sunnuntai 26. tammikuuta 2014

VOX AC 50 ja Music Man Sixty-five

Pari vuotta kitaraa soitettuani 80-luvun alussa alkoi vahvistimeni transistori soundi ärsyttää toden teolla. Bändikaverilla oli putkivahvistin jollaista soundia halusin itsellekin. Kuinka ollakaan sain viimein koottua säästöjä. Huomasin maakuntalehdestä Savon Sanomista yksityishenkilön ilmoituksen. Siinä sanottiin myytäväksi "vahvistin sekä kova-ääninen". Sain houkuteltua isäni kuljettajaksi käyttämään Kuopiossa. Paikan päällä selvisi, että kyseessä oli joku vanha Vox-niminen vahvistin sekä 2X12" kaiuttimella varustettu kaappi. Laite oli ollut urkujen vahvistimena ja omistajan kuoltua perilliset hävittivät jäämistöä.

Tässä samanlainen Vox kuin minulla oli.

En ymmärtänyt vahvistimista juuri mitään, eikä myyjä osapuoli ollut sen viisaampi. Internet myös tulisi iloksemme vasta vuosikymmenien päästä. Saimme kuitenkin selville että laitteella voi vahvistaa urkujen lisäksi kitaraa ja bändikaverillani tiesin olevan saman merkkinen laite, eli VOX malliltaan AC 30. Tuolloin 80-luvulla Voxit eivät olleet erityisen suosittuja, mutta ajattelin vehkeen olevan ihan ok. Eikä hintakaan ollut kallis.

HIWATT kaiutinkaappi.

Mukaan tuli 2X12" kaiuttimella varustettu kaiutinkaappi. Sen etuseinässä luki HIWATT ja muistaakseni TOP 100. Laitteet olivat kovin painavia ja hankalia nostaa kyytiin, mutta viimein päästiin kotimatkalle.
Kamat vietiin bändikämpälle ja alkoi soitto. Harmitti vähän että säätimiä oli niin vähän eikä sisäänmenojakaan ollut kuin kaksi. Mutta soundi oli kyllä mahtava.

Soittelin yhdistelmällä noin vuoden päivät, kunnes eräänä kertana bänditreeneihin mentyämme vahvistin ei lähtenytkään toimimaan. Lähin vahvistinlaitehuolto oli tunnin ajomatkan päässä Kuopiossa, jonne se sitten toimitettiin. Valmista sanottiin olevan kuukauden päästä. Enpä arvannut että tämä olisi viimeinen kerta kun näen vahvistimen. Aika tuntui kestävän ikuisuuden. Kun viimein mentiin hakemaan laitetta, minä innosta puhkuen tuli vastaan pettymysten pettymys. Musiikkiliike jonka yhteydessä huolto oli sanottiin että Voxista oli mennyt muuntaja, eikä uutta ole saatavana! Eikä vahvistinta voi korjata ollenkaan!! WTF!

Music Man Sixty-five

Sieltä tarjottiin tilalle Music Man Sixty-five transistori etuasteella ja putki päätteellä olevaa käytettyä yleisvahvistinta. Kun aioin ottaa mukaani Voxin raadon, sanottiin ettei sillä tee enää mitään ja romusta tarjouduttiin hyvittämään vähän, niin että saisin musarin edullisesti tilalle!
Ei siinä auttanut kuusitoistavuotiaan pojan muuta kuin tyytyä kohtaloonsa. Music Man soundi oli kyllä hyvä, mutta mielestäni se ruma vanha vahvistin soundasi paljon paremmalle.
Aikaa myöten asia ei enää tuntunut niin dramaatiselle ja totuin musariin. Niin vahvistin olikin käytössä seuraavat kymmenen vuotta luotettavasti toimien.

