tiistai 26. marraskuuta 2013

Kansanniva kutistui Amerikassa muotoon Niva

Selman perheen virkatodistus.

Isomummoni Selma Niemi omaa sukuaan Kansanniva oli lähtöisin Rantsilasta. Hänellä on ollut muutama kuva sisaristaan. Ensimmäisessä kuvassa on Antti-veli univormussa. Lieneekö kyseessä sotilasasu?

Antti Kansanniva John Englundin
valokuvaamon visiittikortissa.

Antin kuva on otettu vuosien 1915-1929 välisenä aikana John Englundin ateljeessa Vaasassa Hovioikeudenpuistikko 10:ssä.

Selman veljistä Iisakki ja Otto muuttivat vuosisadan alussa Ameriikkaan. Otto kuoli jo vuonna 1926 mutta perheen perustanut Iisakki (Isaac, Isak) eli yli kahdeksankymmentä vuotiaaksi eli vuoteen 1970 asti. Molemmat veljet on mainittu siirtolaisuusinstituutin passiluettelossa ulkomaille muuttavissa.

Siirtolaisuusinstituutin passiluettelohaku.

Siirtolaisuusinstituutin haun tietojen mukaan Iisakki olisi lähtenyt matkaan 14.6.1913.

Siirtolaisuusinstituutin matkustajaluettelohaku.

Iisakki ja Otto siskolleen Selmalle Amerikasta
lähettämässään postikorttikuvassa.

Iisakki perheineen.

Kuvapostikortin kääntöpuoli.

Kortin kääntöpuolelle on kirjoitettu seuraavasti. Tässä on minun osoite.

Mr. Isaac Niva 
Painesdale L. Box. 534 
Mich U.S.A ameriga. 

Kuten huomataan Iisakki Kansanniva muutti nimensä Amerikkalaisille helpompaan ja lyhempään muotoon.
Asuinpaikka sijaitsee Kanadan rajan läheisyydessä. Hänet on mainittu kirjassa "Amerikan Suomalaisten Sivistyshistoria" written by S. Ilmonen. Hancock MI, 1930.

Toinen otos samasta kuvaussessiosta.

Kuvan kääntöpuoli.

Toisen otoksen takana Isaac Niva on laittanut samat osoitetietonsa. Näkyvissä on myös vuosia myöhemmin Hilja Niemen tekemät hieman virheelliset merkinnät. Iisakki (Isak) kävi vuosien varrella joitain kertoja Sammalniemessä siskonsa Selman luona.

Sukututkimussivuston mukaan Isaac asui viimeiseksi
paikkakunnalla Chassel, Michigan

Chassell, Michigan 49916, USA Googlen mukaan

Olisipa mukava tietää miten iso joukko Isaac Niva jälkipolvia on kertynyt. Ja kuinka hänen sekä muun sisarusjoukon vaiheet menikään.

4 kommenttia:

  1. Hei, Ancestry nosti juuri hintoja. Ennenkuin pistän tilauksen poikki niin hain huvikseni Isakin tietoja. Toivottavasti oikean Isakin, hänellä oli nimittäin aiemmin muuttanut, hieman eri-ikäinen täyskaima Michiganissa.

    New York, Passenger Lists, 1820-1957
    Name: Fsak Kansanniva
    Arrival Date: 27 Jun 1913
    Birth Date: abt 1888
    Birth Location: Finland
    Birth Location Other: ranbsila
    Age: 25
    Gender: Male
    Ethnicity/ Nationality: Finnish
    Port of Departure: Liverpool, England
    Port of Arrival: New York, New York
    Ship Name: Mauretania
    *****
    Väestönlaskenta
    Year: 1920; Census Place: Adams, Houghton, Michigan; Roll: T625_768; Page: 19B; Enumeration District: 114; Image: 796
    Name: Isaac Viva
    [Isaac Niva]
    [Issac Nova]
    Age: 32
    Birth Year: abt 1888
    Birthplace: Finland
    Home in 1920: Adams, Houghton, Michigan
    Race: White
    Gender: Male
    Immigration Year: 1912
    Relation to Head of House: Head
    Marital Status: Married
    Spouse's Name: Ella Viva
    Father's Birthplace: Finland
    Mother's Birthplace: Finland
    Home Owned: Rent
    Able to Read: Yes
    Able to Write: Yes

    Household:
    Isaac Viva 32
    Ella Viva 26
    Aria Viva 2
    [2 9/12]
    Irene Viva 0
    [8/12]
    Fred Lukkinen 41
    Emil Lindena 40
    *****
    Väestönlaskenta
    Year: 1930; Census Place: Adams, Houghton, Michigan; Roll: 993; Page: 4B; Enumeration District: 0003; Image: 648.0; FHL microfilm: 2340728.

    Name: Isaac Niva
    [Issac Neva]
    Gender: Male
    Birth Year: abt 1887
    Birthplace: Finland
    Race: White
    Home in 1930: Adams, Houghton, Michigan
    Map of Home: View map
    Marital Status: Married
    Immigration Year: 1913
    Relation to Head of House: Head
    Spouse's Name: Eva Niva
    Father's Birthplace: Finland
    Mother's Birthplace: Finland

    Household:
    Isaac Niva 43
    Eva Niva 38
    Eino Niva 12
    Elma Niva 10
    *****
    U.S., Social Security Death Index, 1935-Current
    Number: 369-03-3440; Issue State: Michigan; Issue Date: Before 1951
    Name: Isaac Niva
    SSN: 369-03-3440
    Last Residence: 49916 Chassell, Houghton, Michigan, USA
    Born: 28 Sep 1887
    Died: Mar 1970
    State (Year) SSN issued: Michigan (Before 1951)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa!
      Olipa tosi mukava yllätys nämä lisätiedot!

      Poista
  2. Eino-pojasta edellisten lisäksi

    Michigan, Deaths, 1971-1996
    Name: Eino I Niva
    Birth Date: 12 Apr 1917
    Death Date: 12 Aug 1988
    Gender: Male
    Residence: Portage, Houghton, Michigan
    Place of Death: Portage, Houghton, Michigan
    *****
    U.S., Department of Veterans Affairs BIRLS Death File, 1850-2010
    Name: Eino Niva
    Birth Date: 12 Apr 1917
    Death Date: 12 Aug 1988
    Cause of Death: Natural
    SSN: 366160787
    Branch 1: A
    Enlistment Date 1: 28 Jul 1942
    Release Date 1: 13 Mar 1946
    *****
    U.S., Social Security Death Index, 1935-Current
    Name: Eino I. Niva
    SSN: 366-16-0787
    Last Residence: 49916 Chassell, Houghton, Michigan, USA
    Born: 12 Apr 1917
    Died: 12 Aug 1988
    State (Year) SSN issued: Michigan (Before 1951)

    Valitettavasti en saanut yhtään lapsista luotettavasti 1940 väestölaskennasta ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset edelleen Kaisa!
      Arvokkaita lisäjohtolankoja nämäkin edellisten ohella!

      Poista