kyläläisten ansioituneelle sielunpaimenelle ja vakavamieliselle lääninrovastille" Tällä henkilöllä varmaankin tarkoitetaan Grels Arctopolitanusta. Hänet tunnettiin entisenä Turun linnan pappina ja vuodesta 1721 alkaen Lohjan kirkkoherrana sekä vielä lääninrovastina. Hänet muistetaan tekemistään lahjoituksista. Grels piti omalla kustannuksellaan (taulu 3) myös koulua, runoili sekä suomeksi että latinaksi. Hän oli Gabrielin synnyinkylän sielunpaimen.
Grelsillä oli muuten lahjakas poika, lähes saman ikäinen nimikaima Gabriel joka kuoli väitöskirjan ilmestymisen aikoihin. Sitä ennen hän oli ehtinyt väitellä Upsalassa "De origine ac Religione Fennorum" sekä "De vario objecto logices". Ne ovat tutkimuksia suomalaisten alkuperästä ja uskonnollisista käsityksistä.

Seuraavana on kiitosvuorossa on  Johannes Kyander "Leppävirran mitä valppaimmalle ja taitavimmalle sielunpaimenelle" Johan Kyanderille". Johan oli Norjan sotaretken käynyt pataljoonan saarnaaja ja tuossa vaiheessa Leppävirran kirkkoherra. Hänen veljensä oli Gabrielin jälkeen kotiopettajana Argillandereilla.

Sitten Henrik Tammelin, asessori. Tärkeä mies kotikulmilta Lohjalta. Entinen Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninrahastonhoitaja sekä Helsingin pormestari ennen miehitystä. Myöhemmin valtiopäivämies ja tilallinen.

Seuraavaksi kiitellään työn ohjaaja Johannes Thorwöst. Hänet on mainittu lukuisin tittelein jotka esiteltiin jo aiemmin.

Viimeiseksi Johannes Serrenius. Hänet mainitaan "Kirkkonummen valppaalle ja taitavalle sielunpaimenelle". Johannes on entinen pataljoonan saarnaaja joka joutui sodassa vangiksi 1708 ja vapauduttuaan sai toimen Kirkkonummen kirkkoherrana vuodesta 1726 jossa toimessa oli kirjan kirjoittamisen aikaan. Luultavasti hänellä ei ollut perhettä.

---------------------------------------

Seuraavaksi ote kirjasta, ensimmäinen ja Gabrielin mielestä tärkein runo eli tietäjän varaussanat:


Seuraavassa käänsin saman tekstin taiteellisella vapaudella 2010-luvun versioksi. Biisiä voi esittää vapaasti räppinä tai duurissa 5/4 tahtitisen esim. "tupakkarullan" melodialla. Taikavoimasta ei ole huolta sillä tietäjät jättivät tarkoituksella kertomastaan muutamat sanat pois tehden taikavoiman tyhjäksi. Kyseiset varaussanat kertonevat vuoresta louhitusta ja valetusta vaskisesta idolista taikasauvan eli kurikan päässä.

Sauva, ryhmysauva, keppi, kurikka

Soittoversio osoitteessa: Varaussanat

Kaveh ennen jieroin jia- roi
Kaveh ennen päästön pääs- ti.
Var’et  sä mi-  nua  pääs- tä
Luojan luomal-  le lau-  lul- le.

Ei minussa miestä lie- neh
Kuin ei tuossa veikois- sa- ni.
Joka hii-  sissä  a- sui
Vuo-  rissa  vala-  e- li.

Sillä housut lahke- his- ta
Puolta- toista polven pääl- lä.
Ei tuuli pohjoi- nen- kaan
Hiusta korval-  ta ko-  ho- ta.

Vaski- nen on veka- ra  -
Pää  vertaa  harti-  ois-  ta.
Tammi- renkaan  kurik- ka  -
luuta polves-  sa po-  ro-  ta.

2000-luvun vaskinen, valettu
veikko, vekara.

Kirjassa käytetty 1700-luvun Kreikka sekä Latina lienevät haastavia tulkittavia. Runot ovat kirjoitetut Suomeksi. Nils. G Hublinin 1985 tiivistäen tekemä referointi on suppea ja epämääräinen. Kreikankieliset tiivistelmät ovat professori Holger Thesleffin laatimat. Olisipa mukava nähdä vielä jonain päivänä teos täysin käännettynä.

Maxeniuksen omana aikana väitöskirjaa moititttiin kilpailijan eli kirkon toimesta taikauskoiseksi ja näin se painui unholaan. Joka tapauksessa Gabriel vihittiin papiksi 1734 Porvoon hiippakunnassa. Siitä ura urkeni Helsingin kirkkoherran apulaiseksi ja triviaalikoulun laulunopettajaksi, jossa hän oli ylempi kollega vuodesta 1736. Sitten tapahtui jotain ja ura lähti taantumaan. Vuonna 1741 alkoi hattujen sota, (joka oli Kruunun kaksivuotinen revanssiyritys huonosti päättyneen Pohjan Sodan jälkeen). Gabriel haki Mäntsälän kirkkoherraksi, mutta ei tullut valituksi. Vuoden päästä Gabriel erosi triviaalikoulun opettajan toimestaan.

Gabriel henkikirjoitettiin vuoden päästä väliaikaispastorin tittelillä Antskogin ruukissa, Pohjan pitäjässä. Viiden vuoden päästä (1743) hänen kerrottiin oleskelevan ilman virkaa Turun hiippakunnassa eikä hänellä ole mainitaa perheestä. Näin loppuvat tiedot reilun kolmenkymmenen ikäisestä Gabriel Maxeniuksesta (?!)

Olisipa kiinnostava tietää mitää Gabriel teki loppu elämänsä? Ja mikä vei hänen uran kansanrunojen kerääjänä edelläkävijästä suureen tuntemattomuuteen. Päinvastoin kuin Elias Lönnrotilla sadan vuoden päästä.