Jälkeenpäin on selvinnyt että tuo omistamani Vox oli varsin harvinainen ja salaliittoteoreetikot ovat heittäneet ilmaan ajatuksen huijauksesta. No oli asia niin tai näin, se ei enää muuksi muutu.
Tosin en ole osannut surra hirveästi täkäläisen musiikkikaupan viime vuosien alennustilaa netin tuomassa kansainvälisesssä puristuksessa.

torstai 23. tammikuuta 2014

ELK kitaravahvistin ja 60-luvun matkaradio

Ismo, ELK ja Washburn keikalla 1984

Saatuani ensimmäisen kitaran 1980 jouduin olemaan joitain kuukausia ilman vahvistinta. Sinä aikana kehitin pahimpaan hätään vahvistimeksi äitini matkaradion 60-luvulta. En muista oliko se merkiltään tarkkaan ottaen Luxor, Asa vai Helkama, mutta väriltään se oli punaruskea. Muistan hyvin kuinka siihen oli sijoitettu säätimet kanteen, jossa oli samalla hauskasti eri paikkakuntien nimiä sisältänyt kanavapaneeli. Transistorilaitteeksi siitä irtosi vasin maukkaat pikku soundit.

Matkaradio toimii myös hätä-apu kitaravahvistimena.

Ensimmäinen varsinainen kitaravahvistimeni oli Kuopiosta musiikkiliikkeestä ostettu käytetty, pari vuotta vanha ELK. Se oli niin sanottu puolijohde eli Solid State, transistorivahvistin ja kun aloin hakea tuotemerkistä tarkempaa tietoa osoittautui se olevan hankalampi juttu. Hakemalla tietoa asiat alkoivat kuitenkin pikku hiljaa selvitä.

"Vanha" laitekilpi.

Japanissa alkoi 1953 Miyuki Ind. Co valmistaa putkivahvistimia "Echo" nimellä. Ne olivat saaneet hyvin paljon vaikutteita mm. Fenderin vahvistimista ulkonäköä ja logoa myöten. 60-luvulla suuren instrumentaali-rock eli surf buumin myötä merkki alkoi valmistaa lisäksi ELK-kitaroita sekä siirtymäkautena "Elk Echo Amp" vahvistimia. Myöhemmin vahvistimien nimeksi vakiintui pelkästään ELK. Nämä Vintage putkivahvistimet ovat haluttuja laitteita. Vuonna 1969 tehtaalla oli tuhoisa tulipalo.

Logo "vanha"
Logo "siirtymäkausi"
Logo "60's"
Logo "70's"


70-luvun laitekilpi ELK EM-11 kaiusta.
70-luvun laitekilpi Ibanez EM-11 kaiusta.








Seitsemänkymmentä-luvulle tultaessa. ELK tuotemerkin omistajaksi siirtyi ilmeisesti HoshinoGakki, joka on Ibanezin sekä Taman omistaja. Ibanezin catalogissa vahvistimia esitellään kautta aikain ensimmäisen kertaa vuonna 1974. Ne ovat nimeltään Stage Master ja ovat identtisiä aikakauden ELK vahvistimien kanssa.

Vuonna 1978 markkinoille tuli lisää identtisiä ELK ja Ibanez laitteita, kuten EM-11 kaikulaite.

ELK EM-11 Echo-kaikulaite.

Ibanez EM-11 Echo-kaikulaite
 Saman vuoden 1978 esitteessä on ensi esitelty kitaravahvistin eli IBZ-sarja, joka on tuotannossa edelleen. Tämän lisäksi täysi-transistori LE-sarja joka yllätys yllätys, on täysin samanlainen kuin ELK vahvistimeni!


Näissä ensimmäisissä täys-transistoriahvistimessa oli sävysäätöjen lisäksi jousikaiku sekä EHX BigFuzz klooni FUZZ efekti! Ne olivat tosi halpoja rakentaa täysputki vahvistimeen verrattuna. Soundi oli puhtaalla kohtalaisen ok, mutta yliohjattuna se oli jotain aivan erikoista. Eikä se johtunut Fuzzista. Vahvistimeen ei ollut ylipäätään mahdollista saada aikaan kelvollista yliohjausta! Viiltävä treble, ohut keskialue ja kumiseva basso. Soundivertailussa bändikaverilla oli vanha VOX AC-30.

En suoraan sanottuna ihmettele lainkaan, että tämä vahvistin on hävinnyt markkinoilta täysin. Onneksi tekniikka on kehittynyt transistorivahvistimissa tämän jälkeen. Eikä traumani jäänyt pysyväksi. Hehe.

Ilmeisesti Euroopan perukoille laivattiin kautta aikain viimeiset, täysi transistorina valmistetut ELK-vahvistimet. jollaisen omistaja minäkin sitten olin parin vuoden ajan.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kuunariparkki Delfin 195,05 rek.t.

Isoukkini Josias Niemen merimiesaikojen selvittelyyn sain mainion vinkin Toini Heikkiseltä. Hän oli löytänyt johtolangan josta lähti aukeamaan lisää tietoa.
Josias asui Hämeenlinnassa Bryggeri Gatan eli Ryk. i kadulla nahkuri Ahlforsin talossa nro 7 (VII).
 Huhtikuun 24 päivä vuonna 1894 hän hankki viiden vuoden passin. Hänet oli julistettu pari vuotta aiemmin kisälliksi, joten ammatiksi passiin merkittiin kisällinsälli.

Hämeen ulkomaanpassiluettelo 1886-94

Jo kahden päivän päästä passin saatuaan hän oli pestautumassa Raumalla Fredrik Groundstroemin (mainittu myös Grundström) omistamalle laivalle Delfin. Tämä hänen ensimmäinen pesti kesti 18 kesäkuuta asti. Tehtävänimike oli Jungman eli kansimies ja laiva vei puutavaraa Saksaan.

Henkilönumerolla 323 Rauman merimieshuoneella.

Delfin oli jostain syystä suosittu laivan nimi, joten aikakauden laivoja hakiessa on helppo eksyä väärille jäljille. Kyseessä ollut Delfin oli alkuaan Tanskassa 19.4.1880 rakennettu kolmimastoinen rautapurjealus. Skonetti oli rekisteröity 195.05 rekisteritonnille ja alkuperäiseltä nimeltään se oli "Ema" kotisatamana Kotka.

Ote rekisterikirjasta.

Laivan kippari H.W. Blomqvist piti huolellisesti lokikirjaa:


Delfinin lokikirja Josiaan pestin aloituspäivänä.

Delfinin lokikirjasta pestin päättymispäivänä.

Rauman lehti 18.7.1894

Delfinin miehistöluettelo purjehduskaudella 1894.

Tämä pesti kesti vain kaksikymmentäkuusi päivää ja J Niemi kuittasi palkkansa 21 markkaa. Tämän jälkeen Josias oli merillä useamman vuoden mutta ei enää Delfinillä. Hänen merimiesvuodet päättyivät viimeistään 1899 Kemistä Nilsiään muuttoon. Vuosien 1894-99 välillä olleet ja haaksirikkoutuneeseen laivaan päättyneet pestit laivoineen ovat toistaiseksi täysin hämärän peitossa. Joten selvitettävää tulevaisuuden varalle kyllä riittää.

Josiaan pestin jälkeen Delfin jatkoi purjehtimistaan seuraavat kaksi vuotta kipparinaan edelleen H.W.Blomqwist. Marraskuun 3 päivä 1896 se joutui haaksirikkoon:

Sanomia Porista uutisoi 19.10.1896

Ahvenanmeren saaristoa on sanottu maailman vaarallisimmaksi vesistöksi purjehtia eikä suotta. Aikakauden lehtiä selatessa voi huomata haaksirikkojen olleen tuohon aikaan todella yleisiä.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Ibanez RG 440 P

Järjestyksessään kolmas kitarani oli tarkalleen ottaen Ibanez Roadstar II RG440 P.

Minulla oli studiosessioissa lainassa 1985 Ibanez Roadstar Comet II sarjan malli RS 136 EF. Se oli väriltään Enamel Fog tai Soft blue. Kitara on varustettu Stratocaster-tyyppisellä tekniikalla, eli kolmella yksikelaisella mikrofonilla jne. Tykästyin soittimeen niin kovasti että halusin ostaa itselleni samanlaisen vasenkätisenä.

Kuvassa  Enamel Fog värinen Ibanez 141 EF
(saman sarjan tuplakela versio)
Nurmeksessa oli tuolloin KK-Sound niminen musiikkiliike, josta loppukesästä 1986 laitettiin tilaus maahantuojalle. Muutaman viikon päästä selvisi että soitinta ei ole saatavissa Suomesta. Niin tilaus jatkoi Euroopan tukkuliikkeeseen. Muutaman viikon päästä saatiin tieto, ettei kyseistä soitinta löydy Euroopastakaan. Tilaukseni oli näin alkanut elää omaa elämäänsä ja jatkoi matkaansa sitten Japaniin.

Minun Ibanez RG 440 P

Ikuisuudelta tuntuneen ajan, joka todellisuudessa kesti joitain kuukausia, jälkeen kitara viimein saapui liikkeeseen. Kiireen kaupalla menin hakemaan soitinta ja saman tien selvisi ettei se ollut tilaamani vaan jotain muuta.

Hämmästelyä kesti aikansa. Mikä ihme oli tämä Ibanez? Mallia ei oltu vielä koskaan ennen nähty. Muutaman kuukauden kuluttua vuoden vaihduttua 1987 maailmalla julkaistiin uusi JEM 777 sarja, sekä sen johdannainen RG-sarja. Noin kuriositeettina, olisipa hauska tietää oliko minulla kunnia olla kautta aikain ensimmäinen RG-kitaran omistaja Suomessa.

Ibanez RG 440 P 1987 brosyyrissä.

Soittimessa on ohut pienemmälle kädelle sopiva ja miellyttävän laakea U-profiilin kaula, joka on todella tarkasti työstetty. Intonaatio kaulassa on hyvä. Erinomainen ratkaisu on ns. Ibanez Edge eli Floyd Roce lisenssilukkotalla sekä lukkosatula. Tallamikin Duo Sound humbucker-puolitus on myös hyvä innovaatio. Kuten pidin myös Cosmo Black Hardwaresta sekä mahonkisen lankun mustasta väristä. Lavan muotoilu on persoonallista, erottuvaa desingiä ja mielestäni erittäin onnistunut.

Ibanez 1987 mallistoa.


Myöhemmin on saatu huomata että RG-mallista kehittyi Ibanezille varsinainen vuosikymmenien menestystarina. Eli kautta aikain suosituin Hard rock ja metalli-kitara malli eli niin sanottuja super stratoja. RG on vielä tänä päivänä suosittu sekä tuotannossa. Näin se samalla jatkaa arvostetun Japanilaisen kitara-rakentamisen perinnettä.

Ismo ja Ibanez
RG 440 P keikalla.

RG 440 P oli ykkös-soittimeni seuraavat kymmenen vuotta. Sittemmin musiikilliset arvoni suuntautuivat kitaroiden klassikoihin. Ja niin vuosituhannen vaihduttua Ibanez pääsi uuteen kotiin. Jatkamaan siitä mihin se oli tehtykin. Eli ahkeraan soittoon.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Washburn A-5

Järjestyksessään toinen kitarani oli Washburn Stage sarjan halvin malli A-5 johon säästöni juuri riittivät. Ostin kitaran uutena loppuvuodesta 1983 Kuopiosta Svengi-nimisestä liikkeestä ja mukaan tuli oma case.
Ismo ja Washburn A-5 keikalla
kevättalvella -84.

Kitara oli edellisen tapaan oikeakätinen. Tällä kertaa halusin asian näin juuri olevankin, koska soitin näytti hauskalle ja erikoiselle "väärinpäin". Soitettavuus oli hyvä kun volumen asemasta mikrofonikytkin oli ensimmäinen plektrakäteen osuva. Eikä tahatonta volumen säätöä tapahtunut. Tästä huolimatta säätimet olivat hyvin käden ulottuvilla.

Hyvin säilynyt yli kolmekymmentä vuotias kitara
Audio Fanzine sivustolta

Muuten, vasta nyt yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin minulle on selvinnyt että kitaroistani kaksi ensimmäistä ovat samasta tehtaasta tulleita! Parempi myöhään vai miten sitä sanottiinkaan. Hehe.

Hauska jalka "foot" -mallinen lapa

Washburn on Amerikkalainen, akustisia kitaroita jo 1800-luvun lopusta lähtien valmistanut merkki. Se elvytettiin 1979 jolloin alettiin markkinoida Wing ja vuodesta 1980 alkaen Stage-sarjaa. Washburn valmistutti sarjan kitarat Japanissa Matsumoton kaupungissa legendaarisen Matsumokun tehtaalla, jossa niitä tehtiin vuoteen 1985 tehtaan toiminnan päättymiseen saakka.


Myöhemmin 1996 valmistettu reissue-sarja on muuta tuotantoa ja sen erottaa mm. erilaisesta logosta lavassa.

Osa 1983 esitteestä.

Stage-sarjan muotoilu on saanut hyvin paljon vaikutteita Gibson Explorer mallista. Sitä valmistettiin ensimmäisen kerran vuosina 1958-1963. Ibanez Destroyer merkkistä kopiota valmistettiin 70-luvun taitteesta "1975 oikeus juttuun" asti. Mallin tultua suosituksi Gibson alkoi valmistuksen uudelleen 1976. Suosio kasvoi edelleen eikä vähiten Allen Collinsin ja southern rock buumin nansiosta .



Washburn alkoi valmistuttaa Stage-sarjaa 1980 alkaen. Mielestäni siinä onnistuttiin luomaan aivan oma näkemys teemasta. Tuolloin 80-luvulla soitin kuului monien kitaristien arsenaaliin. Esimerkkinä vaikkapa Whitesnaken alkuperäisjäsen Micky Moody tai Quiet Riot ja Ratt kitaristi Carlos Cavazo.

Bernie Marsden Explorer ja Micky Moody Washburn
soittavat kuin veljekset tässä legendaarisessa kuvassa.

Sarjan halvin malli A-5 on Telecaster-tyyppisellä tekniikalla varustettu soitin. Eli kaksi kappaletta yksikelaisia mikrofoneja (EMG). Volume- ja sävynsäätöpotentiometri sekä kolmiasentoinen kytkin yhteisessä kytkentälevyssä. Vaahtera kaula on profiililtaan voimakkaan kolmiomainen. Se on pultattu neljällä ruuvilla lankkuun. Kitaran runko eli lankku on mahonkia. Talla on hienosäätö-mallia sekä kielet läpi rungon.


Talla oli näin hyvin säädettävissä ja virittimet laadukkaat. Vaahteraa oleva kaula oli mielestäni paksusti lakattu. Intonaatio siinä oli hyvä ja kaula toimi myös hyvin koko matkalta. Kitara oli tasapainoisen hyvä soitettava. Candy Apple väri on kaunis ja vahva. Maalin alla on lisäksi lakkakerros. Ilmeisesti maalaus oli tehty niin sanotusti uppomaalauksena koska kitaran lankku saattoi näyttää jopa muoviselta!

Toukokuussa 1987.

Tänä päivänä malli on edelleen paljon käytössä ja voi hyvin.